Pertti Kurikan Nimipäivät

Pertti Kurikan Nimipäivät lunastaa lupauksensa ja esiintyy vielä kerran. Bändi haastoi syksyllä muut muusikot ja kansalaiset allekirjoittamaan Ei myytävänä! -kansalaisaloitteen ja lupasi tehdä vielä keikan, jos aloite kerää eduskuntakäsittelyyn vaadittavat 50 000 nimeä. Kansalaisaloite kosketti kansalaisia ja saavutti tarvittavat allekirjoitukset alle neljässä kuukaudessa.

”Kiitos oikein paljon, että olette kuulleet Pertti Kurikan Nimipäivien biisejä ja haluan kiittää, että kansalaisaloite on mennyt hienosti ja komeasti tää homma. Ei myytävänä! Ei myytävänä!”,
Pertti Kurikka kommentoi.

Ei myytävänä! – Pertti Kurikan kiitospäivä järjestetään tiistaina 5.12.2017 klo 18–20 Helsingin Kansalaistorilla. Pertti Kurikan Nimipäivät esiintyy tapahtumassa viimeisen kerran.

”Mä oon luottavaisilla mielillä, että kansanedustajat ymmärtää meitä tän asian kanssa”, Kari Aalto kommentoi kansalaisaloitetta.

Kansalaisaloite ihmisoikeuksien puolesta

Vammaisfoorumi ry:n ja Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunnan julkaiseman kansalaisaloitteen takana on kaikkiaan 32 valtakunnallista vammaisjärjestöä, jotka ovat tehneet usean vuoden ajan tiivistä vaikuttamistyötä lakiuudistuksen aikaansaamiseksi. Järjestöt näkivät kansalaisaloitteen viimeiseksi keinokseen vaikuttaa vammaisten ihmisten oikeuksien toteutumiseen heidän tarvitsemiaan palveluita järjestettäessä.

Kansalaisaloitteessa vaaditaan vammaisten ihmisten asumisen ja jokapäiväisen elämän kannalta välttämättömien palveluiden kilpailuttamisen lopettamista ja niiden rajaamista julkisia hankintoja koskevan lain ulkopuolelle. Palveluiden kilpailuttaminen on vastoin YK:n yleissopimusta vammaisten ihmisten oikeuksista. Kilpailutuksissa palveluiden käyttäjät eivät voi vaikuttaa omaa elämäänsä koskeviin päätöksiin. Lähes poikkeuksetta kilpailutukset ratkaisee hinta, ja palvelujen laatu, inhimillisyys ja ihmisarvo jäävät sivuseikoiksi.

Kansalaisaloitteen vireillepanon jälkeen monet vammaiset ihmiset ja heidän läheisensä rohkaistuivat kertomaan karuista kokemuksistaan julkisuudessa, muun muassa Pertti Kurikan Nimipäivien basisti Sami Helle esiintyi vakuuttavasti A-Studiossa. Huoli ihmisoikeuksista sai liikkeelle eri tavoin vammaisten ihmisten lisäksi myös muut kansalaiset.

Oikeusministeriön ylläpitämässä kansalaisaloite.fi-verkkopalvelussa aloitteen on tähän mennessä allekirjoittanut liki 50 000 ihmistä. Lisäksi suuri joukko ihmisiä eri puolilla Suomea on kerännyt yli 20 000 paperista kannatusilmoitusta. Keräys jatkuu 12.12.2017 saakka.

Pertti Kurikka kutsuu lehdistön edustajat kahville ja jaffakeksille ennen keikkaa 5.12. klo 14 Helsingin Musiikkitalon parvilämpiöön. Kulku tapahtuu Sibelius-Akatemian päädystä (osoitteesta Töölönlahdenkatu 16 C). Kahvitilaisuuteen osallistuminen ei edellytä ennakkoilmoittautumista lehdistön edustajilta. Tilaisuudessa ovat haastateltavina Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtye sekä henkilöt Ei myytävänä! -kansalaisaloitteen taustalla.

Lisätietoja:

Ei myytävänä! -kansalaisaloitteesta: Markku Virkamäki, työvaliokunnan puheenjohtaja, Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta, puh. 0207 713 501, markku.virkamaki(at)kvps.fi
Kansalaisaloite: www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2538
Ei myytävänä! -kansalaisaloitesivusto: www.eimyytavana.fi
Pertti Kurikan Nimipäivät, haastattelupyynnöt: Teuvo Merkkiniemi, Lyhty ry, puh. 0400 878 165, teukka(at)pkn.rocks
Pertti Kurikan kiitospäivä -tapahtuma: Annakaisa Anttila, tuottaja, puh. 040 8467 554, annakaisa(at)ruisrock.fi

Vammaisfoorumi ry on 32 valtakunnallisen vammaisjärjestön yhteistyöjärjestö, joka edistää vammaisten ihmisten yhteiskunnallista asemaa ja hyvinvointia. Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta on järjestöjen ja julkisten toimijoiden yhteistyöverkosto, joka tekee työtä laadukkaiden palveluiden puolesta. Kehitysvammaliitto on molempien verkostojen jäsen.