Ketju 1/2004


Tekstiviestien tulitusta armeijassa

Teksti Jari Keinänen ja Hanna Hyväri Kuva Pentti Vänskä

Makkaranpaistoa odotettiin illalla, ja sehän oli hauskaa pimenevän metsän keskellä. Vasemmalla Jussi Kulin, Mikko Parviainen ja Jani, joka etsii kännykkäänsä. Lisäksi mukana Sami Kasurinen ja Jukka Saarisalo. Taustalla Arto Törrönen.

Jani Honkanen tutustui armeijan harmaisiin yhdessä ohjaajansa Jari Keinäsen kanssa. Reissussa oli mukana myös yhdeksän muuta kuopiolaista asukasta eri palvelukodeista. Inttiin lähti lisäksi viisi ohjaajaa. Jani ei puhu, vaan kommunikoi lähettämällä puhelimellaan tekstiviestejä. Seuraavassa miesten kirjoittama yhteinen päiväkirja armeijasta.

Me tunnetaan Janin kanssa jo harjaantumiskoulun ajoilta. Jos en väärin muista, niin aivan tuolta 90-luvun alusta lähtien. Itse toimin silloin koulunkäyntiavustajana.

Jani kommunikoi tekstiviesteillä. Kun hän ryhtyy kirjoittamaan viestejä linjoille, niin silloin tämä hiljainen mies muuttuu aivan toiseksi ihmiseksi. Janista tulee varsinainen puheripuli automaatti. Jani kyselee milloin mistäkin, mikä kiinnostaa. Mielestäni Janin nerous paljastuu, kun pääsee hänen ajatuksiinsa ja maailmaansa sisälle.

Maanantaina intti astuu ajatuksiin

Karjalan Lennoston, Puijonsarven palvelukodin ja Kuopion kaupungin järjestämä armeijareissu alkoi syyskuisena tiistaina. Edellisenä päivänä maanantaina Jani alkoi itse pohtia tulevan viikon kuvioita oma-aloitteisesti. Sain seuraavan viestin:

“Moro Jari, tuli mieleen, että millä myö mennään sinne armeijaan ja kuka lähtee viemään?”

Tiistaina hyvästit siviilielämälle

Heräsin tiistaina kello kuusi aamulla. Luin lehden ja join kahvit. Nukkuva perhe piti vielä käydä suukottelemassa. Olihan tässä perheenisä lähdössä kolmeksi päiväksi sotimaan.

Bussissa matkalla Karjalan Lennostoon kyselin Janin tunnelmista. Miltä lähtö oli maistunut? Jani kirjoitti seuraavasti:

“Moro, no ihan mukava on, kun lähettiin.”

Kasarmilla meillä oli ensimmäisenä edessä varusteiden haku. Sitten kävimme vaihtamassa meille varatuissa huoneissa intin kuteet päälle.

Seuraavaksi lähdimme hakemaan aseet. Saimme rynnäkkökiväärit. Jokainen alokas sai oman henkilökohtaisen aseensa, josta heidän piti huolehtia koko palveluksen ajan. Taas siis aivan kuin normaalit alokkaat.

Keskiviikkona ollaan jo konkareita

Armeijassa ei tunnetusti aamuisin pötkötellä pitkään. Pesujen ja aamupalan jälkeen menimme ampumaradalle ammuskelemaan rynkyillä. Jokainen sai ampua viisi laukausta 100 metriltä tauluun. Ammunta tapahtui valvotusti. Kolme ampujaa pääsi radalle kerralla. Jokaisella oli ohjaaja vierellään. Yksi ylimääräinen valvoja ja meidän oma upseeri seurasivat myös ammuntaa.

Jani viestitti seuraavasti:

“Moikka Keinänen, no hiukan tuli ammuttua ja vähän kaikenlaista on tehty. Montakos viikkoa meinasit kasvattaa partaa?”

Torstaina puretaan leiri ja juhlitaan

Seuraavana päivänä purimme leirin ja söimme aamupalan. Sitten kävimme tutustumassa ilmatorjunnan harjoituksiin. Tarkemmin sanottuna siis tykkeihin. Ohjelmassa oli lisäksi vielä päätöstilaisuus.

Juhlapuheiden jälkeen Jani kirjoitti kotimatkalla bussissa minulle seuraavan tekstiviestin:

“Moro Keinänen, oli mukava armeija meillä. Tullaanko joskus uudestaan?”

Sivun alkuun


Ilo kukkii kaikkia värejä

Teksti Hanna Hyväri Kuva Harri Nurminen

Iloa talven keskellä. Oulun torin rantamakasiinien punamulta piristää pakkaspäivää. Runoilija Pentti Murto kertoo iloitsevansa vuodenaikojen vaihtelusta.

