ketju 5/2005


Tampereella kuljetaan omia polkuja

Teksti Hanna Hyväri Kuva Janne Ruotsalainen

OmaPolku-workshopissa yhteiset ruokailuhetket ovat tärkeitä sosiaalisten taitojen opettelussa. Tällä kertaa kaikkia naurattaa Heidi Pokkilan (keskellä) salaatista löytynyt etana.

OmaPolku ry:n tiloissa Tampereen Tesomalla ei haluta edes puhua päivätoiminnasta. Täällä ei puuhastella, vaan ponnistellaan kohti päämääriä. Tavoitteena on, että jokainen nuori lentää pesästä omille teilleen. Sitten kun aika on siihen kypsä.

OmaPolku-yhdistys perustettiin vanhempien aloitteesta vuonna 2002. Tamperelaiset kehitysvammaisten lasten vanhemmat alkoivat yhdessä miettiä, tarjoaako nykyinen palvelujärjestelmä juuri heidän jälkikasvulleen sopivaa toimintaa. Lapset olivat kasvamassa murrosikäisiksi ja vanhemmat pohtivat tulevaisuutta.

“Päivätoiminta-sanasta tulee mieleen pikku puuhastelu niitä näitä. OmaPolun nuoret ovat nuoria siinä missä muutkin. Eihän yleensäkään nuorten kohdalla puhuta päivätoiminnasta vaan esimerkiksi työpajoista. Meillä on ollut alusta saakka tavoitteena tehdä oikeasti ja hyvin päämäärätietoisesti asioita”, vastaava ohjaaja Anne Myllylä kuvailee ja jatkaa:

“OmaPolku ei ole säilytyspaikka jossa ollaan seuraavat 40 vuotta. Toivomme, että nuoret saavat meiltä hyviä elämän eväitä sekä itseluottamusta tehdä ja ennen kaikkea kokeilla erilaisia asioita. Rohkaisemme nuoria lentoon ja autamme heitä löytämään kukin oman polkunsa.”

Nuoret oppivat monenlaisia itseilmaisun tapoja. He opettelevat muun muassa grafiikan tekniikoita, tekevät puu- ja metallitöitä, ottavat valokuvia ja kuvaavat videolla. Valmiita töitä esitellään näyttelyissä ja tapahtumissa.

Opettajina on alan ammattilaisia. Pajassa töitä ohjaavat muun muassa graafikko Marja Kataja ja muotoilija Anuliisa Anttilainen. Pajassa ja yleensä yhdistyksen tiloissa sovelletaan työelämän sääntöjä. Arkitaitoja ja sosiaalista kanssakäymistä opetellaan päivän rutiineissa. Nuoret oppivat, miten erilaisissa tilanteissa toimitaan ja puhutaan. Esimerkiksi kaikkia henkilökohtaisia asioita ei ole hyvä työpaikalla avoimesti kertoa. Arjen oppien jälkeen on helpompi astua oikeille työelämän kentille.

Anne Myllylä ja toiminnanjohtaja Jaakko Bashmakov jättivät molemmat päivätyönsä, kun OmaPolku perustettiin. Bashmakovilla on vuoden ikäisenä vammautunut 12-vuotias Mikael-poika. Isää harmittaa oikeastaan koko sana “kehitysvammainen”. Vanhahtava termi rajaa ja lokeroi ihmisen.

“Suomen kielestä ei löydy hyvää termiä. Erityistä tukea tarvitseva on jo parempi ilmaisu kuin kehitysvammainen.”

“Kun sanotaan kehitysvammainen, niin siitä nousee heti mieleen tietty ryhmä ihmisiä. Kuitenkin kaikki nämä meidän nuoret esimerkiksi täällä ovat hyvin erilaisia. He ovat ensisijaisesti nuoria ja murrosikäisiä”, Anne Myllylä lisää.

“Kehitysvammaisten elämään sovelletaan helposti sellaista putkimaista ajattelua. Mennään yhdestä paikasta toiseen eikä aidosti mietitä, mitä ihminen haluaisi tehdä. Päivätoiminta on helposti pelkkää oleilua, ei-tavoitteellista puuhastelua tai askartelua. Sille on pakko etsiä vaihtoehtoja.”

“Yritämme antaa nuorille aikaa ja etsiä jokaisesta niitä omia juttuja ja kiinnostuksen aiheita. Ne voivat olla hyvinkin pieniä asioita, mutta monesti käy niin, etteivät ympärillä olevat ihmiset ole niitä huomanneet tai sille omalle ei ole annettu tilaa. Se voi johtua myös kommunikoimisen ongelmista. Yhteisen kielen löytyminen vaatii kärsivällisyyttä”, Bashmakov sanoo.

Sivun alkuun


Kuopion työkeskuksesta halutaan tehdä oikea ja arvostettu työpaikka

Teksti Hanna Hyväri Kuva Kimmo Räisänen

Veli-Matti Kuusela keittiötöissä helsinkiläisessä Aula-työkodissa.

