Oikeisiin töihin oppimisvaikeuksista huolimatta! (OPI-TYÖ)

Kuvat: Manu Eloaho

Hanke tukee oppimisvaikeuksia omaavia nuoria työllistymään avoimille työmarkkinoille.

Hanke toteutetaan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ja Kehitysvammaliiton yhteishankkeena vuoden 2017 ajan, ja sitä rahoittaa Etelä-Savon ELY-keskus ja Euroopan sosiaalirahasto.

Hankkeella tuetaan oppimisvaikeuksia omaavia nuoria työllistymään avoimille työmarkkinoille. Palvelujärjestelmässä koetaan, ettei oppimisvaikeuksia omaaville nuorille ole tarjolla riittäviä välineitä työllistymisen tukemiseksi ja monet nuoret kokevat, etteivät he saa riittävästi tukea työpaikan löytämiseksi.

Palvelujärjestelmässä on tarvetta kehittää työkaluja, käytäntöjä ja asiakastyön muotoja, joiden avulla tuetaan nuorten työllistymispyrkimyksiä. Hanke vastaa osaltaan näihin haasteisiin.

Työhönvalmennus avuksi nuorten työllistämiseen

Hankkeessa kokeillaan ohjaavan työhönvalmennuksen mallia, jonka avulla nuorta tuetaan työllistymään. Mallia kokeillaan yhteistoiminnallisesti nuorten, työnantajien ja työhönvalmentajan kesken. Mallissa on keskeistä tuen tarpeen tunnistaminen työelämään liittyvissä prosesseissa ja yksilökohtaisen tuen räätälöinti nuorta varten. Toimintamallin puitteissa myös haetaan työpaikkoja Etelä-Savon alueelta oppimisvaikeuksia omaaville nuorille.

Hankkeessa siis mahdollistetaan nuorten ja työnantajien suora kohtaaminen, jolloin ennakkoluulot oppimisvaikeuksista hälvenevät, nuoren sosiaaliset taidot karttuvat ja tietoisuus toisen osapuolen odotuksista lisääntyy.

Hankkeen toimintaa tukevat maakunnan työllisyys-, koulutus- ja nuorisopalvelut ja työpajat sekä pk-yrityksiä ja sosiaalisia yrityksiä Etelä-Savon seudulta. Pyrkimyksenä on jalkauttaa toimintamalli palvelujärjestelmään hankkeen aikana, jotta sitä voi jatkojalostaa edelleen maakunnallisiin tarpeisiin.

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan sosiaalirahastosta

Lisätietoa

Susan Eriksson
Projektipäällikkö
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
susan.eriksson (ät) xamk.fi
+358 40 684 7702

Simo Klem
Tutkija
Kehitysvammaliitto
simo.klem (ät) kvl.fi
+358 40 905 1837

Päivitetty: 13.02.2017

« Takaisin