Oululainen Pentti Murto on käsitellyt runoissaan paljon ilon ja surun tunteita. Tuoreimmassa runokirjassaan hän “avaa ilon samppanjapullon levälleen”. Iloon kuuluu elämän runsaus. Ilo kukkii kaikkia värejä. Suru on voimakas tunne, mutta se väistyy yhtä varmasti kuin talvi. Runoissa suru murenee tai kutistuu nurkkaan. Elämä on perustaltaan iloa.

Runoilija Pentti Murto käsittelee uudessa runokirjassaan ihmisen perustunteita, iloa ja surua. Ne vaihtelevat elämässä yhtä varmasti kuin vuodenajat.

Murron tuoreen runokirjan nimi on Niillä rajoilla. Runoissa liikutaan monenlaisilla fyysisillä ja psyykkisillä rajoilla. Näitä rajoja on luonnossa, vuodenajoissa ja ihmisen mielessä. Maa muuttuu rannassa mereksi. Niitty vaihtuu metsäksi. Menneisyyteen voi avautua uusi näkökulma. Muutostilassa ei voi varmasti tietää, mitä kohti on menossa. Runo Muisto alkaa näin: “Meren aamu on syntymä/ meren ilta/ kuolema/ ilo ja suru huuhtovat paljasta maata/ ihmisen voimakasta polkua.”

“Runokirjani nimi viittaa siihen, ettei oikein tiedä, onko tämä tunne surua vai iloa. Siinä on elämän toipilaan iloa, vaikka runot ovat aika mollivoittoisia. Kun on menettänyt jotakin, ihminen haluaisi palata takaisin, vaikka se ei enää onnistukaan”, Murto pohtii.

Menetyksestä ja surusta voi toipua, jos uskaltaa jättää menneen taakseen ja irtautua siitä. Runoissa vene lähtee lopulta liikkeelle. Veneen kulkuvoimana on toivo. Toivo siitä, että kaikki kääntyy lopulta parhain päin.

Pentti Murto liikkuu mielellään luonnossa. Monet runojen siemenet ovat alkaneet itää pitkillä kävelyretkillä. Runoilijalla on mukanaan keltaisia lappuja, joihin hän kirjoittaa mieleen nousseita sanoja ja lauseita.

Luonnosta löytyvät myös värit. Värit tuovat mieleen ilon ja elämästä nauttimisen. Ilo-runossa todetaan: ” Kohota katseesi/ ymmärrä/ elämän violettia perustaa/ ilo on kaiken yhteinen nimittäjä.”

Pentti Murrolle oman olemuksen hyväksyminen ja oman identiteetin löytäminen on ollut pitkä prosessi. Lääkärit kertoivat Pentin vanhemmille jo varhain, ettei keskosena syntynyt poika tulisi koskaan puhumaan tai edes kävelemään. Hänet diagnosoitiin cp-vammaiseksi. Lääkärien ennusteet menivät melkoisesti metsään, sillä nykyään Murto toimii erityiskasvatuksen lehtorina Oulun yliopistossa.

Lapsuuden vaikeat kokemukset jättivät pysyvät jäljet runoilijan mieleen.

“Olen lievästi cp-vammainen ja kuulovammainen. Suomessa 60- ja 70-luvuilla ilmapiiri oli toinen kuin nykyään. Silloin asioista ei voitu suoraan puhua. Se oli hyvin ahdistavaa aikaa.”

Murto arvioi, että hänestä olisi voinut tulla runoilija ilman vaikeita kokemuksiakin, mutta melko erilaista tekstiä olisi silloin syntynyt. Vammaisuus on toistuva ja keskeinen teema runoissa. Välillä omille rajoituksille voi jopa nauraa.

Kirjoittaminen voi olla hyvä väylä erityisesti vammaisille ihmisille ilmaista tunteita. Murto arvelee, että esimerkiksi kehitysvammaisille omien ajatusten esittäminen runoina voisi olla hoitavaa ja terapeuttista.

Sivun alkuun


Elä tässä ja nyt

Teksti Hanna Hyväri Kuva Juha Harju

Ringa Junnila ja Markus Mäenpää viihtyvät toistensa seurassa. Heitä yhdistää samanlainen huumorintaju.

Ringa Junnila on elämässään kokenut paljon iloja ja suuren surun. Tämän päivän isoihin iloihin kuuluvat omat lapset Ella ja Juuso sekä kehitysvammainen ystävä Markus Mäenpää. Suurin suru on ollut Down-poika Juhon kuolema viisi vuotta sitten. Elämän arvaamattomuus on opettanut vaalimaan juuri tätä hetkeä. Elämään tässä ja nyt.

Ella ja Juuso Junnila tömistelevät touhukkaina sisään. Lapset kuoriutuvat iloisesti jutellen ulkovaatteistaan ja rynnistävät keittiöön. Hellalla odottavat isosisko Ellan viisivuotissynttäreitä varten leivotut piparit, jotka on tehty hevosenkengän muotoon. Junnilan perheen kotitalo Nurmossa on täynnä elämää ja iloa.

