Ketju 4/2003


Pudota ja potkaise

Teksti Hanna Hyväri Kuva Kimmo Räisänen

Kuumaa menoa kentällä. Hanna Ahokas sai elvytystä juomapullosta.

Jalkapallo on taitolaji. Kaikki alkaa pallonkäsittelystä. Pyöreän pelivälineen kanssa on tultava tutuksi. Ensimmäisiä harjoituksia on pudottaa pallo ja antaa sille jalalla napakka isku. Pudota ja potkaise, neuvoo valmentaja Pekka Leisti tyttöjoukkoaan.

Nurkan kentällä Helsingissä valmentaja Pekka Leisti kuljettaa palloa taitavasti pois maalilta. Leena Uitto yrittää tavoittaa palloa, mutta ei aivan onnistu saamaan pelivälinettä haltuunsa. Noora Hakala tulee takavasemmalta ja anastaa pallon mukaansa. Muutama askel, potku ja siellä se on. Maali!

Leena pitää eniten pallon potkaisemisesta. Parasta on silloin, kun potkuun saa voimaa ja pallo lentää komeassa kaaressa kauas. Noora viihtyy myös maalivahtina, vaikka maalien tekeminen on ilman muuta koko pelin suola.

Kentällä pallotteleva tyttöryhmä on ainoa laatuaan Suomessa. Missään muualla juuri tytöille ei ole tarjolla erityisjalkapallojoukkuetta. Leistin mukaan oma joukkue on tarpeen, koska jokainen pelaajista tarvitsee aivan omanlaistaan ohjausta.

“Jalkapallo on hyvä laji, koska siitä on helppo aloittaa. Kynnys on matala. Joukkuepeli kehittää sosiaalista kanssakäymistä. Säännöt taas luovat rajat ja samat säännöt pätevät jokaiseen pelaajaan. Toivoisin, että tytöt oppisivat tykkäämään jalkapallosta.”

Rentoihin pelivarusteisiin sonnustautuneet Heidi Sillanpää ja Leena Hovi ovat ainakin kehittäneet Nurkan kentällä jo sosiaalisia taitojaan. Tytöt istuvat maassa ja supisevat keskenään. Siinä hiotaan selvästi uutta yllättävää taktiikkaa, josta valmentajalla ei ole aavistustakaan.

Vanhemmat seuraavat tyttäriensä pallottelua auringossa kylpevän kentän varjoisassa katoksessa. Riitta Hovi kertoo koko nelilapsisen perheen harrastavan jalkapalloa. Ilo oli yhteinen, kun Leena-tyttärellekin löytyi oma joukkue.

Heidin isä Jukka Sillanpää harmittelee, että urheiluseurat tarjoavat harvoin lajeja erityislapsille.

“Hyvin harvoin seuroihin otetaan erityislapsia mukaan. Olemme itse soittaneet vaikka kuinka moneen seuraan. Kaikki on hyvin siihen saakka, kunnes selviää, että kyseessä on hieman erilainen lapsi. Silloin sanotaan hyvin pian, että ei kiitos.”

Nyt Jukka Sillanpää seuraa tyytyväisenä tyttären toimia kentällä. Isän mukaan jalkapallo opettaa keskittymistä. Lasten mielenkiinto suuntautuu yleensä helposti johonkin muuhun asiaan ja se varsinainen tekeminen unohtuu.

Tyttöjen erityisjalkapallojoukkueen dynamo on Arzu Caydam-Lehtonen. Hän toimii Puistolan Urheilijoiden tyttö- ja naisjaostossa toisen joukkueen edustajana. Idea uudesta joukkueesta syntyi, kun Arzu näki keväällä ilmoituksen Suomen kehitysvammaisten liikunta ja urheiluyhdistyksen jäsenlehdessä Special Olympics jalkapalloviikko -tapahtumasta.

Ryhmän jalkapalloharrastus on vasta alussa. Peli sai mukavan lähtöpotkun aivan kesän alussa. Tytöt pääsivät katsomaan naisten maajoukkueen EM-karsinnan Suomi-Sveitsi ottelua Leppävaarassa Espoossa.

Ennen kuin maajoukkuetasolle ylletään, ankara harjoittelu Nurkan kentällä jatkuu. Valmentaja kehottaa tyttöjä seuraavaan harjoitukseen. Jokainen ottaa oman pallonsa, joka ensin pudotetaan ja sitten potkaistaan. Hanna Ahokas pudottaa ja potkaisee reippaasti. Ja se on taas maali!

Sivun alkuun


Intialainen tanssi keinuttaa kehoa ja sielua

Teksti Hanna Hyväri Kuva Petri Puromies

Länsi kohtaa idän. Jaakko Suominen ja avustaja Salme Hukkanen tervehtivät tanssiterapeuttia.

