Ketju 2/2006


Neliapilassa on tilaa tunteille

Teksti Eeva Grönstrand Kuva Esa Kulmala

Raisiossa sijaitseva Neliapilan palvelukoti on jo kymmenen vuoden ajan tarjonnut palveluasumista kehitysvammaisille tai muutoin vammaisille ihmisille. Neliapilasta on pyritty tekemään mahdollisimman kotoinen paikka, jossa asukkailla on tilaa omille tunteilleen ja persoonallisuudelleen.

Neliapilassa on neljä viiden hengen kotiryhmää ja yksi kaksio. Osa asukkaista on jaettu sukupuolen mukaan ja osassa asuu sekä miehiä että naisia. Lisäksi talosta löytyy yksi tilapäisasumiseen tarkoitettu yksiö. Asukkaita Neliapilassa on tällä hetkellä 23 ja hoitohenkilökuntaa 18 henkeä. Yhteisten tilojen seiniä koristavat asukkaiden itse tekemät upeat taidekäsityöt.

Neliapila on asukkaidensa pysyvä koti, joten vaihtuvuus on varsin vähäistä. Lämpimästä ja välittömästä tunnelmastaan huolimatta Neliapila on kuitenkin palvelukoti, jossa täytyy noudattaa tiettyjä sääntöjä sekä aikatauluja. Ryhmäasuminen on aina sosiaalisesti vaativampaa kuin yksin omassa kodissa asuminen, joten toisinaan tunnekuohuilta ei voida välttyä.

Neliapilan vastaava palvelukotiohjaaja Päivi Karlström kertoo, että yleensä henkilökunta ei puutu asukkaiden välisiin ristiriitatilanteisiin, varsinkin jos kyseessä on vain pieni riita, joka ratkeaa itsestään muutamassa minuutissa ja kuitataan halauksella. Suurempiin konflikteihin kuitenkin puututaan viipymättä.

“Huomattavin vaikeus tällaisessa asuinympäristössä on oman rauhan puute. Ympärillä on aina hälinää, ja asiat tehdään tietyssä järjestyksessä. Myös erilaisten pettymysten käsittely ja pettymyksen tunteen tunnistaminen tuottavat monesti vaikeuksia. Usein epämääräinen paha olo puretaan väärään kohteeseen, henkilöön, joka sattuu kohdalle juuri silloin. Monesti asukas itsekin huomaa myöhemmin virheensä ja tulee pyytämään anteeksi. Pahimmassa tapauksessa tilanne saattaa kuitenkin riistäytyä riehunnaksi, jolloin malttinsa menettänyt otetaan kiinni ja yritetään saada rauhoittumaan puhumalla. Jos sanat eivät kuitenkaan auta, voi asukas mennä omaan huoneeseensa rauhoittumaan ohjaajan kanssa, varsinkin silloin jos hän on itselleen vaaraksi. Meillä on myös erityinen elämyshuone, jonne asukkaat voivat halutessaan vetäytyä omiin oloihinsa lepäämään ja kuuntelemaan musiikkia”, kertoo Karlström.

Eräs käytännön opettama tapa välttää konfliktien syntymistä etukäteen on Karlströmin mukaan pyrkimys pitää annetuista lupauksista kiinni. Joidenkin asukkaiden elinpiiri on suppea, jolloin myös pikkuasiat saattavat kasvaa suunnattoman suuriksi. Siksi pieniltäkin kuulostavien lupausten täyttämättä jättäminen saattaa tuottaa suuren pettymyksen.

Neliapilan asukkaat voivat vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa osallistumalla kerran kuukaudessa pidettävään asukasyhdistyksen kokoukseen, jossa päätetään palvelukodin toimintaan liittyvistä asioista. Yhdistyksen puheenjohtaja ja sihteeri ovat molemmat Neliapilan asukkaita.

Asukasyhdistyksen kokousten lisäksi Neliapilan väki kokoontuu yhteen joka aamu suunnittelemaan päivän toimintaa. Ohjelmaan kuuluu olennaisena osana Turun Sanomien ääneen lukeminen. Tämän jälkeen kukin halukas saa puhua itselleen tärkeistä asioista.

“Asukkaiden kuuntelu joka tilanteessa on eräs erittäin tärkeä keino ristiriitatilanteiden välttämiseksi”, toteaa Päivi Karlström.

Sivun alkuun


Pääjärvi keskittyy haastavien asiakkaiden hoitoon

Teksti Sirpa Palokari Kuva Antti Saraja

Osastonhoitaja Marja-Riitta Avovaara sanoo, että valmiudet ulkopuolisten ja jopa ulkomaalaisten asiakkaiden hoitamiseen ovat Pääjärvellä jo olemassa.

Pääjärven kuntayhtymä aikoo valtakunnalliseksi kehitysvammaisten mielenterveysongelmaisten, autistien, aistimonivammaisten sekä muiden vaikeasti hoidettavien asiakkaiden keskukseksi. Asiakkaita otetaan kuntarajoihin katsomatta, myös ulkomailta.

