Ketju 5/2003


Kaarisillassa alkoi taiteen ammattiopetus

Teksti Sirpa Palokari Kuva Antti Saraja

Opiskelijat Eveliina Narkilahti (takana) ja Ilana Mäntylä saavat vahvistusta aiemmalle kuvataideharrastukselleen 120 opintoviikon ammattikoulutuksesta.

Taiteen ammattiopiskelijat aloittivat urakkansa Kaarisillassa. Kolmen vuoden kuluttua maassamme on parisenkymmentä vammaista ammattikuvataiteilijaa ja -laulajaa. Tuleva leipäpuu voi löytyä aputöistä taidepajassa, vanhainkodin tai päiväkodin musiikkitehtävistä ja miksei jopa itsenäisenä taideyrittäjänä.

Uraa uurtava musiikin ja kuvataiteen perustutkinto aloitettiin elokuussa Nastolassa Kaarisillassa. Koulutuksen järjestäjä on Päijät-Hämeen koulutuskonserni, joka hankkii koulutuksen ostopalveluna Kaarisillasta. Käytännössä koulutus järjestetään Lahden käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen ja Kaarisillan yhteistyönä.

Opetusministeriön mukaan nyt oli otollinen aika laajentaa vammaisten ja muiden erityisryhmien koulutustarjontaa myös kulttuurialalle. Kaarisilta katsottiin soveltuvaksi opinahjoksi. Siellä on annettu monipuolista taideopetusta jo vuodesta 1987. Kaarisillan toiminnanjohtaja Maila Koskinen iloitsee uutta historiaa luovasta päätöksestä. Taiteen ammattikoulutus on paitsi eräs hänen henkilökohtainen työnäkynsä, myös suuri askel vammaisten koulutuksen ja työmahdollisuuksien parantamisessa.

“Tämä tuo tasavertaisuutta niille nuorille, joilla on taipumuksia taidealalle. Heillä on nyt tilaisuus saada koulutusta ja työllistyä samalla tavalla kuin siivous-, hoito- tai muille fyysisille aloillekin hakeutuneet.”

Kolmivuotisessa koulutuksessa on sekä musiikin että kuvataiteen linjat. Ensimmäisenä vuonna koulutukseen ei ollut ruuhkaa, sillä tieto uusista opinnoista on vasta kiirimässä. Linjat alkoivat kuitenkin täysin ryhmin eli molemmissa on kahdeksan karsintojen kautta valittua opiskelijaa.

Uudelle opetukselle haluttiin luoda mahdollisimman monipuolinen opetussisältö erityisryhmän rajoitteet huomioiden. Kuvallisen ilmaisun opetussuunnitelma valmistui Taideteollisen korkeakoulun opinnäytetyönä. Taiteen perustutkinto on tiivis, 120 opintoviikkoa.

Koskinen on perillä siitä, miten tutkimatonta maaperää taideala kaiken kaikkiaan on vammaisten työllistämisessä. Kaarisillassa luotetaan kuudentoista vuoden aikana kertyneisiin, laajoihin yhteistyöverkostoihin. Kaarisillan nuoret ovat vuosikausia saaneet esiintymis- ja harjoittelupaikkoja alueen musiikki- ja taidelaitoksista, tapahtumista ja gallerioista.

Ammatillisen taideopetuksen rinnalla Kaarisillassa jatkuu edelleen päivätoimintatyyppinen, kulttuuriin ja taiteeseen keskittynyt perusopetus. Lisäksi talossa alkaa ensi syksynä AVA-linja, joka antaa yleistä, ammattiin valmentavaa opetusta.

Kunnille ammatillinen perustutkinto tuo helpotusta, sillä tähän mennessä kunnat ovat maksaneet vammaisten nuorten taideopetuksesta.

Sivun alkuun


Kaikille avoin koulu

Teksti ja kuva Hanna Hyväri

Kimmo Nevanlinna, Sonja Argillander, Joonas Ahonen ja Johanna Simonen toivottavat kehitysvammaisen koulukaverin tervetulleeksi luokalleen.