Intialainen tanssiterapeutti Syed Sallauddin Pasha uskoo kehossa uinuviin voimavaroihin. Näitä voimia herätellään tanssin, musiikin ja värien avulla. Se on kokonaisvaltaista sielunhoitoa.

Intialainen Syed Sallauddin Pasha näyttää virkeältä ja levolliselta, vaikka takana on tiivis kurssipäivä. Tanssiterapeutti hymyilee leveästi ja antaa vielä ohjeita suojateilleen. Tämä mies on selvästi tasapainossa sekä henkensä että ruumiinsa kanssa. Hyvät värähtelyt ja energiat täyttävät harjoitussalin.

Pasha on vetänyt monenlaisia tanssikursseja erilaisille ryhmille ympäri maailmaa. Nyt on vuorossa tiiviskurssi kehitysvammaisille lapsille Helsingissä. Viikon päätteeksi pidetään esitys, jota varten valmistetaan värikkäitä asuja.

“En ensinnäkään ajattele, että nämä lapset ovat vammaisia. Sellaiset määrittelyt luovat heti raja-aitoja lasten ja terapeutin välille. Työssäni en rajaa ihmisiä mihinkään lokeroihin. Käytän tuhansia vuosia vanhoja, universaaleja metodeja, jotka pätevät meihin kaikkiin.”

Pasha aloitti tanssimisen 6-vuotiaana. Hän on opiskellut myös joogaa, itämaisia taistelulajeja ja perinteisiä intialaisia kansantansseja. Pasha käyttää kehittämästään menetelmästä lyhennettä TTP. Se tarkoittaa terapeuttista teatteriprojektia (Therapeutic Theatre Project). Menetelmän kulmakiviä ovat tanssi, musiikki, värit, rytmit ja teatteri. Ikivanhojen tekniikoiden avulla luodaan esitys, jossa jokainen tanssija esittää omaa rooliaan. Roolien kautta kuljetaan uusille poluille.

Pashan kursseilla vetäytyvä ja arka lapsi valitaan sankarin rooliin. Muodonmuutos näkyy koko olemuksessa. Sankari ei voi hiiviskellä ympäriinsä hartiat lysyssä. Lapsi alkaa kävellä selkä suorana ja leuka pystyssä. Uusi asenne heijastuu arkipäivään senkin jälkeen, kun esitys on ohi.

Intialaisessa tanssiterapiassa ihmistä ajatellaan kokonaisuutena, jossa henki on yhtä tärkeää kuin muu keho. Tanssi ei ole pelkkää lihasten liikettä. Tunteet ovat vahvasti mukana.

“Ihmisen kehossa on valtavasti energiaa ja voimaa. Tanssin tavoitteena on aukaista henkisiä ja fyysisiä solmuja. Kun liikkeet ja tunteet toimivat yhdessä, syntyy uudenlaista värähtelyä.”

Kurssilla Pasha näyttää lapsille liikkeet kädestä pitäen. Hän ottaa kiinni ja pitää kiinni. Turvallinen ja innostava ilmapiiri on tärkeää. Tanssijan mielestä terapia on parasta ryhmässä. Silloin syntyy sopiva tunnelma.

Pasha on erikoistunut vetämään tanssikursseja vammaisille lapsille ja nuorille. Hän on ohjannut Intiassa useita produktioita kuulo- ja näkövammaisten, cp-vammaisten sekä tunne-elämältään häiriintyneiden lasten ja nuorten kanssa.

Esitysten valmistelu antaa myös ohjaajalle energiaa. Pasha kehuu oppilaitaan. Syy kurssien pitämiseen on sekin varsin yksinkertainen ja universaali.

“Rakastan lapsia. Rakastan kaikenlaisia lapsia eri puolilla maailmaa. Mitä enemmän annan heille tanssin ja musiikin kautta, sitä enemmän saan myös itselleni.”

Sivun alkuun


Sosiaalialan osaamiskeskukset ison urakan edessä

Teksti Hanna Hyväri

Sosiaalialan osaamiskeskuksille on asetettu kovat tavoitteet. Niiden pitäisi yhdistää oman alueensa tutkimus, koulutus ja käytännön työ toimiviksi verkostoiksi. Pysyvät verkostot selkiyttäisivät erilaisten projektien tulvaa. Haaviin pitäisi tarttua myös lisää sosiaalialasta kiinnostuneita työntekijöitä.