Ringan Junnilan työpaikalla yläasteen oppilaat eivät kaikki tiedä, että sijaisena toimiva liikunnanopettaja on ollut eräässä elämänvaiheessaan lähes päivittäin lehtien kansikuvissa. Nuori, sanavalmis pituushyppääjä Ringa Ropo oli suosittu julkisuuden henkilö 80-luvulla ja 90-luvun alussa. Nyt 37-vuotias Ringa on noussut jälleen lehtien palstoille hänen urheilu-urastaan ja elämästään kirjoitetun kirjan tiimoilta.

Kaiken tämän elämän ja ilon keskellä tuntuu vaikealta puhua surusta ja kuolemasta. Ringalle suurten tunteiden samanaikaisuus on kuitenkin luontevaa. Kuolema on osa elämää. Juho-pojan kuvan edessä olohuoneessa palaa kynttilä.

“Elämää ei ole ilman kuolemaa. Kuolemasta on tehty liian steriili ilmiö. Se piilotetaan sairaaloihin lääkäreiden ja hoitajien työksi. Kaikki joutuvat kuitenkin kohtaamaan nämä asiat. Niitä ei voi väistellä. Kuolemaan liittyviin tunteisiin ja ajatuksiin kannattaa tarttua, jos siihen lähipiirissä tarjoutuu tilaisuus. Suosittelen sitä lämpimästi”, Ringa sanoo.

“Meidän perheessä kuolemaa ei ole piiloteltu eikä siitä ole lasten kuullen vaiettu. Se on niin luonnollinen asia. Ella leikki barbeilla hautajaisia naapurin tytön kanssa. Se oli ihana, kaunis leikki. Juttelin siitä myöhemmin kyllä tytön äidin kanssa ja kerroin taustoista. Meidän mielestä avoimuus on parasta, muuten näistä asioista voi tulla sellaisia möykkyjä ja tunneongelmia.”

Läheisen ihmisen menettäneen suru ei häviä koskaan. Juho sairastui Down-lapsilla yleisemmin esiintyvään leukemiaan ja kuoli juuri, kun oli oppimassa kävelemään.

Kun esikoispoika Juho syntyi, lapsen kehitysvammaisuus ei suistanut nuorta pariskuntaa raiteiltaan. Äiti meni alussa sanattomaksi ja tieto mykisti. Jollain tasolla Ringa sanoo kuitenkin olleensa valmistautunut myös siihen, että lapsi voi olla vammainen.

“Kun Juho syntyi, ajattelin, että tämähän antaa meille ihmisinä mahdollisuuden tutustua aivan uusiin asioihin. Tällainen lapsi hidastaa meidän vauhtia ja avaa erilaisia tuntemuksia esiin kaikista lähellä olevista. Tuntui hyvältä, että elämään tulikin tällainen mutka.”

Ringan tämän päivän ilonaiheita omien lasten lisäksi on ystävyys Markus Mäenpään kanssa. Markus on parikymppinen Down-aikuinen. Suhde syntyi Seinäjoella käynnistyneen kehitysvammaisten projektin kautta.

Ensikohtaamisella Markus tuli heti halaamaan vierasta.

Ringa Junnilalla on oma teoria 21. kromosomipariin liittyneestä ylimääräisestä kromosomista, joka aiheuttaa Downin syndrooman.

“Mulla oli ilo tutustua tähän Juho Eemil Junnilaan ja elää hänen kanssaan vuosi ja kymmenen kuukautta. Hän opetti meille iloa ja vilpittömyyttä. Hienoa, että juuri meille annettiin tämä mahdollisuus. Uskon, että se ylimääräinen kromosomi on rakkauden kromosomi.”

Sivun alkuun


Ajankohtaista

Kehitysvammahuollon hallinto ja rakenteet arvioidaan uudelleen

Sosiaali- ja terveysministeriö on tilannut Turun yliopistosta juridisen esiselvityksen kehitysvammalain ja vammaispalvelulain yhteensovittamisesta. Esiselvityksen tekee oikeustieteen ylioppilas Jukka Kumpuvuori. Selvitystyö kestää kesäkuun loppuun saakka. Lakien yhteensovittaminen jatkuu myös yhteistyössä järjestöjen kanssa.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä kutsui järjestöt lisäksi mukaan valmistelemaan ministeriön kanssa vammaispoliittista selontekoa, kun työ syksyllä alkaa.

“Toivottavasti laatusuosituksiin tutustutaan kaikissa kunnissa ja palvelupisteissä. Suositukset antavat välineitä, näkemyksiä ja suuntaviivoja päätöksenteon ja käytännön toiminnan tueksi. Laatusuositukset auttavat kehittämään palveluja asiakkaiden tarpeita yhä paremmin vastaaviksi.”

Sivun alkuun

Päivitetty: 24.08.2007

« Takaisin