Palkkaa kehitysvammainen nuori

“Kyllä me palkkasimme kehitysvammaisia työntekijöitä ihan tarpeeseen. Mutta saa tästä myös hyvän mielen.” –K-kauppias Mika Huikko –

Työnantajien mukaan kehitysvammaiset työntekijät ovat sitoutuneita ja suoriutuvat tehtävistään hyvin. He vaikuttavat positiivisesti niin työyhteisön ilmapiiriin kuin organisaation imagoon. He tulevat hyvin toimeen sekä työtovereiden että asiakkaiden kanssa.

Kehitysvammaisia ihmisiä työskentelee avustavissa tehtävissä esimerkiksi kaupoissa, ravintoloissa ja kiinteistöhuollossa. Monella heistä on alan ammatillinen tutkinto.

Tukena työhönvalmennus

Suurin osa kehitysvammaisista ihmisistä työllistyy työhönvalmentajan tuella. Työhönvalmentaja tukee työnantajaa esimerkiksi työntekijän löytämisessä, palkkaamisessa ja perehdyttämisessä.

Työhönvalmennusta tarjoavat eri tahot paikkakunnasta riippuen. Yleensä työhönvalmennusta järjestävät kuntien vammaispalvelut. Tuki on työnantajalle maksutonta.

Työnantaja voi saada myös palkkatukea ja työolosuhteiden järjestelytukea. Tukia haetaan TE-toimistosta.

Kun haluat palkata kehitysvammaisen ihmisen, ota yhteyttä johonkin seuraavista:

  • kunnan vammaispalvelut
  • paikallinen TE-toimisto
  • työhönvalmennusta tarjoavat organisaatiot
  • Kehitysvammaliitto.

Kehitysvammaliiton vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén kertoo kehitysvammaisen ihmisen palkkaamisesta:

Lue myös

Päivitetty: 29.04.2016

« Takaisin