Kehitysvammaliiton Tikoteekissa toteutettiin vuosina 2005–2008 Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksella OIVA – Osallisuuteen vuorovaikutusaloitteilla -hanke.

Tavoitteena oli vahvistaa vaikeimmin kehitysvammaisten aikuisten ja lähi-ihmisten vuorovaikutusta. OIVA oli laaja hankekokonaisuus, jossa koottiin ja jaettiin tietoa, tuotettiin vaikeimmin kehitysvammaisten ihmisten ja heidän kommunikointikumppaneidensa välistä vuorovaikutusta vahvistavaa materiaalia sekä kehitettiin hankkeen yhteistyökumppaneiden kanssa uusi OIVA-vuorovaikutusmalli.

OIVA-hankkeen yhteistyökumppaneina oli kolme vaikeimmin kehitysvammaisille aikuisille palveluja tarjoavaa organisaatiota eri puolilta Suomea. Yhteistyökumppanit osallistuivat OIVA-vuorovaikutusmallin kehittämis- ja kokeiluvaiheessa puolitoista vuotta kestävään OIVA-prosessiin, jossa käytettiin työtapoina koulutusta ja video-ohjausta. Video-ohjaukseen sisältyi ryhmätapaamisia ja itsenäistä työskentelyä.

OIVA-prosessin johtavat ajatukset olivat yhteisöllisyys, asiakaslähtöisyys ja ratkaisukeskeisyys.  Prosessiin osallistuneilla työntekijöillä oli työskentelyssä aktiivinen rooli. Tavoitteena oli, että he alkaisivat löytää yhä itsenäisemmin ratkaisuja yhteisöjensä kommunikointikysymyksiin.

Kiintymyssuhdeteorian ja sosiokonstruktiivisen oppimiskäsityksen mukaisesti onnistuneen vuorovaikutuksen nähtiin perustuvan lähi-ihmisten aitoon kiinnostukseen vaikeimmin kehitysvammaista ihmistä kohtaan, pyrkimykseen ymmärtää hänen tarpeitaan ja kykyyn vastata hänen viesteihinsä tavalla, jota hän ymmärtää.

OIVA-hankkeessa kiteytettiin varhaisen vuorovaikutuksen teorioista viisi elementtiä, jotka vahvistavat vuorovaikutusta. Onnistuneessa vuorovaikutuksessa vuorovaikutuskumppani

1. on vastavuoroisesti läsnä
2. odottaa ja antaa tilaa kumppaninsa aloitteille
3. vastaa aloitteisiin
4. mukauttaa ilmaisuaan kumppaninsa tarpeita vastaavaksi
5. tarkistaa yhteisymmärryksen.

Jotta OIVA-prosessiin osallistuvien työntekijöiden olisi helpompi pitää mielessään vuorovaikutuksen onnistumisen kannalta olennaiset asiat, elementtien keskeisten sanojen suomenkielisistä alkukirjaimista muodostettiin LOVIT-muistisääntö.

OIVA-hankkeeseen päätettiin kytkeä tutkimusosuus, koska tutkimustietoa tällaisen yhteisöllisen työskentelyn vaikutuksista oli vähän. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia vaikutuksia OIVA-prosessilla oli yhteisöjen vuorovaikutukseen, millaisia kokemuksia työskentelytapa herätti osallistujissa sekä mitkä tekijät tukivat vuorovaikutuksen vahvistumista.

Tulosten mukaan OIVA-prosessi vaikutti pysyvästi työntekijöiden ajattelutapaan. Työntekijät alkoivat arvostaa vuorovaikutusta ja kehitysvammaisen kumppanin kommunikointitapaa aiempaa enemmän. Lisäksi he alkoivat nähdä vuorovaikutuksen yhä olennaisempana työnsä sisältönä. Prosessi vaikutti myös siihen, mitä työntekijät ajattelivat itsestään vuorovaikutuskumppaneina. Työntekijöiden mielestä heistä oli tullut osaavampia kumppaneita yhteisönsä kehitysvammaisille ihmisille.

Työntekijöiden kokema muutos näkyi myös yhteisöissä kuvatuissa vuorovaikutusvideoissa. Videoesimerkeistä voidaan havaita, miten työntekijä aiempaa enemmän odottaa ja antaa tilaa kehitysvammaisen kumppaninsa vuorovaikutusaloitteille, mukauttaa ilmaisuaan hänen tarpeidensa mukaan ja antaa kumppaninsa myös vaikuttaa tilanteen kulkuun.

Työntekijät kokivat OIVA-prosessin kokonaisuutena hyväksi työskentelytavaksi. Heidän mielestään vuorovaikutuksen vahvistamista hyödyttivät parhaiten prosessin sellaiset osa-alueet, jotka sisälsivät ohjausta tai linkittyivät suoraan arkeen. Prosessiin liittynyttä video-ohjausta pidettiin hyvänä työtapana. Työntekijät pitivät hyödyllisinä video-ohjaukseen sisältyneitä ryhmätapaamisia, joissa havainnoitiin vuorovaikutusta videolta. Itseohjautuva työskentely ryhmätapaamisten ulkopuolella ei sen sijaan aina toteutunut arjessa.

OIVA-prosessissa käytetty työskentelytapa vaikutti työntekijöiden ja esimiesten mielestä työkäytäntöihin ja vuorovaikutukseen. OIVA-prosessin aikana keskustelu vuorovaikutusasioista ja hyviksi koetuista työtavoista lisääntyi yhteisöissä. Keskustelu myös johti työntekijöiden mukaan sellaisten konkreettisten tavoitteiden asettamiseen, joita heidän oli helppo toteuttaa arjessa. Tämän myötä yhteisöjen kehitysvammaiset ihmiset tulivat paremmin kuulluiksi ja heidän tarpeisiinsa vastattiin entistä yksilöllisemmin. Sekä työntekijät että esimiehet kertoivatkin haluavansa jatkaa vuorovaikutuksen vahvistumiseen tähtäävän työskentelytavan toteuttamista itsenäisesti myös OIVA-prosessin päättymisen jälkeen.

OIVA-prosessiin osallistuivat aktiivisesti ne työntekijät, jotka olivat lähteneet mukaan työskentelyyn omasta aloitteestaan tai jotka olivat olleet tyytyväisiä yhteisöltään saamaansa tukeen. Työntekijän arvostus vuorovaikutusta ja kumppanin kommunikointitapaa kohtaan vahvistui OIVA-prosessin seurauksena, jos työntekijä oli lähtenyt prosessiin omasta aloitteestaan, oli osallistunut prosessin tapaamisiin aktiivisesti tai oli saanut mielestään riittävästi tukea yhteisöltään prosessin aikana. Toisaalta vaikka työntekijä ei olisikaan alun perin lähtenyt prosessiin mukaan omasta aloitteestaan, hän alkoi silti arvostaa vuorovaikutusta aiempaa enemmän, mikäli hän oli itse aktiivinen tai koki saavansa tukea yhteisöltään prosessin aikana.

Lisätietoa

Projektipäällikkö Kaisa Martikainen, p. (09) 34809 362

OIVA-hankkeet (www.papunet.net)

Päivitetty 6.10.2009.

Jokainen hetki on mahdollisuus – Tutkimus OIVA-hankkeen yhteisöllisen työskentelytavan vaikutuksista (2009) on ladattavissa Tikoteekin sivuilta (www.papunet.net)