Kohdataan-bileissä esiintyviä artisteja

Yksinäisyys on monen ongelma – haavoittuvimmassa asemassa ovat erityistä tukea tarvitsevat nuoret. Järjestöt ja nuorisotoimi yhdistävät Helsingissä voimansa ja järjestävät 7.2.2019 Kohdataan-bileet, joiden tarkoitus on auttaa löytämään uusia ystäviä.

Kohdataan-bileissä on esillä ratkaisuja yksinäisyyden vähentämiseen. Jollekin vapaaehtoistoimintaan liittyminen voi olla väylä kohtaamisiin, toiselle sosiaalinen media avaa mahdollisuuden uusien ystävien löytämiseen.

”Ihmiset haluavat sosiaalisen median, jossa on turvallista kohdata uusia ihmisiä”, sanoo Kehitysvammaliiton ja Mielenterveysseuran Kohdataan-hankkeen projektipäällikkö Tanja Räsänen. Sellaista some-palvelua hankkeessa juuri ollaan rakentamassa.

Turvallisia kohtaamisympäristöjä ovat myös esimerkiksi Jotta kukaan ei jäisi yksin -hankkeen sinkkukahvilat tai Villiklubit, joissa on aina paikalla myös projektin henkilökuntaa.

Yksi tapa kohdata uusia ihmisiä on tulla mukaan Kohdataan-bileisiin 7.2. klo 17.30-20.30 nuorten toimintakeskus Happeen. Tapahtuma on suunnattu 15-29-vuotiaille, tukea tarvitseville nuorille ja aikuisille. Ohjelmassa on rentoa yhdessäoloa, digi- ja ystävyysaiheista tekemistä, tietoa some-tietoturvasta sekä livemusiikkia. Musiikista vastaavat Dilemma, MC KOO, Rudewolf ja Riku Turpeinen.

Kohdataan-bileet 7.2. klo 17.30-20.30, Nuorten toimintakeskus Happi, Sörnäisten rantatie 31, Helsinki

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä:

  • Kohdataan-hanke, Kehitysvammaliitto ja Mielenterveysseura
  • Nuorten toimintakeskus Happi, Sankarit-toiminta, Helsingin kaupunki
  • Jotta kukaan ei jäisi yksin -hanke, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö ja Sexpo-säätiö
  • Digi haltuun -hanke, Aspa-säätiö
  • Kehitysvammatuki 57 ry:n vertais- ja vapaaehtoistoiminta
  • Mental Beauty Records, Kukunor ry
  • Tikas-toiminta, Kehitysvammaliitto

Tapahtuma on osa 4.-10.2. järjestettävää Mediataitoviikkoa.

Tapahtuma näkyy myös sosiaalisessa mediassa tunnisteella #kohdataan

Lisätietoa