Ketju 1/2006


Toivottomia tapauksia ei ole olemassakaan

Teksti ja kuvat Hanna Hyväri

Anne, Juhani ja Tiina opiskelevat leipureiksi ja kondiittoreiksi. Juhani on joukon erityisopiskelija.

Opettaja Paavo Tiainen on saanut aikaan pieniä ihmeitä Loviisan ammattiopistossa. Hän on valanut uskoa sellaisiin opiskelijoihin, jotka ilman tukea olisivat antaneet periksi jo aikoja sitten. Tiainen sanoo, ettei toivottomia tapauksia ole olemassakaan.

Loviisan Amisto on yksi Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän Porvoon Ammattiopiston yksiköistä. Loviisassa opiskellaan muun muassa leipureiksi ja autonkorjaajiksi. Koulussa on useita opiskelijoita osittain mukautetussa opetuksessa. Näistä opiskelijoista kaksi ei opiskelisi enää, jos Paavo Tiainen ei olisi astunut kuvioihin muutama vuosi sitten.

Ammatillinen erityisopettaja Paavo Tiainen jätti leppoisat eläkepäivät ja palasi työpaikalleen, kun kuuli erityisopiskelijoiden ongelmista. Opiskelijat eivät pärjänneet yleisopetuksessa ja he olivat jo keskeyttäneet opintonsa. Tulevaisuus ei näyttänyt kovin valoisalta. Tiainen ryhtyi opettamaan näille opiskelijoille leipurin taitoja kahtena päivänä viikossa.

Tiainen lähti rakentamaan uutta luottamusta opiskelijoiden ja koulun välille.

“Pyrin luomaan onnistumisen edellytyksiä. Sain myös ryhmän muut opiskelijat ymmärtämään, että tämä on meidän kaikkien yhteinen juttu. Ketään ei sorreta eikä sorsita. Olen sataprosenttisesi läsnä näiden opiskelijoiden kanssa”, Tiainen kuvailee opetustapaansa.

Tiaisen mukaan vanha sananlasku “niin makaat kuin petaat” sopii hyvin opetustilanteisiin. Jos asiat valmistellaan huonosti, lopputulos ei yleensä yllätä positiivisesti. Nuorten ja erityisesti tukea tarvitsevien nuorten ammatillisissa opinnoissa tarvitaan tiivistä vuorovaikutusta. Kaiken perustana on se, että opettaja aidosti välittää opiskelijoista ja uskoo heidän voimavaroihinsa.

Tiainen kritisoi ammatillisissa oppilaitoksissa vallitsevia asenteita. Ihmisen kohtaaminen unohtuu, kun opetussuunnitelmien tarkka noudattaminen nousee kaikkein tärkeimmäksi asiaksi. Tieto kulkee, mutta se kulkee vain yhteen suuntaan opettajalta oppilaalle. Harvalla ammatillisen oppilaitoksen opettajalla on kokemusta erityisopiskelijoista tai oppimisvaikeuksista. Tiainen toivookin opettajille lisää koulutusta, että he voisivat paremmin kohdata erityisopiskelijoita. Tarve on suuri. Oppimisvaikeuksien kanssa kamppailevia nuoria on entistä enemmän.

Tiainen ei ole tehnyt opiskelijoidensa kanssa mitään taikatemppuja.

“Kaikki lähtee tekemisen kautta. Ollaan tässä ja nyt. Opettaminen on työväline ja oppiminen on se päämäärä. Oppimisesta puhutaan aivan liian vähän. Aina korostetaan opettamista eli työvälinettä. Kehutaan, että meilläpä on täällä komea saha tai muuten hienot välineet. Kuitenkin oppimista ja opiskelijoita vartenhan me täällä töitä teemme.”

Inkluusion toivotaan toteutuvan myös ammatillisessa opetuksessa. Paavo Tiaisen mukaan se on mahdollista, jos valmiudet ovat olemassa. Kouluilla tulisi olla tietoa ja taitoa ottaa vastaan erilaisia oppijoita.

“Ilman riittäviä valmiuksia lopputulos on katastrofi eikä kenenkään edun mukaista. Erityisryhmät ovat hyviä tietyille oppilaille, mutta onhan niissä aina se leimautumisen ongelma. Työelämässä me joudumme kuitenkin kaikki toimimaan yhdessä. On hyvä, että yhdessä tekeminen alkaa jo koulussa.”

