Tutkimus ja kehittäminen
Tutkimustoiminta on tärkeä osa Kehitysvammaliittoa. Tutkimuksen kautta seuraamme kehitysvamma-alan kehitystä ja muutoksia yhteiskunnassamme.
Tutkimushankkeissamme vammaisuutta lähestytään ensisijaisesti yhteiskunta- ja käyttäytymistieteiden näkökulmasta. Tutkittu, kriittinen tieto auttaa selkiyttämään näkökantoja ja valintoja kehitysvamma- ja muita vammaispalveluita arvioitaessa. Se antaa vankan pohjan arvioida erilaisia palveluita ja työkäytäntöjä ja niiden vaikutuksia kehitysvammaisten henkilöiden elämään.
Kehitysvammaliitossa tehdään sekä perustutkimusta vammaisten elinoloista ja vammaisuuteen liittyvistä kysymyksistä että soveltavaa, kehittämistyötä palvelevaa tutkimusta.
Myös koulutus-, konsultaatio- ja kehittämispalveluillamme on vahva tieteellinen perusta. Asiantuntijamme seuraavat alan kansainvälistä ja kotimaista kehitystä.
Kehitysvammaliitto on asiantunteva ja luotettava kumppani palveluntuottajille, jotka haluavat kehittää henkilöstöään, osaamistaan ja palvelujaan vastaamaan entistä paremmin asiakkaidensa tarpeisiin. Tutustumme aina huolellisesti asiakasorganisaatioidemme tilanteeseen ja tarpeisiin ja teemme suunnitelmaehdotuksemme tältä pohjalta.
Yhteystiedot
Kehitysvammaliitto
Tutkimus ja kehittäminen
Viljatie 4 A
00700 Helsinki
p. (09) 348 090 (vaihde)
faksi (09) 3853 398
tutkimus(at)kvl.fi
Päivitetty: 14.06.2012