Ketju 6/2004


40-vuotias Ketju: Kohti kehitysvammaisten omaa ääntä

Teksti Kaisa Ikävalko Kuva Kehitysvammaliiton arkisto

Lapsia Antinkartanon Hoivakodissa sen alkuvuosina.

Ketju-lehti on aina heijastanut ajalleen tyypillisiä asenteita ja arvoja. Samalla se on ollut kanava, jossa on esitetty kritiikkiä. Moni asia on muuttunut vuosikymmenten varrella, mutta vanhoista lehdistä löytyy paljon tuttuakin. Tärkeitä keskustelunaiheita ovat aina olleet esimerkiksi laitokset ja kehitysvammaisten asuminen, opetus ja kehitysvammaisten palkkatyöhön pääsy sekä alan kansainväliset kuulumiset.

Ketju perustettiin kehitysvammaisten ihmisten sekä kehitysvammaisten parissa työtä tekevien ihmisten ja yhteisöjen äänenkannattajaksi.

Alkuvuosina Ketjussa oli paljon lääketieteellisiä kirjoituksia. Näissä jutuissa muun muassa etsittiin syitä kehitysvammaisuuteen eli vajaamielisyyteen, kuten tuohon aikaan sanottiin. 1960-luvulla Ketjussa alkoi myös Lääkärin vastaanotolla -palsta, joka ilmestyi yli kymmenen vuotta. Palstalla esimerkiksi kehitysvammaisten lasten perheet etsivät vastauksia arkisiin ongelmiinsa.

Ketjun ensimmäisinä ilmestymisvuosina elettiin kehitysvammalaitosten kulta-aikaa. Lehden sivuilla kerrottiinkin eri puolille Suomea suunnitteilla olevista laitoksista, niiden rakentamisesta ja jo olemassa olevien laitosten vaiheista.

1970-luvulla ilmestyneissä lehdissä puhuttiin paljon kehitysvammaisten ihmisten opetuksesta. Käytiin keskustelua ammattikoulutuksesta, ammatillisesta erityisopetuksesta ja keskiasteen koulutuksesta sekä alettiin tuoda esille yhteisopetuksen ja integraation mahdollisuutta:

“Yhteisopetus – kehitysvammaisten opettaminen muun lapsiryhmän kanssa on eräs vaihtoehto. Vaikkei se kaikkialla toteutuisikaan, tulisi harjaantumisluokkia yhä useammin sijoittaa peruskoulun yhteyteen.”
(Pirjo Toivonen, Ketju 5/1978)

1980-luvulla kehitysvammaisten avopalvelut tulivat yhä tärkeämmiksi. Ketjun palstoilla keskustelu laitosten tarpeellisuudesta ja tarpeettomuudesta, laitosten hajauttamisesta sekä muista asumisvaihtoehdoista kävi kuumana:

“Kehitysvammaisen huoltoa suurissa laitoksissa tarvitaan niin kauan kuin päättäjät sitä haluavat. Kehitysvammaiset lapset kehittyvät parhaiten kotona ja kuntoutustuen avulla. Kehitysvammaiset aikuiset voivat ja haluavat asua kuten sinä ja minä – itsenäisesti tai toisen ihmisen tukemana.”
(Ove Lindstedt, Ketju 4/1982)

1990-luvulla Ketjun näkökulma kehitysvammaisten ihmisten asioihin alkoi muuttua. Asiantuntija-artikkeleita oli aiempia vuosikymmeniä vähemmän. Samalla haastatteluja ja ihmisläheisiä juttuja julkaistiin enemmän. Kehitysvammaisten ihmisten oma ääni alkoi kuulua. Yhdeksänkymmentäluvun lopulla kehitysvammaiset ihmiset perustivat Me itse -yhdistyksen omien asioidensa ajamiseksi.

2000-luvulla Kehitysvammaliiton slogan on “Osallisuutta erilaisille ihmisille”. Nykypäivän Ketju on mukana luomassa osallisuutta monipuolisella ja ihmisläheisellä otteellaan.

Sivun alkuun


Takana 40 vuotta alan töitä: Halu toimia ja tehdä uudistuksia

Teksti Hanna Hyväri Kuva Lauri Peura

Jussi ja Tuula Lukkaroinen tapasivat työn merkeissä. Suhde syveni ja pariskunta meni naimisiin kahdeksan vuotta sitten.

Jussi Lukkaroinen on työssään puolustanut aina kehitysvammaisten ihmisten arvoa ja oikeuksia. Vaalijalasta eläkkeelle jäänyt hoitaja sai työurallaan aikaan monia merkittäviä muutoksia. Lukkaroisella on ollut kova halu toimia ja tehdä uudistuksia.