Tiainen on saanut aikaan “positiivisen nosteen” omien erityisoppilaidensa kanssa. Opiskelijat ovat innostuneita ja motivoituneita. Tulokset ovat konkreettisesti nähtävissä. Tiaisen ryhmä on suunnitellut ja leiponut muun muassa Malmgårdin kartanon luomutuotteita. Tiaisen ydinryhmä leipoi 12 000 leivonnaista viime syksynä Helsingissä järjestettyjen WorldSkills-ammattitaidon MM-kilpailujen osallistujille.

“Homma toimi. Jouduimme aloittamaan leipomisen varhain aamulla. Koskaan ei tarvinnut pelätä, että tulevatko kaikki varmasti paikalle ja saadaanko työ tehtyä. Luotin sataprosenttisesti näihin nuoriin”, Tiainen kehuu.

Sivun alkuun


Oppisopimuksella omalle alalle

Teksti Kaisa Ikävalko Kuva Tommi Anttonen

Mervi Huotarinen on löytänyt oman paikkansa. Oppisopimuskoulutus mahdollisti uuden ammatin kutojana ja työpaikan Puustellin työkylässä.

Mervi Huotarinen valmistaa punaista paperinaruliinaa tyytyväisen näköisenä. Vanha työ on vaihtunut uuteen oppisopimuskoulutuksessa. Sinnikkään urakan palkkana on kutojan ammatti ja työpaikka Puustellin työkylässä Laukaassa.

Mervi Huotarinen, 31, kokee nyt löytäneensä itselleen oikean ammatin. Alun perin hänellä oli koti- ja laitostalouden perustutkinto ja työpaikka pesulassa Heinävedellä. Niihin aikoihin liittyi kuitenkin monenlaisia vaikeuksia ja nuori nainen tunsi halua vaihtaa alaa. Puustellin työkylä löytyi asumishuollon ohjaajan avustuksella syksyllä 2001. Samalla alkoi opiskelu Kuhankosken erityisammattikoulussa käsi- ja taideteollisuusalan koulutusohjelmassa.

Tie nykyiseen ammattiin kulki oppisopimuskoulutuksen kautta. Kolmen vuoden ajan Huotarinen vuorotteli teoriaopintojen ja työskentelyn välillä. Alkuaikoina vastoinkäymisiäkin riitti: itsenäinen asuminen ei sujunut ongelmitta, ja tämä vaikutti myös työmotivaatioon. Asiat alkoivat sujua, kun Mervi pääsi muuttamaan ryhmäkotiin. Kolmen vuoden jälkeen hän sai todistuksen suoritetuista opinnoista ja valmistui kutojaksi vuonna 2004.

Huotarisen kangaspuiden käsittely näyttää käyvän näppärästi. Poppanat, ryijyt ja muut kudontatyöt sujuvat ammattimaisin ottein. Lopputyönään työpaikalla Huotarinen suunnitteli ja toteutti silkkihuivin.

“Mervin oppisopimuskoulutuksen suorittamista auttoi verkosto, johon kuului oppisopimuskeskus, Kuhankosken erityisammattikoulu, Heinäveden kunta ja työnantajana Puustellin työkylä ja siellä työpaikkakouluttaja. Verkostoon liittyi Mervin muuton jälkeen myös ryhmäkodin vetäjä”, pääohjaaja Maarit Liukkonen Puustellin työkylän tekstiiliosastolta kertoo.

Liukkonen toimi työpaikan nimeämänä työpaikkakouluttajana Mervi Huotarisen oppisopimuksen ajan. Vastuuhenkilö ja hyvin toimiva tukiverkosto ovat olennaisen tärkeitä oppisopimuskoulutuksen onnistumiseksi.

Puustellin työkylä työllistää nykyisin viitisenkymmentä ihmistä Jyväskylän lähellä Laukaalla. Liukkonen on työskennellyt siellä perustamisvuodesta 1982 lähtien. Hänen työhönsä kuuluu muun muassa töiden ja mallien suunnittelu sekä työohjeiden laatiminen kutojille ja ompelijoille.

