Sisällön alkuun

Konsultointi ja koulutus

Kehitysvammaliitto antaa konsultaatiopalveluita ja koulutusta, joiden avulla palveluntuottajat voivat kehittää henkilöstöään ja toimintaansa ja vastata näin paremmin asiakkaidensa toiveisiin ja tarpeisiin.

Suuri osa koulutuksistamme soveltuu myös muilla aloilla kuin kehitysvammatyössä toimiville. Liitolla on erikoisosaamista erityisesti laatuun, palvelusuunnitteluun ja -ohjaukseen, selkeään ilmaisuun, mielenterveyteen ja ikääntymiseen liittyvissä kysymyksissä.

Valtakunnallisia ja alueellisia koulutustilaisuuksia olemme toteuttaneet vuodesta 2005 lähtien yhteistyössä FCG Efeko Oy:n kanssa. Tiedotamme koulutuksista näillä sivuilla, ja voit myös ilmoittautua koulutuksiin Kehitysvammaliiton kautta. Lisäksi järjestämme neuvottelupäiviä ja seminaareja ajankohtaisista aiheista.

Tilaajalle räätälöidyt koulutukset ja konsultaatiot sekä laatutyön ja muiden kehittämishankkeiden ohjaaminen ovat keskeinen osa toimintaamme. Niihin voi yhdistää työ- ja arviointimenetelmiin liittyvää koulutusta ja ohjausta. Eri mahdollisuuksia yhdistelemällä asiakas voi luoda itselleen sopivan koulutus- tai kehittämiskokonaisuuden, jonka avulla kehittää palveluitaan yhä laadukkaammiksi.

Kouluttajillamme on sekä teoriatietoa että käytännön kokemusta. Tavoitteemme on tuottaa koulutusta, joka on luontevasti sovellettavissa työyhteisöjen arkipäivään.

Päivitetty 11.1.2012.