Kuva Vuoden selväsanainen -palkintojenjakotilaisuudesta
Vuoden Selväsanainen -palkintoa olivat vastaanottamassa Riitta Kuusi, Maria Sten ja Sixten Ekstrand Suomen evankelis-luterialaisesta kirkosta. Kuva: Kaisa Kaatra

Selkokielen neuvottelukunta on myöntänyt Vuoden selväsanainen -palkinnon Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle. Palkintoperustelujen mukaan Suomen evankelis-luterilainen kirkko on tehnyt pitkäjänteistä ja tavoitteellista työtä selkokielisten aineistojen tuottamisessa ja kirkon saavutettavuuden edistämisessä. Palkinto luovutettiin kirkon edustajille demokratiapäivässä 17.10.2017 Helsingissä Kuntatalolla.

Kirkon selkotoiminta perustuu kirkon saavutettavuusohjelmaan. Saavu – Kirkon saavutettavuusohjelma ja sen ruotsinkielinen versio Kom – Kyrkans tillgänglighetsprogram valmistuivat vuonna 2012 ja ilmestyivät samalla kertaa myös selkoversioina.

”Kirkko on ottanut selkokielen ja saavutettavuuden ihailtavasti osaksi strategiaansa, ja selkokieli leikkaa nyt läpi koko toiminnan”, Selkokeskuksen kehittämispäällikkö Leealaura Leskelä sanoo.

Tietoa ja toimintaa selkokielellä

Kirkon selkosivut (selkosuomeksi selko.evl.fi ja selkoruotsiksi lattlast.evl.fi) ovat laaja, hyvin toteutettu kokonaisuus selkokieltä tarvitseville ihmisille. Sivut sisältävät tietoa kirkosta, Raamatusta, uskosta, kirkollisista toimituksista ja kirkkovuoden tapahtumista. Uusin aineisto on selkokuvat, jotka valmistuivat 2016 ja 2017.

”Nykyisille selkosivuille tulee täydennystä, esimerkiksi kirkkovuoden raamatuntekstejä sekä päivän rukouksia. Lisäksi tarkoitus on selittää lisää vaikeita käsitteitä selkokielellä, esimerkiksi epistola ja evankeliumi”, Kirkkohallituksen saavutettavuusasiantuntija Riitta Kuusi kertoo.

”Kirkko on pyrkinyt ennakkoluulottomasti mukauttamaan selkokielelle myös hyvin vaikeita ja abstrakteja aiheita. Pitkäjänteinen työ on kannattanut. Hyvä, että työ jatkuu”, Leealaura Leskelä pohtii.

Kirkossa on järjestetty kauan myös selkokielisiä jumalanpalveluksia. Kirkollisista toimituksista (esimerkiksi kaste, konfirmaatio, avioliittoon vihkiminen, hautaan siunaaminen) on laadittu myös selkomukautukset suomeksi ja ruotsiksi. Kirkkohallitus on julkaissut myös selkokielistä uskonnollista kirjallisuutta, muun muassa teokset Elämässä mukana (2006), Hyvät sanat (2012), Usko ja elämä / Tro och liv (2013).

”Selkokieltä on käytetty kirkossa oikeastaan jo pitkään esimerkiksi kehitysvammaisten henkilöiden kanssa työskenneltäessä. Saatu palaute on ollut myönteistä ja sitä on kiitetty käytettävyydestä. Olemme myös saaneet hyvää palautetta kirkon kasvatustyön puolelta”, Riitta Kuusi kertoo.

Vuoden selväsanainen -palkinto

Vuoden selväsanainen on tunnustuspalkinto, jonka Selkokielen neuvottelukunta myöntää joka toinen vuosi. Palkinto myönnetään taholle, joka on edistänyt julkaisuillaan, ohjelmillaan tai muulla toiminnallaan selkokielistä tai helposti ymmärrettävää tiedotusta tai kulttuuria ja näin parantanut erityisryhmien mahdollisuutta osallistua täysvaltaisesti yhteiskunnan ja yhteisöjen toimintaan.

Selkokielen neuvottelukunta on myöntänyt palkinnon vuodesta 1996 tahoille, jotka ovat edistäneet viestintää erityisryhmille. Vuodesta 2016 alkaen käytäntö uudistui siten, että neuvottelukunta myöntää palkinnon joka toinen vuosi selkokielen edistäjille ja Kotimaisten kielten keskus joka toinen vuosi hyvän virkakielen edistäjille.

Aiemmat Vuoden selväsanainen -palkinnon saajat:
2016 Työpari Lea Ansamaa ja sosiaalityöntekijä Sini Sivonen Oulun kaupungista (Kotus, virkakieli)
2015 Satakunnan sairaanhoitopiiri
2013 Leija-lehti ja päätoimittaja Jaana Teräväinen
2012 Oikeusministeriön vaalitiedotus
2010 Kelan tiedotus
2008 tuottaja Pertti Seppä / Yleisradion Selkouutiset
2006 kirjailija Kari Vaijärvi
2004 palkintoa ei jaettu
2002 Yleisradion lasten uutiset: Uutisjuttu
2000 Valtion taidemuseon saavutettavuushanke
1998 X-tra (ruotsinkielinen nuorten tv-ohjelma)
1996 käsikirjoittaja Elina Halttunen

 

Lisätietoja:
Kehittämispäällikkö, päätoimittaja Leealaura Leskelä, Selkokeskus, Kehitysvammaliitto p. (09) 3480 9241, leealaura.leskela[at]kvl.fi
Asiantuntija Riitta Kuusi, Kirkkohallitus, p. +358 50 3006353, riitta.kuusi[at]evl.fi