Keski-Palokan ala-aste on kasvamassa kouluksi, joka on avoin kaikenlaisille oppilaille. Myös erityistä tukea tarvitsevat oppilaat toivotetaan tervetulleiksi omaan lähikouluun. Koulun väki pohti yhdessä, millainen unelmien koulu voisi olla. Mitä inkluusio käytännössä tarkoittaa?

Keski-Palokan ala-aste sijaitsee Jyväskylän maalaiskunnassa. Koulu on mukana Kehitysvammaliiton Yhdessä kasvamaan -projektissa, jossa halutaan parantaa kunnassa asuvien lasten tasavertaisuutta. Projektin ydinajatuksena on inkluusio. Inkluusiolla tarkoitetaan kaikkien tasa-arvoista ja täysivaltaista osallisuutta ympäröivissä yhteisöissä. Inkluusiossa lapsia ei erotella erityisluokkiin tai erityiskouluihin. Erityinen tuki ja apu tuodaan kunkin oppilaan luokse siihen kouluun, jota hän käy.

Jyväskylän maalaiskunnassa erityistä tukea tarvitsevat oppilaat ovat perinteisesti opiskelleet joko Tikkakosken tai Vaajakosken erityiskouluissa. Esimerkiksi palokkalainen koululainen ei ole päässyt omaan alueensa kouluun, jos hän ei ole pärjännyt tavallisessa luokassa.

Jyväskylän maalaiskunnassa meneillään oleva kehittämistyö on hidasta ja pitkäjänteistä. Yksi tärkeä askel otettiin, kun maalaiskunnan kouluihin palkattiin vakituisiin työsuhteisiin kolme psykologia, kolme sosiaalityöntekijää ja yksi puheterapeutti. Esimerkiksi Palokassa tämä tarkoittaa sitä, että koulun oma psykologi on opettajien yhteistyökumppanina ongelmatilanteissa.
Keski-Palokan ala-asteella inkluusion siemeniä on istutettu opetukseen jo pitkän aikaa. Koulu tarjoaa taidekasvatusta kaikille. Kuvataiteita, musiikkia ja ilmaisutaitoa ovat käyneet opettamassa ammattitaiteilijat. Luokanopettaja Alli Laine sanoo taidekasvatuksen kuuluvan jokaiselle lapselle.

Keski-Palokan koulun rehtori Esa Jaakkola, luokanopettaja Alli Laine ja erityisopettaja Heli Räsänen istuivat yhdessä pohtimaan, mitä tulevaisuuden koulu voisi olla. Heli Räsänen on töissä Luonetjärven koulussa Tikkakoskella. Hän on projektissa palokkalaisten kehittämiskumppani.

Millainen on inklusiivinen koulu? Mitä se tarkoittaa?

Alli Laine: “Se on sitä, että kaikkien on hyvä olla täällä. Pidämme kiinni näistä meidän oppilaistamme ja yritämme etsiä parhaan mahdollisen ratkaisun jokaiselle lapselle tässä omassa koulussa.”

Heli Räsänen: “Inklusiivinen koulu ottaa koko lähiyhteisön huomioon. Erilaisuuden hyväksyminen on tärkeää. Se on prosessi, jossa kehitetään koko työyhteisöä ja toimintakulttuuria niin, että kaikki sen jäsenet tuntisivat olonsa arvostetuksi ja turvalliseksi.”

Esa Jaakkola: “Inklusiivisessa koulussa ei mainita kertaakaan sanaa inkluusio. Tällaiset termit karkottavat helposti esimerkiksi vanhemmat pois koulun kehittämisestä. Kasvatustieteellinen ammattikieli syrjii muiden alojen ihmisiä. Koulun tulisi olla sellainen, että siellä kaikkien erilaisten ihmisten on hyvä olla.”

Mitä hyötyä inkluusiosta on? Mitä lisäarvoa se tuo koulun arkeen?

