Vuosi 2015 on Kehitysvammaliitossa itsemääräämisen teemavuosi. Itsemääräämisoikeus on jokaiselle ihmiselle kuuluva perus- ja ihmisoikeus, joka perustuu kaikkien ihmisten yhdenvertaisuuteen. Aihe on erityisen ajankohtainen nyt, kun lainsäädäntö on muuttumassa (hallituksen esitys on parhaillaan perustuslakivaliokunnassa).

Vielä ehdit mukaan kuulemaan, miten esitetyn uuden lain tarkoituksena olisi vahvistaa itsemääräämisoikeutta ja rajoitetoimenpiteiden käyttöä.

Koulutus sisältää tietopaketin itsemääräämisen tukemisesta ja esitetyn lainsäädännön merkityksestä käytännön työn näkökulmasta. Päivän aikana selvennetään, miten työntekijät voivat omilla toimillaan mahdollistaa itsemääräämistä tai rajoittaa sitä sekä mikä merkitys kommunikoinnin mahdollistamisella on itsemääräämisen toteutumiselle.

Tapahtumapaikat ja -ajat

Itsemääräämisen teemakierros 2015 – Kysymyksiä ja vastauksia itsemääräämisen tukemisesta

Kohderyhmä

Päivä soveltuu alan lähityöntekijöille, heidän esimiehilleen, kehittäjille ja suunnittelijoille sekä muille ammattilaisille ja aiheesta kiinnostuneille.

Hinta

Kokonaishinta 150 € (Kehitysvammaliiton jäsenhinta 135 €)

Alustava ohjelma

Päivän alustava ohjelma (pdf, 140 kt)

Tervetuloa mukaan!