Kehitysvammaliitto kiittää Suomen hallitusta siitä, että sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksiin ei kohdistettu budjettiriihessä lisäleikkauksia. Sadan miljoonan euron lisäleikkaukset olisivat ajaneet koko sotejärjestötoiminnan alas.
Kehitysvammaliitto muistuttaa, että jo aiemmin sovitut 140 miljoonan euron leikkaukset ovat mittavia ja vievät yli kolmasosan sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksesta. Niiden vaikutuksena järjestöissä on jo tänä vuonna jouduttu irtisanomaan ihmisiä ja supistamaan apua haavoittuvassa asemassa oleville ihmisille, ja osa leikkauksista on vielä edessä vuosina 2026 ja 2027.
Samanaikaisesti järjestöjen toiminnan kohderyhmään on kohdistunut ankarat sosiaaliturvaleikkaukset. Huono-osaisuus ja köyhyys on kasvanut siinä ihmisryhmässä, jota järjestöt auttavat. Heidän joukossaan on myös kehitysvammaisia henkilöitä ja vammaislapsiperheitä.
”Kun myös hyvinvointialueiden haasteet ovat kasvaneet, arviomme on, että järjestelmä ei enää kestä vuodelle 2027 suunniteltuja järjestörahoituksen leikkauksia. Esitämme, että hallitus ottaisi ne vielä uuteen harkintaan ja peruisi leikkaukset vuoden 2027 osalta”, Kehitysvammaliiton toiminnanjohtaja Susanna Hintsala vetoaa.
Eilen päättyneen budjettiriihen huolestuttavimpia päätöksiä on kohtuuhintaisen asuntotuotannon tuen huomattava vähentäminen. Huolena on nyt asuntotuotannon vähentyminen ja lisääntyvä asunnottomuus, joka kohdistuisi samaan kohderyhmään, joka on kärsinyt sosiaaliturvaleikkauksista. Leikkausten yhteisvaikutuksista tarvitaan tarkempaa vaikutusten arviointia ja sen perusteella tehtävää leikkausten uudelleenarviointia.
Lisätietoa:
Toiminnanjohtaja Susanna Hintsala, Kehitysvammaliitto, p. 040 741 6179