Yhteisvastuukeräyksen kotimainen erityiskohde vuonna 2014 oli valtakunnallinen Saattohoito-hanke, joka käynnistyi tämän vuoden alussa. Hankkeella halutaan lisätä tietoisuutta saattohoidosta ja nostaa kuoleman kysymykset yleiseen keskusteluun. Tavoitteena on, että jokaisella suomalaisella on mahdollisuus saada korkeatasoista saattohoitoa.

Kehitysvammaliitto osallistuu hankkeeseen kokoamalla kehitysvammaisten ihmisten saattohoidon parissa työskenteleviä ammattilaisia, asiantuntijoita ja muita aihepiiristä kiinnostuneita keskustelemaan saattohoidon kysymyksistä. Tavoitteena on koota kehitysvamma-alan valtakunnallinen saattohoidon yhteistyöverkosto, joka mm. jakaa tietoa ja kokemuksia saattohoidon hyvistä käytännöistä.

Yhteistyöverkostoon voi ilmoittautua 15.8.2015 mennessä, ensisijaisesti sähköpostitse osoitteella outi.raunetvuo(at)kvl.fi.

Saattohoito-hankkeen tapahtumia 2015

Saattohoito-hanke järjestää koulutusta ja tuottaa materiaalia saattohoidon tueksi. Hanke järjestää valtakunnallisen saattohoitotapahtuman Finlandia-talolla 24.9.2015.

Lisäksi järjestetään alueellisia saattohoitoseminaareja, joiden paikkakunnat vuonna 2015 ovat Rovaniemi 21.10.2015, Oulu 19.11.2015 ja Kuopio 3.12.2015.

Lisätietoja: Outi Raunetvuo, p. 09 3480 9251 (vuosilomalla 18.6.–31.7.).