Pieksämäellä Vaalijalan kupeessa eläkepäiviään viettävä Jussi Lukkaroinen on vaatimattoman oloinen mies. Hän on kuitenkin työssään tehnyt merkittäviä asioita. Lukkaroisen ansiosta monen laitoksessa asuvan kehitysvammaisen ihmisen elämä parani huomattavasti.

“Mulla on ollut kova halua toimia ja tehdä uudistuksia. Tykkäsin tästä työstä heti, kun aloitin. Sain auttaa toista ihmistä.”

Pohjanmaalta kotoisin oleva Lukkaroinen lähti kehitysvamma-alan töihin hieman vahingossa. Nuori mies halusi Lappiin töihin. Sisko vihjasi metallitöitä tehneelle veljelleen, että Joutsijärven työkodissa olisi harjoittelijan paikka avoinna. Aktiivinen urheilutausta, raittiustodistus ja muut suositukset tekivät heti vaikutuksen.

“Silloinen johtaja Onni Rajaniemi sanoi, että tuu tänne vaan. Olet niin topakka poika, että sinusta voi tulla vaikka mitä.”

Onni Rajaniemi oli poikkeuksellinen johtaja ja Joutsijärven työkoti oli poikkeuksellinen paikka tuohon aikaan. Työkodissa noudatettiin avohuollon periaatteita kauan ennen kuin avohuollosta edes puhuttiin. Joutsijärveltä saatu kokemus loi pohjan nuoren miehen työuralle. Kehitysvammaisen ihmisen arvo ja etu olivat aina kaikessa toiminnassa ensimmäisellä sijalla. Onni Rajaniemi opasti Jussi Lukkaroinetta hakemaan vajaamielishoitajien kurssille.

Kun nuori vajaamielishoitaja saapui Vaalijalan keskuslaitokseen töihin, järkytys oli suuri. Lukkaroisen mukaan asiat olivat silloin aivan päälaellaan. Nyt asiat ovat vahvasti jaloillaan. Laitos on käynyt läpi valtavan muutoksen. Muutoksen keulassa tietä ovat raivanneet Lukkaroisen kaltaiset ihmiset.

“Kun aloitin Vaalijalassa, kehitysvammaiset ihmiset oli aivan toissijaisia. Kehitysvammaiset suljettiin joka päivä päiväsaliin. Ja tätä joukkoa vartioi yksi hoitaja. Samaan aikaan kaikki muut hoitajat puunasivat ja jynssäsivät paikkoja. Se siivoaminen oli kaikkein tärkeintä”, Lukkaroinen pyörittelee päätään muistellessaan uransa alkuaikoja.

“Ihmettelin hirveesti, miten porukka voidaan pitää tällä tavalla lukkojen takana koko päivän. Säännöllisesti asukkaiden kanssa toki ulkoiltiin, mutta uloskin lähdettiin aina koko laumalla isoissa ryhmissä. Ehdotin osastokokouksessa, että vapautetaan kehitysvammaiset päiväsalista pois. Puretaan väliseiniä ja avataan ovia, että tulee avarammat ja vapaammat olot.”

Kaikki eivät ottaneet ehdotusta iloisesti vastaan. Monet hoitajat pelkäsivät, että osasto ajautuu kaaokseen ja epäjärjestykseen. Toisin kuitenkin kävi. Monen kehitysvammaisen elämä parani uudistuksen myötä. Pelkotilat ja aggressiivinen käytös vähenivät.

Lukkaroineen ihmiskäsitys rakentuu vankalle perustalle. Tee toiselle kaikki se, mitä toivoisit itsellesi vastaavassa tilanteessa tehtävän.

“Ensin pitää olla kehitysvammainen ja sitten vasta hoitaja. Tärkeysjärjestys on se. Pitää rakastaa kehitysvammaisia ja pitää heistä hyvää huolta.”

Lukkaroineen vaimo Tuula Lukkaroinen nyökkää vieressä. Hän on edelleen töissä Vaalijalan kuntoutuskeskuksessa. Takana on 22 vuotta kehitysvamma-alan työtä.

Sivun alkuun


Karaokeen jää koukkuun: Satulinna avaa illan

Teksti Hanna Hyväri Kuva Saara Pelkonen

Karaokeilta kokoaa innokkaita laulajia Turun Toivolankadulle.

Toivolan toimintakeskuksessa Turussa valmistaudutaan tämän syksyn karaokeiltaan. Valoja himmennetään. Seinille on ripustettu sinisiä ja punaisia valokaapeleita. Kahvinkeittimet porisevat keittiössä. Leivonnaisia tuodaan esiin. Arpajaispöytä kannetaan paikoilleen. Ovien eteen sytytetään ulkotulet. Tapani Närvä kantaa karaokelaitteita sisään.

