#kotimatkalla-hankkeen logo

Oma yksilöllinen koti ei ole kaikille itsestäänselvyys. Moni erityistä tukea tarvitseva nuori asuu ryhmäkodissa tai asumisyksikössä, vaikka pärjäisi riittävän tuen turvin omillaan.

ARA ja Kehitysvammaliitto ovat käynnistäneet #kotimatkalla-hankkeen yhdessä FDUV:n, Autismi- ja Aspergerliiton, Nuorisoasuntoliiton sekä STM:n ja ympäristöministeriön kanssa. Hankkeessa luodaan uudenlaisia asumisen ja palveluiden verkostoja, joiden ansiosta nuoret voivat asua tavallisissa asunnoissa omillaan ja saada tarvitsemansa tuen ja avun omaan kotiin.

Ensimmäiset pilottikunnat ovat Kouvola, Mikkeli ja Parainen. Kultakin paikkakunnalta mukaan otetaan ensi vaiheessa noin 20 nuorta.

Mallia Skotlannista

Projektiin otetaan mukaan pilottikunnista 15-29-vuotiaita erityistä tukea tarvitsevia nuoria. Nuorten nykyistä elämäntilannetta ja tulevaisuuden tarpeita ja toiveita kartoitetaan nuorten, heidän läheistensä, kunnissa koulutettavien lähityöntekijöiden sekä muiden sidosryhmien voimin. Nuorten asumisen nykytilaa ja siinä tapahtuvaa muutosta arvioidaan mm. Skotlannissa kehitettyjen työvälineiden avulla.

#kotimatkalla-hanke tukee nuoria pyrkien antamaan heille suuremman vapauden ja vastuun omasta asumisestaan. Hankkeen peruslähtökohtana on YK:n vammaissopimuksen artikla 19, jonka mukaan vammaisilla henkilöillä on oikeus valita, missä ja kenen kanssa he asuvat.

Ensimmäinen nuorille ja heidän läheisilleen järjestettävä innostamistyöpaja pidetään Paraisilla 17.10. Tilaisuudessa kerrotaan hankkeesta ja sen tarjoamasta tuesta nuorille, joilla omaan kotiin muutto on ajankohtainen.

Lisätietoa:
Kehitysvammaliiton Kansalaisuusyksikön johtaja Susanna Hintsala, susanna.hintsala (at) kvl.fi, p. 040 7416 179