Lausunto erityisryhmien asunto-olojen parantamisesta
Kehitysvammaliitto pitää myönteisenä, jos erityisryhmien asunto-olojen parantamiseen tarkoitettuja avustuksia voidaan vastaisuudessa käyttää myös palvelutilojen rakentamiseen, hankintaan tai perusparantamiseen. Valtioneuvoston luonnostelema lakimuutos on tukiasumisen kehittämisen näkökulmasta hyvä asia.
Samalla tulee varmistaa, että asukkaille ei synny kohtuuttomia kustannuksia yhteis- ja palvelutiloista. Palvelutilojen ja asuntojen vuokrien erottelun tulee olla selvä kaikissa tilanteissa eikä palvelu- ja yhteistilojen rahoitus-, ylläpito- tai käyttökuluja saa kokonaan jyvittää asukkaiden vuokriin.
Yhteis- ja palvelutilojen sijoittamisessa on myös huolehdittava siitä, että niistä ei muodosteta erityisryhmien keskittymiä. Asukkaat tulee ottaa vahvemmin mukaan yhteis- ja palvelutilojen suunnitteluun. Tutkimusten mukaan asukkaat toivovat helposti saavutettavia, viihtyisiä ja lähiyhteisöön integroituja tiloja sekä sitä, että yhteistilat eivät ole leimallisesti vain erityisryhmille tarkoitettuja.
Esityksen mukaan lakia muutettaisiin myös siten, että Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus voisi myöntää avustuksensaajalle luvan käyttää asuntoja myös muiden kuin avustuspäätöksessä nimetyn erityisryhmän asuntoina, jos se ehkäisisi asuntojen vajaakäyttöä tai siihen olisi muu erityinen syy. Muutoksilla mahdollistettaisiin avustuksella rahoitettavien asuntojen käytössä ja käyttäjäryhmissä vuosien aikana tapahtuvat muutokset nykyistä joustavammin.
Kehitysvammaliitto pitää kannatettavana sitä, että avustusprosentin määräytymisen lähtökohtana ovat jatkossa diagnoosin sijaan asukkaan erityiset tarpeet asumisessa (poikkeukselliset tila- ja varusteratkaisut yksilölliseen tarpeeseen perustuen). Tämä edellyttää sitä, että avustuksien hakemisessa edellytetään jatkossa huolellisempia tarvearviointeja.
Kehitysvammaliitto painottaa, että asuntojen käytön joustavoittaminen ei saa merkitä sitä että samoihin rakennuksiin ohjataan vammaisia, mielenterveyskuntoutujia ja vanhuksia ja näin muodostetaan niistä erityisryhmien keskittymiä. Tämä ei vastaa YK:n vammaissopimuksen tavoitteita.
Kehitysvammaisten asumispalveluja järjestetään sosiaalihuoltolain, vammaispalvelulain ja kehitysvammalain perusteella. Käytännössä tämä on saattanut johtaa siihen, että vain osalla kehitysvammaisista ihmisistä on ollut vuokrasopimus. Vastaavasti osalla asuminen on ollut palvelusopimuksessa. Tämä on asettanut asiakkaat eriarvoiseen asemaan. Lakimuutos tuo tähän muutoksen ja liitto näkee sen myönteisenä säätelynä, joka yhdenmukaistaa käytänteitä.
Vuokrasopimusta laadittaessa on tärkeää huomioida vammaisen henkilön kommunikaatio- ja viestintäkeinot tiedonsaannin turvaamiseksi. Vammaisen henkilön on voitava käyttää valintojen ja päätösten teossa hänelle soveltuvaa viestintä- ja kommunikaatiokeinoa kuten selkokieltä ja puhetta tukevaa ja korvaavaa kommunikointia.
Lakiin tulee sisällyttää velvoite asiakkaan kuulemisesta. Asiakkaalle on olennaista, että hänen palvelutarpeensa arvioidaan huolellisesti ja että hän tulee kuulluksi palvelua suunniteltaessa. Asiakkaille suunnattujen palvelujen saavutettavuus ja käytettävyys tulee varmistaa eri käyttäjäryhmien kannalta.
Asumisen ohjaus tulevaisuudessa
Kehitysvammaliitto on huolissaan hallituksen reformiohjelmassa esitetystä normien ja säädösten joustavoittamisesta erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden asumisen toteuttamisessa. Riskinä on, että sääntelyn poistuessa aletaan uudestaan rakentaa entistä suurempia yksiköitä, uuslaitoksia ja asuntokeskittymiä ja että pienennetään asuntojen henkilökohtaisia tiloja.
Kehitysvammaisten asumisen ohjelma on kesken. Edelleen kehitysvammalaitoksissa asuu vajaa 1000 henkilöä ja heille tulee tarjota korvaava asumispaikka vuoteen 2020 mennessä. Lapsuuden kodeissa asuu noin 17 000 kehitysvammaista henkilöä. Etenkin suurissa kaupungeissa on pitkiä asuntojonoja asuntojen ja niihin tarvittavien avun ja tuen palveluiden puutteiden vuoksi.
Erityisryhmien investointiavustuksia tarvitaan erityisesti kohtuuhintaisuuden ja esteettömyyden turvaamiseksi. Asuntojen korkea hintataso on haasteena jossain määrin koko maassa, mutta erityisesti pääkaupunkiseudulla. Uudistuotannon hintataso on haaste myös kasvukeskusten ulkopuolella.
Kohtuuhintaisten ja esteettömien asuntojen puute vaarantaa vammaisten ihmisten asuntojen valinnanmahdollisuuksia. Investointiavustuksia tulisi kanavoida erilaisten kohtuuhintaisten asuntojen tuottamiseen siten, että kohtuuhintaisia asuntoja on muuallakin kuin erityisryhmien asuntoyksiköissä. Kehitysvammaisten ihmisten vuokranmaksukyky ei riitä vapaiden vuokra-asuntomarkkinoiden vuokriin ainakaan kasvukeskusalueilla.
Vammaisten ihmisten asumista ei pidä keskittää tietyille alueille, kortteleihin tai rakennuksiin. Asumisratkaisuissa on aina huomioitava asunnon sijoittuminen suhteessa henkilön mielekkääseen arkeen ja arjessa tarvittaviin palveluihin (ml. liikenneyhteydet, ihmissuhteet, vapaa-aika ja työ).
Vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen 19. artiklan mukaan vammaisilla henkilöillä on oikeus osallisuuteen ja yhdenvertaisiin valinnanmahdollisuuksiin yhteisöissä. Vammaisten henkilöiden osallistumista asuinalueidensa kehittämiseen, lähidemokratiaan ja palvelujen kehittämiseen on edistettävä. Yksinäisyys on ongelma myös kehitysvammaisten parissa ja asuinalueiden yhteisöllisyyttä lisäävät toimenpiteet hyödyttävät myös heitä.
ARA:n tukea tulisi käyttää nykyistä monipuolisemmin esimerkiksi yksittäisten asuntojen hankintaan tai jo tehtyjen kohteiden muuntotöihin, mikäli ne eivät kaikilta osin vastaa asukkaiden tarpeisiin. Tiedotus tukimuotojen käyttömahdollisuuksista on ensisijaista.
Kehittämishankkeilla tulee ohjata asumisen monipuolistamista Kehas-ohjelman linjaamien tavoitteiden mukaisesti. Investointiavustuksiin tulee olla käytettävissä riittävä vuotuinen määräraha.