Selkotunnusta voi hakea maaliskuun 2017 alusta alkaen myös selkovideoille ja -animaatioille. Selkovideoiden tunnusarviointi on ilmainen Selkokeskuksen palvelu.

Selkovideo saa olla pituudeltaan enintään 3 minuuttia. Selkovideossa kuvakerronnan ja puheen rytmi on tavallista videota hitaampi. Kielen pitää olla yleiskieltä helpompaa selkokieltä. Myös kuvakerronnan yksinkertaisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota.

Selkovideoiden tekemiseen on kehitetty ohjeita Kehitysvammaliiton Papunet-verkkopalvelun ja Selkokeskuksen yhteisessä hankkeessa.

Selkoviestintä tukee niiden ihmisten ymmärtämistä, joille lukeminen on vaikeaa. Selkokielestä hyötyvät ihmiset, joiden kielitaidon puutteet vaikeuttavat arjen tilanteista, työelämästä ja opinnoista selviytymistä sekä yhteiskunnan toimintaan osallistumista.

Selkotunnus on merkki siitä, että julkaisu täyttää selkokielen kriteerit. Tunnus on tähän mennessä myönnetty selkokielisille esitteille ja lehdille sekä yhdessä Papunet-verkkopalvelun kanssa selkokielisille verkkosivuille. Selkokieliselle kirjallisuudelle ja oppimateriaaleille tunnuksen myöntää Selkokeskuksen selkokirjatyöryhmä. Selkotunnus on ollut käytössä jo 1990-luvulta alkaen.

Ohjeet selkotunnuksen hakemiseen ja selkovideoiden tekemiseen löytyvät Selkokeskuksen sivuilta: www.selkokeskus.fi

Lisätietoja:
Selkokeskuksen toimittaja Kaisa Kaatra, kaisa.kaatra@kvl.fi, p. 09-3480 9243