“Alussa Merville laadittiin erityisammattikoulussa henkilökohtainen opintosuunnitelma. Koulujaksot kestivät kahdesta kolmeen viikkoa kerrallaan. Oppisopimuskoulutus on melko haastavaa, sillä koko ajan tulee mennä eteenpäin. Koulussa opittujen asioiden ja työn on edettävä samassa rytmissä”, Maarit Liukkonen kuvailee.

Työpaikkakouluttajan työtä helpotti läheinen suhde erityisammattikouluun. Opettajan kanssa käytiin useaan kertaan läpi, mitä opetetaan ja missä järjestyksessä. Työohjeita ja palautteita sai lisäksi seurata kansiosta, jossa oli tietoa kaikesta siitä, mitä Huotarinen koulussa tekee. Suunnittelun ja rytmittämisen lisäksi pidettiin huolta myös seurannasta. Oppisopimuskeskus edellytti tarkkaa seurantaa etenemisestä, joten kaavakkeita täytettiin ja jaksoja arvioitiin kolmen kuukauden välein.

“On hyvä, että henkilö saa toteuttaa sitä työtä, mihin on valmistunut. Myös työnantajan kannalta tämä on mielekästä, saamme koulutetun työtekijän. Kunta on sijoittanut Mervi Huotarisen työhön ja maksaa siitä käyttöpäivämaksua meille. Oppisopimuskoulutuksen aikana kunta ja osuudellaan oppisopimuskeskus vastasivat yhdessä maksusta. Työnantajana me huolehdimme työstä ja ohjauksesta, työterveyshuollosta, työnantajan kuluista ja palkan maksusta. Perustoimeentulona Mervillä on työkyvyttömyyseläke.”

“Oppisopimuskoulutuksella saa itselleen räätälöityä työtä. Vaikka oppisopimus oli aluksi vaikeaa, se on myös palkitsevaa”, Liukkonen lisää.

Sivun alkuun


Valopilkkuja kehitysvammaisten musiikkikulttuurissa

Teksti Anneli Puhakka Kuva Liisa Huima

Kaarlo Uusitalo ja Markku Kaikkonen ovat työskennelleet yhdessä lähes kymmenen vuotta, ja työ kantaa hedelmää. Visioita ja uusia suunnitelmia riittää rutkasti tulevaisuuteenkin.

Soittotaito voi muuttaa koko elämän. Sen ovat nähneet oppilaissaan musiikkikoulu Resonaarin palkitut johtajat Kaarlo Uusitalo ja Markku Kaikkonen.

Kaarlo Uusitalo on huolissaan pääkaupunkiseudun talvesta, jonka lämpötila ei tahdo pysyä nollan alapuolella. Intohimoista hiihtäjää harmittaa, kun ladut sulavat plussakeleillä. Markku Kaikkonen yrittää keksiä ratkaisua pulmaan ja alkaa miettiä, olisiko olemassa kuntosalilaitetta, jossa hiihdettäisiin. “Semmoinen olisi mukava, jossa silmien edessä olisi kuvaruutu jossa maisemat vaihtuisivat, ja välillä olisi alamäkiä” Markku esittää hiihtäjää, joka eläytyy mutkaiseen alamäkeen, ja Kaarlo yllyttää: “Ampumahiihtosimulaattori olisi hieno!” Juttu jatkuu ja idea muuttuu yhä hullummaksi.

Tällaista oli helsinkiläisen musiikkikoulu Resonaarin alkuaikoina koko ajan. “Puhuttiin puuta heinää ja nauraa kikatettiin kunnes ideat alkoivat kehittyä sellaisiksi, että niistä rupesi todella syntymään jotain”, Resonaarin johtajat Kaarlo Uusitalo ja Markku Kaikkonen kertovat. Kaksikko palkittiin viime vuoden lopussa YLE:n TV1:n Valopilkku-palkinnolla ansioistaan kulttuurin saralla.

Uusitalon ja Kaikkosen yhdessä johtama Resonaari on musiikkikoulu erityisryhmille, mutta myös paljon muuta. Musiikin opettamisen lisäksi keskeistä on kehittämis- ja tutkimustoiminta. Mm. kuvionuotit on kehitetty täällä.