Esa Jaakkola: “Erilaisia opettajia ja oppilaita voidaan hyödyntää oppimisprosesseissa. Meillä on koulunkäyntiavustajana romanitaustainen henkilö. Hän kertoi koululaisille romanien juhlista ja asuista. Erilainen kulttuuri tuli hienosti lapsia lähelle tämän oman työntekijän kautta.”

Heli Räsänen: “Inkluusio tuo pieniä muutoksia koko lähiyhteisöön. Dysfaattisen ekaluokkalaisen ei tarvitsekaan matkustaa toiseen kouluun. Hän on ikionnellinen, kun voi opiskella muiden mukana omassa lähikoulussa. Ratkaisun huomaavat lapsen ystävät, sukulaiset ja naapurit. Se muokkaa yhteisiä arvoja.”

Alli Laine: “Parhaimmillaan se on sitä, että oppilaat ovat meidän kaikkien yhteisiä oppilaita. Tehdään tätä työtä yhdessä ja jaetaan myös murheita yhdessä. Ennen jokainen opettaja kantoi itse taakkansa. Jos luokassa oli hyvin haasteellinen oppilas, se oli tämän yhden opettajan murhe. Nyt voi helpommin sanoa, että minulla on ongelma, mitä me voisimme yhdessä tälle asialle tehdä.”

Sivun alkuun


Yhteispeliä opiskeluun

Teksti Hanna Hyväri Kuva Kimmo Räisänen

Opiskelijat Jaana Laaksonen ja Matti Takala leipoivat porkkanasämpylöitä yhteisellä kotitaloustunnilla Diakoniaopistossa.

Asioita voi oppia monella tavalla. Yksi hyvä keino oppia on tehdä töitä toisen kanssa. Helsingissä lähihoitajaopiskelijat ja erityisopiskelijat tutustuivat työelämään yhdessä. Ennen tätä opiskeltiin ryhmässä kotitaloutta ja hoito-oppia.

Opiskelija Matti Takala antaa opiskelija Jaana Laaksoselle täydet pisteet yhteistyöstä.

“Hän on hyvä nainen”, Matti määrittelee lempeästi.

Jaana kiittää lausunnosta, mutta muistuttaa, ettei yhteinen opintie ole ollut aivan niin auvoinen.

“Muistatko, kun tänään tuli erimielisyyttä mopin käytössä. Harjan ja rikkalapion kanssa menee hyvin, mutta moppaamisessa sulla on vielä opittavaa. Pöydän alle jäi roskia.”

Matti mutristaa suutaan mietteliäästi ja myöntää hetken kuluttua, että oppimista vielä on.
“No joo vähä.”

Matti on 39-vuotias. Hän opiskelee Helsingin Diakoniaopistossa työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa. Jaana on 36-vuotias. Hän valmistuu lähihoitajaksi Diakoniaopiston vammaistyön koulutusohjelmasta. Pari on yhteisellä työssäoppimisjaksolla Mikaelin kirkossa. Jaana ohjaa Mattia työtehtäviin ja Matti opettelee tehtävät niin, että hän viimeisellä viikolla selviää ilman apua. Jaanan tehtävät vähenevät ja Matin lisääntyvät. Matti siivoaa ja auttaa vahtimestaria. Jaana toimii tukiopiskelijana. Hän oppii puolestaan, miten kehitysvammaisen ihmisen kanssa yhteispeli sujuu parhaiten.

“Matilla on todella hyvä muisti. Minun ei sovi kyseenalaistaa sitä missään tilanteessa. Sen olen ainakin oppinut. Sitten olen oivaltanut, että asioita ei voi tehdä toisen puolesta, jos haluaa tämän oppivan. Matin kanssa olen joutunut oikein pysähtymään ja sanomaan itselleni, että anna vain toisen tehdä. On kestettävä katsoa vierestä ja antaa toisen tehdä tyylillään. Matti pyyhkii pöytiä omalla tavallaan ja se on yhtä hyvä tapa, kuin omani”, Jaana kuvailee yhteistyötä.

