
Kuva: Jenni Kärnä-Escalante
Laulutin – jokainen lapsi osallistuu ja vaikuttaa omalla tavallaan
Laulutin-toimintamalli on tarkoitettu lasten oman aktiivisen osallistumisen ja kommunikoinnin lisäämiseen varhaiskasvatuksessa ja muissa toimintaympäristöissä. Jokaisella lapsella on oma vuoro hänen kommunikointitaidoistaan tai -tavastaan riippumatta, ja lapset saavat päättää laulun kulun. Löydät Lauluttimen materiaalit tältä sivulta.

Laulutin tarjoaa lapsille tasavertaisia osallistumisen kokemuksia ja mahdollisuuksia kertoa mielipiteensä ja vaikuttaa asioihin. Samalla se antaa varhaiskasvatuksen aikuisille helpon ja mielekkään tavan osallistaa kaikkia lapsia ja lisätä lasten yhteisöllisyyttä. Toimintamalli syntyi halusta löytää ratkaisu siihen, miksi lasten kommunikointilaitteet jäävät usein ”reppuun” eli käyttämättä päiväkodin arjessa, mikä johtaa usein siihen, ettei kommunikoinnin tukikeinoja käyttävä lapsi saa ääntään kuuluviin ja voi osallistua toimintaan yhtä aktiivisesti kuin puhuvat lapset, joilla ei ole kommunikoinnin haasteita. Toimintamalli on kehitetty Kehitysvammaliiton Tikoteekissa palvelumuotoilun keinoin, yhdessä varhaiskasvatuksen ammattilaisten kanssa.
Näin käytät Laulutinta
Laulutin-toimintamallin materiaaleihin kuuluu 5 kuvitettua laulutaulua, ohjeet taulujen käyttöön sekä esimerkkivideo. Laulutaulut voi tulostaa tai ne voi heijastaa näkyville digitaalisten laitteiden, kuten tabletin tai älytaulun, avulla.
Näin käytät laulutauluja:
- Varmista, että kaikki lapset näkevät kuvat.
- Anna kaikille lapsille vuoro valita kuvista.
- Vahvista lapsen valinta: osoita itse kuvaa.
- Laula lapsen valinnan mukaisesti.
- Valitse itse ”jotain muuta” malliksi.
- Käytä lapsen omaa kommunikointivälinettä osana tuokiota (esimerkiksi lapsen omaa kommunikointikansiota) ja auta lasta käyttämään sitä.
- Laula ja leiki mukana.
Esimerkkivideo Lauluttimen käytöstä on tämän sivun lopussa.
Laulutin-materiaalit
Tutustu Laulutin-materiaaleihin ja ota ne käyttöösi vapaasti ja veloituksetta.
Laulutin-laulutaulut A3-koossa
Laulutin-laulutaulut A4-koossa
|
Näin kokoat laulutaulut
- Tulosta Lauluttimen kansisivut ja laulutaulujen sivut A3- tai A4-kokoiselle paperille. A3 on ryhmätilanteisiin sopiva koko. Jos käytät normaalia ohutta tulostuspaperia, tulosta sivut yksipuoleisina, jotta tekstit eivät näy läpi toiselle puolelle.
- Laita päällekkäin laulutaulusivu ja ohjesivu, jossa on myös laulun sanat. Laminoi.
- Kasaa yhden laulun taulut renkailla tai nippusiteillä yhteen.
- Kasaa halutessasi kaikki laulut yhdeksi paketiksi nippusiteillä tai renkailla. Avattavat renkaat mahdollistavat sen, että voit halutessasi ottaa nipusta vain yhden laulun taulut.
Kansisivujen kokoaminen:
- Leikkaa laulujen valintakuvat irtokorteiksi ja laminoi ne.
- Laminoi myös muut kansisivut niin, että takapuolella on ohje.
- Laita korttien taakse palat tarranauhan karkeaa puolta. Laita Mitä tänään laulettaisiin? -sivulle tarranauhan pehmeää puolta sille varatuille paikoille.
| Minulla on oma vuoro, saan valita ja päättää, miten laulu jatkuu. Laulutin-toimintamallin avulla jokainen lapsi saa mahdollisuuden kommunikoida ja osallistua omalla tavallaan. Videon tuotanto: Kehitysvammaliitto ry/Tikoteekki, Yhteistyökumppani: Päiväkoti Mustikkatassu. |
Lisää tietoa Lauluttimesta
- Tikosen 2/2025 artikkeli: Tikoteekki kehittää: Laulutin saa jokaisen lapsen osallistumaan
- Tikosen 2/2025 artikkeli: Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Mari Rouhiainen: Laulutin lisää lasten yhteisöllisyyttä
Haluatko tietää lisää? Ota yhteyttä Lauluttimen kehittäjiin puheterapeutti, asiantuntija Kaisa Laineeseen (kaisa.laine[at]kvl.fi) ja puhevammaisten tulkki, AAC-asiantuntija Virpi Yiannakouhun (virpi.yiannakou[at]kvl.fi).
