Ketju 6/2002


Puut halki ja pinoon

Teksti Reijo Hakola Kuva Lauri Peura

Pekka Lintunen jaksaa vielä pilkkoa puita, vaikka ikää on jo päälle kuusikymmentä. Kun on omistautunut jollekin asialle, niin sitä ei auta jättää kesken. Sitä vaaraa ei näet Suomessa ole, että pilkottava puu loppuisi kesken.

Mies ottaa käteensä sahan ja alkaa pätkiä pukilla olevia rankoja. Saha kulkee joutuisasti ja puunpätkiä putoaa maahan tiuhaan tahtiin. Taivaalta leijuu hitaasti lumihiutaleita ja hämärä tekee tuloaan marraskuun lyhyen päivän päätteeksi. Miestä pieni lumisade ei haittaa, sillä päivän tinki pitää saada valmiiksi, kuten aina ennenkin. Kun rangat on pätkitty, mies ottaa käteen kirveen ja alkaa halkoa puunpätkiä. Puut halkeavat siististi useimmiten yhdellä iskulla, eikä niiden kanssa tarvitse sen enempää reuhtoa. Ikänsä halkoja hakannut mies tietää mitä tekee.

Kun puut on halkaistu, mies nappaa pätkiä syliinsä ja nakkaa ne kehikkoon. Kun pätkä putoaa pinoon, miehen kasvoilla viivähtää muikea hymy: taas meni yksi.

Pihalla on useita rautakehikkoja ja niissä on paljon puuta. Määrä kertoo, että takana on paljon työtä ja lukemattomia hymähdyksiä. Kun päivän tinki on täynnä, mies lähtee syömään. Mies on 61-vuotias Pekka Lintunen, jolle polttopuiden tekeminen on elämäntehtävä.

Kotitilalla yli viisikymmentä vuotta

Pekka Lintunen kuuluu niiden kehitysvammaisten joukkoon, jotka ovat eläneet kotonaan suurimman osan elämästään. Hän eli lapsuutensa, nuoruutensa ja suurimman osan aikuisiästään Honkalassa sijaitsevalla tilalla Kuopion kupeessa. Pekka vietti kotitilallaan elämästään yli 55 vuotta. Ensin tilaa hoitivat isä ja äiti, ja heidän kuoltuaan tila siirtyi veljelle.

Vajaat neljä vuotta sitten Pekka muutti Kuopioon Särkiniemen palvelukotiin. Olo kaupungin melskeissä ei kuitenkaan onnistunut, ja Pekka muutti takaisin maaseudun rauhaan hoitokoti Helenaan Suonenjoelle. Pekalla on paljon juttuja lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Jutuissa vilahtelevat äiti, isä, sisarukset ja mummo, ja tarinat päättyvät yleensä hymyyn. Elämä ei aina ollut ruusuilla tanssimista, mutta hyviä muistoja on kuitenkin selvästi enemmän kuin huonoja. Ja muisteluihin liittyvät lähes aina ainakin jollakin tavalla halkohommat.

Savottaa ja heinätöitä

Pekka muistaa lapsuudestaan ja nuoruudestaan etenkin puu- ja heinätyöt. Kotitilalla oli tietysti kaikenlaisia eläimiäkin, kuten koiria, kanoja, sikoja, lehmiä ja hevosiakin. Pekan nuoruudessa maatilalla ei vielä ollut kaikenlaisia koneita, vaan suurin osa töistä hoidettiin ihmisvoimin. Lehmät lypsettiin käsin, vedet kannettiin kaivosta ja puut kaadettiin pokasahalla. Töitä riitti niin paljon kuin jaksoi tehdä.

Pekka innostui jo nuorena puiden pilkkomisesta. Hän painoi hommia omilla mestoillaan, eikä muilla ollut niille asiaa. Tauoilla maistuivat kahvi ja eväsleivät.

Kesäisin kohokohtia olivat heinätyöt, joissa Pekka auttoi laittamalla seipäisiin tappeja. Myöhemmin Pekka pääsi mukaan haravahommiin ja nostelemaan heiniä seipäille.

Huonot muistot lapsuudesta liittyvät kouluun. Pekka kävi koulua vain vuoden. Koulussa opeteltiin lukemista ja laskemista.

“En tykännyt ollenkaan koulunkäynnistä. Siellä oli vaikeata, kun muut pojat kiusasivat. Sitten sanoin äidille, etten mene enää kouluun”, Pekka kertoo.

Mummolta särkyi silmälasit

Pekka asusteli aluksi kotitilalla mummon kanssa kamarissa. Yhteiseloon tuli kuitenkin särö, kun Pekka innostui musiikista. Mummo ei pitänyt siitä, että Pekka kuunteli iskelmiä radiosta melkoisen kovalla volyymilla, ja riitahan siitä syntyi. “Mummolta särkyi tohinassa silmälasit, eikä äiti juuri kehunut, kun tuli lypsyltä. Mummo muutti kuitenkin toiseen huoneeseen”, Pekka kertoo.
Joskus tuli kiistaa joistain jutuista myös toisten kanssa, ja kerran Pekka kimmastui kunnolla.