Sosiaalialan kehittämistyö jäi pahasti paitsioon laman ja kuntien kurjistumisen seurauksena 90-luvulla. Tutkimukseen piti paneutua muiden tehtävien ohella. Projektit ja kehittämishankkeet söivät muutenkin hupenevia voimavaroja. Projektien tulokset jäivät yksittäisten kuntien tai yliopistojen käyttöön. Tietoa oli, mutta se ei tavoittanut tiedon tarvitsijoita. Täydennyskoulutukseen ei ollut aikaa eikä rahaa. Vuonna 2002 perustettujen sosiaalialan osaamiskeskusten tavoitteena on kääntää kehityksen suunta.

“Kuntien sosiaalitoimi on jäänyt tutkimus- ja kehittämistyössä selvästi jälkeen verrattuna esimerkiksi terveydenhuoltoon tai järjestöpuoleen. Ei sellaisen alan vetovoima ole kovin suuri, jossa ei kehittämistoiminnan ja eteenpäinmenon edellytyksiä ole turvattu. Osaamiskeskusten yksi tavoite onkin houkutella alalle uusia työntekijöitä”, sosiaalineuvos Martti Lähteinen sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo.

Osaamiskeskusten tärkein tehtävä on luoda pysyviä alueellisia verkostoja sosiaalialan tutkimusta, koulutusta ja käytännön työtä tekevien ihmisten välille. Keskukset ovat kuntien, yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja sosiaalialan järjestöjen muodostamia liittymiä. Raskaiden rakenteiden sijaan halutaan luoda keveitä verkostoja, jotka lähtevät kunkin alueen omista kehittämistarpeista.

Alueellisia sosiaalialan osaamiskeskuksia on kahdeksan. Niistä kukin kattaa yhdestä neljään maakuntaa. Yhdeksäs osaamiskeskus on perustettu ruotsinkielistä väestöä varten.

Osaamiskeskuksilla on eniten annettavaa pienille kunnille, joilla on niukasti omia resursseja kehittämistyöhön. Verkostoissa kunnat pääsevät mukaan tutkimukseen, työnohjaukseen ja täydennyskoulutukseen. Asiantuntemusta pitäisi saada sinne, missä palvelua ja apua tarvitseva asiakas on.

“Keskusten pitäisi olla yksi ratkaisu nykyiseen projektien kaaokseen. Osaamiskeskus kokoaa alueen toimijat siten, ettei kehittäminen hajoa lyhytaikaisiksi hankkeiksi. Yksittäisten projektien sijaan pyritään luomaan pysyviä ratkaisuja”, Lähteinen kuvailee.

Yksi tapa luoda pysyviä ratkaisuja on valita esimerkiksi jokaisen seutukunnan alueelta oma yksikkö, joka vastaa tutkimuksesta ja kehittämisestä. Tämä voi päivähoidossa olla esimerkiksi tietty päiväkoti, joka ottaa vastuulleen tutkimuksen ja kehittämisen oman seutukuntansa alueella. Samanlainen yksikkö voidaan valita myös kehitysvammapuolella, vanhustyössä tai päihdehuollossa.

Sosiaalialan kehittämisprojektin loppuraportissa esitettiin kehitysvammahuollon hallinnollisten rakenteiden ja työnjaon uudistamista. Kuntien pakkojäsenyyteen pohjautuvien erityishuoltopiirien tarve tulee raportin mukaan arvioida uudelleen. Jos tällaisia muutoksia esitetään samalla kun osaamiskeskusten rooli kasvaa, muuttuuko erityishuoltopiirien asema?

Lähteinen ei näe tässä mitään ristiriitaa, koska osaamiskeskukset eivät itse tuota palveluja, vaan kehittävät alueellista yhteistyötä.

Sivun alkuun


Ajankohtaista

Vaikeimmin vammaisille lisää koulutuspaikkoja

Opetusministeriö on lisännyt Invalidisäätiön järjestämän toisen asteen ammatillisen koulutuksen opiskelijamäärää 60 opiskelijalla elokuusta alkaen. Pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla on ollut tarvetta erityisopetuksena järjestettävästä koulutuksesta. Koulutuksella valmennetaan vaikeimmin kehitysvammaisia, autisteja ja mielenterveyskuntoutujia työhön, itsenäiseen elämään ja ammatillisiin opintoihin.

Invalidisäätiölle myönnettiin myös lupa järjestää tanssialan ammatilliseen perustutkintoon johtavaa koulutusta. Lisäksi Päijät-Hämeen koulutuskonsernille on annettu lupa järjestää kuvallisen ilmaisun ja musiikkialan perustutkintojen koulutusta vammaisille yhteistyössä Kaarisilta ry:n kanssa.

Sivun alkuun

Päivitetty: 28.08.2007

« Takaisin