Kuopion työkeskukseen tullaan työhakemuksen ja haastattelun kautta. Työkeskuksesta halutaan luoda oikea työpaikka, jossa pätevät samat säännöt kuin missä tahansa firmassa tai virastossa. Kehitysvammaiset työntekijät osallistuvat tasavertaisina tiimeihin ja palavereihin.

Kuopion työkeskuksen kehittäminen lähti liikkeelle isoista rakenteellisista uudistuksista vuonna 2002. Kaupunkiin perustettiin monipalvelukeskus, jonka tavoitteena on auttaa hyvin erilaisia ihmisiä työllistymään avoimille työmarkkinoille. Keskus palvelee myös kehitysvammaisia asiakkaita, mutta heille lyhyt muutaman kuukauden tehovalmennus ennen työmarkkinoille siirtymistä ei riitä. Tarvittiin pitkäjänteisempää toimintaa.

Alavan toimintakeskuksesta alettiin kehittää kehitysvammaisten työkeskuskusta. Toimintakeskus palveli aiemmin vaikeasti vammaisia asiakkaita. Toimintakeskukseen tuli uudistusten jälkeen myös työkeskuksen asiakkaita.

“Mietimme, miten pystymme järjestämään sekä päivä- että työtoimintaa. Huomasimme, että oli vaikea palvella samaan aikaan kahta näin erilaista kehitysvammaisten ryhmää. Työtoimintaa tarvitsevat jäivät paitsioon. Ne jotka pärjäävät itsenäisesti, joutuvat tällaisessa tilanteessa aina odottamaan ja mukautumaan tilanteeseen”, Kuopion työkeskuksen johtaja Kerttu Virsu kertoo.

Päivätoimintaa tarvitseville perustettiin oma keskus, jossa vaikeasti vammaisille järjestetään juuri heille räätälöityä toimintaa ja virkistystä. Alavan toimintakeskuksesta tehtiin uusi Kuopion työkeskus.

Työkeskusta alettiin kehittää normaalin työpaikan suuntaan. Asiakkaat hakevat työkeskukseen hakemuksella. Hakemuksen jälkeen kehitysvammaiset työntekijät kutsutaan haastatteluun kuten missä tahansa työpaikassa. Haastattelu on mukautettu selkokielelle. Haastattelussa myös työntekijä saa esittää toiveita ja ajatuksia siitä, minkälaisesta työstä hän olisi kiinnostunut.

“Monet kehitysvammaiset saivat ensimmäisen kerran kokea, miltä tuntuu olla oikeassa työhaastattelussa kuin kuka tahansa meistä. Lisäksi he eivät vain joutuneet tai päätyneet jonnekin, vaan saivat itse päättää, mikä heitä kiinnosti”, Virsu kuvailee.

Kehitysvammaiset ovat ottaneet uudet käytännöt innostuneesti vastaan. He ovat ylpeitä siitä, että ovat hakeneet oikeasti töitä. Moni jännittää, saako hän haluamansa paikan. Työkeskuksen seinälle ripustetut työvuorotaulukot herättävät myös kunnioitusta. Kehitysvammaiset kokevat, että heiltä vaaditaan samanlaista täsmällisyyttä työtehtävien hoidossa kuin ohjaajiltakin.

Virsun mukaan he ovat yleensäkin alkaneet vaatia kehitysvammaisilta työntekijöiltä enemmän. Työpaikalla pitää olla, kun työaika alkaa ja pois lähdetään vasta, kun työaika päättyy. Yhteisistä pelisäännöistä pidetään kiinni.

Asiakkaiden keskuudestaan valitsemat kehitysvammaiset työntekijät on otettu mukaan myös suunnittelu- ja kehittämistiimeihin sekä kuukausipalavereihin tasa-arvoisina ohjaajien kanssa. Heitä kannustetaan ottamaan osaa keskusteluun, ideointiin ja päätöksentekoon. Kehitysvammaisten toivotaan ottavan osaa mahdollisimman aktiivisesti oman työpaikkansa kehittämiseen.

Kerttu Virsu toivoo, että kehitysvammaistenkin elämään tulisi urakehitystä ja urasuunnittelua.

“Ihmisellä pitäisi olla mahdollisuus kehittää itseään eteenpäin. Työ voisi olla haaste, jossa avautuu koko ajan mahdollisuuksia oppia uutta.”

Sivun alkuun


Palvelujen ulkopuolelle jää iso joukko kehitysvammaisia

Teksti Hannu Vesala ja Isto Ruoppila Kuva Kimmo Räisänen

Kahvitauolla helsinkiläisessä Aula-työkodissa.

Palvelujärjestelmästä paljastuu yllättäviä puutteita, kun tutkitaan kehitysvammaisten ihmisten elämänkulkua. Läheskään kaikki kehitysvammaiset eivät saa Kelan työkyvyttömyyseläkettä. Varsin suuri osa elää erityispalvelujen ulkopuolella.