“Kiivastuin ja lähdin kävelemään pois kotoa. Kävelin metsätietä pitkän matkan, mutta sitten väsyin ja menin istumaan kivelle. Istuin kivellä koko yön ja aamulla menin lähellä olevalle tuttujen tilalle. He veivät minut sitten kotiin. Kotona olivat vihaisia siitä, missä olin ollut. Reissun jälkeen oli melkoinen nälkä.”

Maailma tuli kotitilalle ensin radion kautta ja sitten hankittiin televisio. Molemmat olivat kunniapaikalla tuvassa. Radion ja television ääreen kokoontui usein koko perhe. “Televisio tuntui aluksi ihmeelliseltä vempeleeltä. Kanavia näkyi tosin pitkään vain yksi”, Pekka kertoo.

Muutto Kuopioon ja sitten Suonenjoelle

Elämä soljui kotitilalla tasaista tahtia ja vuosikymmenet vaihtuivat. Suuri muutos tuli kuitenkin vajaat neljä vuotta sitten, kun Pekka muutti palvelukotiin Kuopioon. Pekalla oli palvelukodissa oma kämppä ja töitäkin oli järjestetty. Kaupungin humu oli kuitenkin liikaa, mutta onneksi Pekalle löytyi paikka Suonenjoella sijaitsevasta hoitokoti Helenasta. Hoitokoti sijaitsee maaseudun rauhassa Hulkkolan kylässä kuudentoista kilometrin päässä Suonenjoen keskustasta. Hoitokodin toiminta alkoi kunnostetussa koulurakennuksessa reilut kymmenen vuotta sitten. Hoitokodissa on tällä hetkellä seitsemän asukasta, joilla on kaikilla käytössään omat huoneet. Pekan huoneessa tavarat ovat siistissä järjestyksessä. Tavaroita on muiden turha yrittää järjestellä, sillä vain hän itse tietää, miten tavaroiden pitää olla.

Pekan päivät kuluvat selkeän aikataulun mukaan. Heräämisen jälkeen juodaan kahvit ja syödään aamupala. Sitten Pekka hakee postin, minkä jälkeen pitääkin siirtyä puupinoille. Halkoja hakatessa aika juoksee, kunnes on aika mennä syömään. Syönnin jälkeen pitää ottaa nokkaunet, jotta jaksaa taas painaa puuhommia.

Halkopinoilla Pekalta vierähtää pari tuntia päivässä. Pekka ei jätä lähtemättä pinoille, vaikka ulkona paukkuisi pakkanen tai vihmoisi räntää. Hommat on tehtävä, kun ne on aikanaan aloittanut.

Pari kertaa viikossa rytmi kuitenkin hieman rikkoontuu, kun Suonenjoella on jumppa- ja musiikkikerho. Harrastuksia on hyvä olla halkohommien lomassa.

“Musiikkikerhossa lauletaan tangoa ja humppaa. Joskus siellä tanssitaankin. Jumppakerhossa kuntoillaan hikihatussa tunti”, Pekka kertoo.

Sunnuntaisin Pekka pitää kuitenkin vapaapäivän. Silloin on hyvä lepäillä ja kuunnella kasetteja tai katsoa televisiota. Pekalla on reilu kokoelma iskelmämusiikkia, ja suosikkeja ovat muiden muassa Paula Koivuniemi, Katri-Helena ja Jari Sillanpää.

“Sinä olet minun kasakka”

Pekka osaa houkutella halkohommiin myös hoitokodissa käyviä vierailijoita, ja jokin aika sitten Pekan pyydykseen tarttui Joroisilta tullut kaveri.

“Sinä olet minun kasakka”, Pekka sanoi ja nykäisi vierailijaa hihasta.

Kaveri oli hetken ymmällään, mutta sitten asia selvisi. Kasakka on apumies halkohommissa, ja niin kaveri pääsi laittamaan rankoja pukille, ja Pekka sahaamaan. Kaverusten työ sujui sutjakkaasti ja molemmat olivat tyytyväisiä.

Pekan tahti on nykyisin hieman verkkaisempi kuin nuorena, mutta kirves pysyy silti edelleen tiukasti kädessä. Ja mitäpä sitä ihminen muuta.

“Teen halkohommia niin kauan kuin Jumala elättää”, Pekka sanoo ja virnistää.

Sivun alkuun


Ajankohtaista

Ketjulle kunniamaininta Postin Asiakaslehtikilpailussa

Kehitysvammaliiton Ketju-lehti sai kunniamaininnan Postin yhdeksättä kertaa järjestämässä Asiakaslehtikilpailussa. Tuomariston mukaan Ketju on sympaattinen lehti, joka käsittelee kehitysvammaisten asioita elämänmakuisesti. Aihetta ei kaunistella eikä synkistellä. Yleissävy on lämmin ja optimistinen.

Asiakaslehtikilpailun tuomariston muodostivat päätoimittaja Heleena Savela Helsingin Sanomista (tuomariston puheenjohtaja), julkaisupäällikkö Riitta Nikkola A-lehdistä, toimituspäällikkö Markku Rimpiläinen Lehdentekijät-ryhmästä sekä toimituspäällikkö Raimo Autio Postin viestinnästä.

Sivun alkuun

Päivitetty: 29.08.2007

« Takaisin