Tilan antaminen toiselle on tuttua myös 40-vuotiaalle lähihoitajaopiskelija Marja Lopperille. Hän on 34-vuotiaan Juha Laineen tukiopiskelija. Pari tutustuu työelämään Merikaaren palvelukeskuksessa. Juha tekee keittiötöitä ja Marja auttaa rinnalla.

“Marja on ihan kaikkea”, Juha arvioi kohteliaasti omaa työpariaan.

Hanna-Maria Tuurala on 20-vuotias. Hän valmistuu myös lähihoitajaksi. Juha Laineen kanssa Hanna-Maria kävi muutamalla kotitalouden tunnilla. Pari valmisti yhteistyönä vadelmarahkaa jälkiruoaksi. Nyt Hanna-Maria toimii toisen erityisopiskelijan tukena työssäoppimisjaksolla. He tutustuvat työelämään joulukuusenkoristeita valmistavalla tehtaalla.

“Olen oppinut kehitysvammaiselta partneriltani, ettei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti. Omassa päässä asioita ajattelee paljon monimutkaisemmin ja niistä tulee helposti ongelmia. Tehtävät kannattaa pitää selkeinä. Tämä tehdään nyt ja sitten vasta katsotaan seuraava juttu”, Hanna-Maria kuvailee kokemuksiaan.

Työpaikoilla kehitysvammainen työntekijä ja tukiopiskelija on otettu pääsääntöisesti hyvin vastaan. Uteliaisuutta ja ihmetystä työparit ovat herättäneet runsaasti. Missään paikassa kehitysvammainen opiskelija ei ole jäänyt huomaamatta. Monessa työyhteisössä ei ole koskaan aiemmin ollut kehitysvammaista työntekijää.

Joulukoristetehtaalla Hanna-Maria on törmännyt tilanteisiin, joissa ihmiset ovat hämmentyneet, kun työpaikalla onkin kehitysvammainen opiskelija. Kahvihuoneessa on kierretty uusi ihminen kaukaa eikä luontevaa kontaktia ole aina syntynyt.

“Siellä on muutamat ihmiset olleet vähän sillä tavalla, että mikäs ihme tuo on. Se on varmaan pelkoa ja epävarmuutta, kun ei oikein tiedetä, mitä sanoa ja miten puhua. Sitten on ollut tosi mukavaa suhtautumista. Varsinkin naiset ovat olleet luontevampia kuin miehet.”

“Tulevaisuudessa ei pitäisikään olla mitenkään erikoista, että työpaikalla on kehitysvammainen työntekijä. Senhän tulisi olla itsestään selvä asia, mutta kuinkahan kauan siihen menee, että päästään niin normaaliin tilanteeseen?” Hanna-Maria miettii.

Opiskelijoille tärkein asia yhteisessä opiskelussa on ollut lähikontakti kehitysvammaiseen ihmiseen. Työn kautta partnerista on kuoriutunut ihminen esiin. Kehitysvammaisuus on jäänyt toiselle sijalle.

Sivun alkuun


Ajankohtaista

Lasta odottaville tarjolla monipuoliset verkkosivut

Kehitysvammaliiton verneri.net-palveluun on avattu Tietoa odottajille -kokonaisuus. Verneriin on koottu tietoa raskauden perusseurannasta ja sikiötutkimuksista. Sivuilla on myös käsitelty esimerkiksi raskaudenaikaista ravintoa ja elämäntapoja.

Tiedon lisäksi sivut tarjoavat tukea tilanteisiin, joissa odottajat miettivät osallistumista sikiötutkimuksiin tai kun sikiöllä on todettu tutkimuksissa jokin kehityshäiriö. Tukea tarjoavat sekä kirjoitetut kokemukset että koulutetut tukihenkilöt Vernerin keskustelupalstalla.

Sivun alkuun

Päivitetty: 24.08.2007

« Takaisin