Pääjärven kuntayhtymässä rakennetaan uudenlaista palvelumallia, jossa alan huippuosaaminen valjastetaan eritavoin vammaisten asiakkaiden hyödyksi. Pienehköjen asiakasryhmien erikoispalveluille on kysyntää ja jo pitkälle erikoistuneen henkilöstön ammattitaidolle tiedetään olevan käyttöä Pääjärveä laajemmalti. Suunnitelma merkitsee samalla perinteisen laitosjärjestelmän asteittaista purkamista. Koko maassa laitospaikat ovat puolittuneet reilun kymmenen vuoden aikana, jäljellä on noin kaksi ja puolituhatta paikkaa.

“Meillä määrä ei ole laskenut yhtä paljon kuin maassa keskimäärin, mutta talossamme on silti enää 150 laitoshoitopaikkaa, ja kun määrä laskee sataan, hoitaminen ei enää ole taloudellisesti järkevää”, Pääjärven kuntayhtymän johtaja Seppo Åstedt sanoo.

Kuntayhtymän laitoshoito on keskittynyt Lammille Kauppilan hoitokodeille. Luonnollisen poistuman vuoksi kehitysvammaisten laitoshoidettavien määrä vähenee. Tilalle on tullut muita laitoshoitoa tarvitsevia kuten vaikkapa liikenneonnettomuuksissa vammautuneita. Laitosmaisen hoidon muutamista avohoitopainotteiseksi puoltaa myös tuleva työntekijäpula. Tällä hetkellä Kauppilan hoitokodeilla on noin 250 työntekijää, joista noin kolmannes jää eläkkeelle vuoteen 2015 mennessä.

“Laitoshoitoa vähennetään asteittain, arvelisin, ettei meillä kymmenen vuoden kuluttua enää laitoshoitoa ole ja sen myötä nykyisen kaltainen palvelutoiminta loppuu ja painopiste siirtyy Lahteen, Heinolaan, Hämeenlinnaan, Riihimäkeen ja Forssaan”, toteaa Åstedt. Hän korostaa, ettei laitoshoitoa lopeteta, ennen kuin avopalvelu- ja asuntolatoiminta on rakennettu toimivaksi.

Kuntayhtymä keskittyy jatkossa haasteellisten autistien, mielenterveysasiakkaiden sekä aistimonivammaisten asumispalveluihin sekä hoitoa tukevien ja konsultoivien tukikeskusten kehittämiseen. Nykyisin näitä palveluja kysyvät jo muutkin kuin kehitysvammaiset. Suunnitelmista osa toteutuu jo ensi kesänä: Heinolan pieni mielenterveyskuntoutusyksikkö lopetetaan ja se liittyy Lahdessa laajennettavaan palveluasuntolaan. Hämeenlinnan Autismikeskusta kehitetään yhä enemmän autismihoidon asiantuntijakeskukseksi. Hattulan 10-paikkainen hoitokoti laajennetaan viidellä, samoin Lahdessa toimivia Päijät-Hämeen hoitokoteja laajennetaan. Pienyksiköitä ollaan kautta linjan suurentamassa, mutta Åstedt vakuuttaa, että tulevaisuuden malli säilyttää asumisympäristön kodinomaisena.

“Yksilöllinen hoito on kaikessa keskeisintä. Toki ristiriita pienen ihannekokoisen yksikön ja taloudellisuuden välillä on aina olemassa ja siitä käydään aina keskustelua.”

Asuntoloissa ja avopalveluissa työntekijöitä on tällä hetkellä pari sataa. Henkilöstöä on vuosien myötä koulutettu runsaasti ja juuri erikoistuminen on Åstedtin mukaan tehnyt kuntayhtymästä vetovoimaisen työpaikan.

Tieto-taidon keskittäminen tukikeskuksiin on Åstedtin mukaan sekä laadullisesti että kustannuksellisesti tehokasta. Erikoisosaamisella voidaan myös houkutella asiakkaita yli kuntarajojen. Kokemuksia valtakunnallisen hoidon tarjoajana löytyy, viime vuonna kuntayhtymän hoidossa kävi vaikeasti hoidettavia asiakkaista yli kahdestakymmenestä kunnasta eri puolilta maata. Asiakkaita on tullut myös Pohjoismaista.

Sivun alkuun


Vapaaehtoistyössä elämän suola

Teksti Eeva Grönstrand Kuva Sinikka Jalkanen

Heikki kajauttaa läksiäislaulun Tertulle, joka on muuttamassa toiselle paikkakunnalle.

Ähtäriläinen Heikki Savola on onnellinen mies. 27 vuotta vapaaehtoistyössä kehitysvammaisten ihmisten parissa on antanut Heikille elämän sisältöä vähintään yhtä paljon kuin hän on sitä muille jakanut.

Maitokarjan pidosta elantonsa saava Heikki Savola asuu perheineen noin kymmenen kilometrin päässä Ähtärin keskustasta peltojen ympäröimällä Kitinsaaren tilalla. Tuvan pöytä notkuu emäntä Marketta Savolan leipomia, suussa sulavia herkkuja. Kahvittelun lomassa Heikki-isäntä kertaa elämänsä merkittäviä käännekohtia.