Suomessa vuonna 1996 käynnistynyt Elämänkulku ja kehitysvammaisuus -seurantatutkimus on kansainvälisesti ainutlaatuinen hanke. Tutkimuksessa on arvioitu kehitysvammaisten henkilöiden elämänkulkua yhteiskunnallisten palvelujen ja tukien kannalta vuosina 1962–1998. Tutkimuksen tekevät ainutlaatuiseksi lähes neljä vuosikymmentä pitkä aikajänne, monitieteisyys sekä tutkittujen henkilöiden ryhmän perustuminen koko maata niin väestöllisesti kuin maantieteellisesti edustavaan otokseen.

Tehtävänä oli selvittää tutkittujen henkilöiden sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä. Tulosten mukaan tutkituista 56 prosenttia oli kehitysvammapalveluissa1980-luvulla ja 51 prosenttia 1990-luvulla. Yli 40 prosenttia tutkituista henkilöistä ei ollut siis käyttänyt kehitysvammapalveluja lainkaan.

Tutkimustulokset nostavat esille kehittämishaasteita. Kehitysvammaisten henkilöiden eliniän piteneminen on historiallisesti uusi ilmiö. Heidän vanhenemisestaan tarvitaan tutkimuksiin perustuvaa tietoa. Vaikka ikäsidonnaiset vanhenemismuutokset alkavat kehitysvammaisilla henkilöillä varhemmin kuin väestössä keskimäärin, emme vielä tiedä, missä iässä muutokset keskimäärin alkavat ja kuinka suuria yksilöiden välisiä eroja näissä muutoksissa esiintyy.

Karkeasti ottaen yhteiskunnallisten palveluiden tehtävänä on auttaa ja tukea palveluja tarvitsevia henkilöitä selviytymään elämässä siinä kuin muutkin yhteiskunnan jäsenet tai ainakin mahdollisimman itsenäisesti ja omatoimisesti. Käytännössä tämän tulisi näkyä myös siirtyminä itsenäisempiin palvelumuotoihin sekä siirtymisenä palveluista itsenäiseen asumiseen. Tulosten mukaan näyttää kuitenkin siltä, että monien kohdalla esimerkiksi laitokseen sijoittaminen on merkinnyt pysyvää laitoshoitoa.

Tutkimuksen mukaan varsin suuri osa kehitysvammaisista henkilöistä elää kehitysvammaisten erityispalvelujen ulkopuolella. Heistä osa ei vielä saa Kelan työkyvyttömyystukea. Näistä palvelujen ulkopuolella olevista kehitysvammaisista ei ole juurikaan tutkimustietoa eikä heidän tavoittamisensa ole helppoa. Miten he ovat selviytyneet ilman palveluja? Niissä tapauksissa, joissa henkilöt eivät ole selviytyneet hyvin, olisi syytä selvittää miksi he eivät ole palveluja saaneet?

Palvelujärjestelmän kannalta tämä tieto olisi erittäin tarpeellinen, jotta osattaisiin kohdentaa palveluja niitä tarvitseville. Yhtä lailla tärkeää tietoa olisi saatava niistä henkilöistä, jotka ovat selviytyneet hyvin ilman palveluja. Mitkä tekijät ovat mahdollistaneet elämisen yhteisössä ilman erityispalveluja? Tällaisia tekijöitä voisivat olla hyvät sosiaaliset verkostot, lähiyhteisön asenteet ja tuki. Pärjäämiseen ovat voineet vaikuttaa myös opitut taidot tai vahvat käsitykset omista voimavaroista.

Osa palvelujen ulkopuolella olleista kehitysvammaisista on jo varsin iäkkäitä. He asuvat vielä iäkkäämpien vanhempiensa hoidossa. Miten pitkään omaiset jaksavat hoitaa ja millaisia ratkaisuja tarvitaan, kun omaiset joko itse tarvitsevat hoitoa tai kuolevat? Ongelmalliseksi asian tekee se, että välttämättä kuntatasollakaan ei aina ole tietoa näistä palvelujen ulkopuolella olevista henkilöistä, jolloin tilanteet tulevat vastaan yllättävinä.

Sivun alkuun


Ajankohtaista

Lakiuudistus edennyt valmisteluvaiheeseen

Kehitysvammalain ja vammaispalvelulain yhteensovittaminen etenee aikataulun mukaisesti. Lausuntojen perusteella on tehty yhteenveto, jonka pohjalta sosiaali- ja terveysministeriö parhaillaan valmistelee hallituksenesitystä.

Stm:n ylitarkastaja Aini Kimpimäen mukaan 43 lausuntoa lakiuudistuksen tiimoilta antoi hyvät eväät valmisteluun. Lausunnonantajat kertoivat mielipiteensä Jukka Kumpuvuoren ja Erkki Paaran laatimista esiselvityksistä. Stm:ssä valmistellaan myös parhaillaan vammaispoliittista selontekoa. Selonteon odotetaan valmistuvan ensi vuonna kevätkauden lopulla.

Sivun alkuun

Päivitetty: 21.08.2007

« Takaisin