Ohjaajat lähtevät kiireesti vaihtamaan parempaa puseroa päälle. Tämä ilta on poikkeuksellinen, joten arkivaatteissa ei sovi esiintyä. Karaokeilta järjestetään täällä Toivolankadulla vain kahdesti vuodessa. Ihmisiä alkaa pikku hiljaa saapua paikalle. He tulevat hyvissä ajoin jo ennen puolta kuutta. Pian eteisessä naulakkojen lähellä on aikamoinen tungos. Pyörätuolilla liikkuvat etsiytyvät hieman väljemmille vesille.

Oven suussa näkyy Timo Artiola. Hän on odottanut tätä iltaa kesästä saakka. Timolla on päällä valkoinen paita ja beesinvärinen villaliivi. Tukka on kammattu hauskasti laineille. Hän tulee tänä iltana laulamaan Kotkan ruusun. Timo muistaa jokaisen sanan ja hän laulaa tarkasti nuotilleen.

Ennen Timoa esiintyy Irmeli “Imppu” Vuotila. Imppu ehtii ensimmäisenä pöydän ääreen, jossa Sirkka Kamunen-Närvä kirjaa laulutoiveita paperille. Imppu on onnekas, sillä pian Sirkan viereen on jo muodostunut aikamoinen jono. “Laulan Satulinnan. Musiikki on kivaa ja täällä näkee paljon ystäviä”, Imppu kertoo.

Hän käy laulamassa karaokea myös lähiöravintolassa. Laulaminen on tosin viime aikoina jäänyt vähemmälle, sillä Imppu on kunnallisvaaleissa ehdokkaana.

“En kehdannut kieltäytyä, kun pyydettiin. Vaaliteemana on ennakkoluulot pois. Ajan vammaisten asioita. Me opimme hitaammin, mutta osaamme sen minkä muutkin.”

Sirkka tulee kertomaan väliaikatietoja. Puolen tunnin aikana 18 laulajaa on varannut itselleen sopivan kappaleen.

Tarja Keinänen on pukeutunut punaiseen. Hän laulaa tänä iltana kappaleen Mä joka päivä töitä teen. Vastaava ohjaaja Päivikki Hyvätti kertoo Tarjasta jutun.

“Yhdessä karaokeillassa kuulutettiin, että nyt on Tarja K:n vuoro. Yllättäen Keinäsen Tarja käveli esiintymään, vaikka tarkoitettiin ihan toista Tarjaa. Hän ei ollut koskaan laulanut aiemmin eikä kertonut, että haluaisi laulaa. Me olimme kaikki ihan ällistyneitä.”

Kati Sillgrenillä on päällä pörröinen violetinvärinen villapusero. Kati haluaa laulaa Arja Korisevan kappaleen Enkelin silmin. “Tykkään laulamisesta. Laulan omaksi iloksi. Mulla on kotona Sillanpään cd.”

Taustalla kuuluu, kun Vesku hehkuttaa jo täysillä: “Häntä rakastin paljon, sua rakastan ehkä enemmän, mutta ole mulle vähän aikaa hän.”

Kahvion ovi on avattu, koska sisällä tunnelma on muuttunut lämpimästä melkein jo kuumaksi. Parit pyörähtelevät lattialla karaoken tahdissa.

Lokakuinen ilta päättyy puoli yhdeksältä. Illan aikana 34 laulajaa tulkitsee tunteitaan mikrofonin äärellä ja antaa äänensä kuulua.

Sivun alkuun


Ajankohtaista

Taidetta ja kulttuuria kaikille

Taide tarjolle, kulttuuri kaikille -toimenpideohjelma luovutettiin kulttuuriministeri Tanja Karpelalle lokakuun lopulla. Vammaiset ja kulttuuri -toimikunnan ehdotuksen tavoitteena on, että taide- ja kulttuuripalvelut olisivat saavutettavia kaikille ihmisille.

“Ohjelman laatiminen ei ollut helppoa, sillä lähtökohtana olivat ihmisten todelliset kokemukset ja monet tarpeet. Taiteen ja kulttuurin kenttä on myös hyvin moninainen. Pyrimme kuitenkin käytännönläheisyyteen niin, että tästä toimenpideohjelmasta tulisi toimiva työkalu”, toimikunnan puheenjohtaja Sari Salovaara kertoi.

Sivun alkuun

Päivitetty: 23.08.2007

« Takaisin