“Jouduin mukaan kehitysvammaisten ihmisten kanssa tehtävään vapaaehtoistyöhön oikeastaan sattuman kautta. Minua pyydettiin tuuraamaan kansalaisopiston musiikinopettajaa, joka oli siihen saakka musisoinut kehitysvammaisten ihmisten kanssa, ja jäin sille tielleni”, kertoo Heikki.

Heti alusta alkaen Heikki otti vapaaehtoistyöhön mukaan musiikin lisäksi myös näytelmien teon. Hän kantaa esille kunnioitettavan paksun nipun kirjoittaminensa näytelmien käsikirjoituksia, jotka on laadittu siten, että ne sopivat kehitysvammaisten ihmisten kanssa työskentelyyn. Näytelmät ovat kahden liuskan pituisia ja repliikkejä on vähän. Sen sijaan selventäviä piirustuksia käsikirjoituksiin sisältyy siitäkin edestä. Joulunäytelmien lisäksi Heikki on toteuttanut yhdessä kehitysvammaisten harrastelijanäyttelijöiden kanssa joka vuosi erilaisia suomalaisiin satuihin tai kansantarinoihin pohjautuvia näytelmiä. Jokaisessa näytelmässä esiintyy noin kymmenen kehitysvammaista ihmistä.

Vaikka Heikki onkin tehnyt vapaaehtoistyötä kehitysvammaisten ihmisten parissa jo lähes 30 vuotta, löytyy hänen historiastaan vieläkin vanhempaa perua oleva vapaaehtoistyön muoto. Heikin hanuri on soinut ähtäriläisten sotainvalidien arjessa ja juhlissa jo 47 vuoden ajan. 12-vuotiaana aloitettu työ jatkuu edelleen ja Heikki käy soittamassa joka keskiviikko sotainvalidien veljeskodissa. Marketta-rouva on aina tukenut Heikin vapaaehtoistyötä varauksetta.

“Kaikki nyt metsästää osaavat ja lypsää, mutta moni ei osaa soittaa! Siksi meidän Heikki on saanut mennä ja tulla miten tahtoo”, sanoo Marketta-emäntä iloisesti.

Heikin musiikki- ja teatteriryhmään kuuluvat kehitysvammaiset ihmiset asuvat kahdessa vierekkäin sijaitsevassa palveluasuntolassa Ähtärin keskustassa. Punatulkussa asuu kuusi lievästi kehitysvammaista ihmistä ja viereisessä, huomattavasti suuremmassa Raikulan hoitokodissa asuu 12 enemmän hoitoa ja tukea vaativaa asukasta. Raikulan osastonhoitaja Jarmo Sissala on erittäin onnellinen Heikin panoksesta Raikulan asukkaiden elämään.

“Heikki on siunaus meidän asukkaillemme. Hänellä on tuhat tointa ja miljoona postia, mutta silti hän tulee aina vain uudelleen meille. Hänen merkitystään asukkaittemme elämässä ei voi mitata rahassa. Heikki tarjoaa heille sellaista elämän laatua, johon vain harvat kykenevät. Aina kun puhumme Heikistä, asukkaat tulevat hyvälle tuulelle ja hymyilevät. Jos henkilökunnasta puhuttaessa reaktiot olisivat samanlaisia, olisimme erittäin ylpeitä”, sanoo Sissala.

Kuitenkin hän esittää huolestuneisuutensa puheista, joiden mukaan huomattava osa kehitysvamma-alalla tehtävästä työstä laskettaisiin tulevaisuudessa entistä enemmän vapaaehtoistyön varaan.

“Heikki, joka on vapaaehtoinen ja vieläpä sitoutunut tähän työhön vuodesta toiseen, on meille varsinainen kultakimpale. Yleensä kuitenkin vapaaehtoiset tulevat ja menevät. Ei heidän varaansa pitäisi laskea liian paljon”, toteaa Sissala.

Sivun alkuun


Ajankohtaista

Mieli myllertää -projektista apua jaksamiseen

Mieli myllertää on RAY:n rahoittama projekti, joka toteutetaan vuosina 2005–2008. Sen tarkoituksena on tukea kehitysvammaista henkilöä mielenterveyteen ja jaksamiseen liittyvissä kysymyksissä. Lisäksi projekti auttaa haastavasti käyttäytyvän kehitysvammaisen henkilön perhettä.

Projektisuunnittelija Anne Repo kertoo projektin lähteneen alun alkaen liikkeelle perheiden toiveista.

“Monet perheet, joissa on haastavasti käyttäytyviä tai mielenterveystukipalveluja tarvitsevia kehitysvammaisia lapsia, ottivat meihin yhteyttä ja toivoivat saavansa tukea ongelmiinsa”, kertoo Repo.

Projektiin lähtivät kokeilukuntina mukaan Pielavesi, Salo ja Vammala. Kokeilun tuloksena syntyy malleja hyvistä mielenterveyden tukemisen käytännöistä sovellettavaksi muillakin paikkakunnilla.

Sivun alkuun

Päivitetty: 20.08.2007

« Takaisin