“Meillä yhdistyvät musiikin erityispedagogiikka ja kulttuurinen sosiaalityö. Edellytys kehittämistoiminnalle on ollut Raha-automaattiyhdistyksen tuki, jota ilman emme olisi voineet pysähtyä miettimään asioita ja kehittämään sellaista, jota ei vielä ollut olemassa.”

Kuvionuotit oli alun perin Kaarlo Uusitalon idea. Ideasta käytännön musiikinopetuksen välineeksi on kuitenkin matkaa. Kymmenen vuotta sitten alettiin soveltaa kuvionuotteja eri soittimille ja mietittiin mm. parasta mahdollista nuottikuvaa ja mahdollisia kohderyhmiä, jotka hyötyisivät kuvionuoteista. Nyt on ilmestynyt jo kaksi kuvionuottikirjaa ja teoriakirja aiheesta. Kuvionuotteja käytetään mm. kehitysvammaisten, vanhusten ja aivovammautuneiden henkilöiden musiikinopetuksessa. Seuraavan projektin tavoitteena on paneutua kuvionuottien ja yleensä musiikkiharrastuksen merkitykseen ja vaikutuksiin käyttäjäryhmien elämässä.

“Kuvionuotit sopivat monenlaisille ryhmille, ja myös terapiaan. Mutta Resonaarissa emme tee musiikkiterapiaa, vaan täällä opiskellaan musiikkia tavoitteellisesti”, miehet selvittävät.

“Me olemme kuten mikä tahansa musiikkikoulu paitsi että meillä käytetään erityispedagogisia menetelmiä ja huomioidaan myös kuntoutukselliset aspektit.”

Kaikkonen ja Uusitalo pyrkivät siihen, että musiikkia opiskeleva kehitysvammainen henkilö oppisi arvioimaan omaa osaamistaan ja oppimistavoitteitaan.

“Kun ihminen alkaa ottaa haltuun omaa toimintaansa, hän kiinnostuu myös ympäristöstään. Ihminen kiinnittyy yhteisöönsä oppimisen, ymmärtämisen ja elämänhallinnan tunteen kautta. Ja se puolestaan avaa ovia paljon laajemmin elämässä. Se vie ihmistä marginaalista kohti keskiötä”, Markku Kaikkonen jatkaa. “Musiikinopiskelu tukee kokonaisvaltaisesti ihmisen elämää.”

Kaikkosen ja Uusitalon visiot eivät ole pieniä. Heidän tavoitteenaan on tuoda erityisryhmät tasa-arvoisina yhteisön jäseninä esiin, synnyttää kokonaan uudenlainen toimijoiden ryhmä Suomen kulttuurikentälle.

“Siitä me puhumme kulttuurivallankumouksena.”

Valopilkku-palkinto on yksi merkki siitä, että erityisryhmien kulttuuri alkaa pikku hiljaa herättää kiinnostusta. Pinnan alla väreilee lupaavasti.

Sivun alkuun


Ajankohtaista

Tuula Rantanen valittiin vuoden kehitysvammaiseksi taiteilijaksi

Kehitysvammaisten Taiteilijoiden Tuki valitsi vuoden 2005 kehitysvammaiseksi taiteilijaksi espoolaisen Tuula Rantasen. Rantasen näyttely “Viihteen veteraaneja” oli esillä Hämeenlinnan kaupungin kirjastossa joulukuussa.

Tuula Rantanen on syntynyt vuonna 1970. Koulutukseltaan hän on laitoshuoltaja. Nykyisin hän työskentelee Espoossa Riilahden toimintakeskuksessa luovan työn osastolla. Rantanen työstää puu- ja linokaiverruksia sekä tekee keramiikkatöitä ja maalauksia. Talvikaudella 2002–2003 hän kaiversi sarjaa “Suurmiehet”, jossa hän kuvasi historiallisia henkilöitä muusikoista sotilaisiin. Viime aikoina Tuula Rantanen on työskennellyt elokuvatähtien ja muusikoiden kuvien parissa. Tämä sarja on saanut nimekseen “Viihteen veteraaneja”.

Sivun alkuun

Päivitetty: 20.08.2007

« Takaisin