Selkokeskus Helsingin kirjamessuilla 2023

Suomessa jopa 750 000 ihmistä ei pysty lukemaan yleiskielistä kirjallisuutta erilaisten lukemisen esteiden vuoksi. Heille lukuelämyksiä ja -iloa voivat tarjota selkokieliset kirjat. Tänä vuonna selkokirjallisuuteen pääsee tutustumaan Helsingin kirjamessuilla, joilla muun muassa juhlitaan Merete Mazzarellan Violetti hetki -kirjan ilmestymistä selkokielisenä versiona.

Selkokirjallisuudelle on suurempi tarve kuin koskaan aiemmin, sillä suomalaisten lukutaito ja -into ovat laskussa. Selkokirjoista hyötyvät henkilöt, joilla on esimerkiksi lukivaikeus, ADHD, kehitysvamma, muistisairaus tai äidinkielenä jokin muu kuin suomi tai ruotsi. Jokaisen oikeutta nauttia itselleen ymmärrettävästä kirjallisuudesta puolustaa Selkokeskus, joka osallistuu tänä vuonna Helsingin kirjamessuille 26.–29.10.

Messujen aikana on mahdollista keskustella selkokirjailijoiden kanssa heidän työstään ja kirjoistaan, osallistua tietovisoihin, kuunnella kirjailija Nadja Sumasen ja selkomukauttaja Riikka Tuohimetsän haastattelua sekä rentoutua lukuhetkien parissa. Suuressa selkokirjakeskustelussa pohditaan, miten löytää lukemisen ilo selkokirjoista. Messuilla myös jaetaan selkokirjallisuuden Seesam-palkinto selkokirjallisuutta edistäneelle henkilölle.

Mazzarellaa selkokielellä

Messuilla juhlitaan Merete Mazzarellan Violetti hetki (Den violetta timmen) -kirjan ilmestymistä selkokielellä. Mazzarella on palkittu suomenruotsalainen kirjailija, joka valittiin selkokirjakummiksi vuonna 2021. Silloin hän antoi luvan muokata jonkin teoksistaan selkokielelle. Nyt Violetti hetki on julkaistu kahdella kielellä, selkosuomeksi nimellä Veljeni Martin (Oppian) ja selkoruotsiksi nimellä Min bror Martin (Schildts & Söderströms). Selkomukautukset on tehnyt Jolin Slotte.

Mazzarella ja Slotte ovat haastattelussa Selkokeskuksen osastolla lauantaina 28.10. kello 17.40, ja lisäksi kirjoista puhutaan Hittikirjan mukauttaminen selkokielelle -keskustelussa sunnuntaina 29.10. kello 14.30.

Tervetuloa etsimään lukemisen iloa selkokirjallisuudesta!

Selkokeskus on voittoa tavoittelematon selkokielen asiantuntijakeskus, joka on osa Kehitysvammaliittoa. Selkokirjoissa käytetään selkokieltä, jota on helppo ymmärtää tuttujen sanojen, lyhyiden lauseiden sekä selkeän tarinan ja taiton ansiosta. Selkokirjoja tehdään kahdella tapaa: kirjoittamalla suoraan selkokielellä ja muokkaamalla yleiskielinen kirja selkokielelle.

Lisätietoja ja yhteydenotot

Ella Airaksinen
asiantuntija / selkokirjatyöryhmän sihteeri
Sähköposti: ella.airaksinen(at)kvl.fi
Puhelin: 050 309 8466

Selkokeskus Helsingin kirjamessuilla (selkokeskus.fi)

Selkokirjakummi (selkokeskus.fi)

Veljeni Martin (oppian.fi)

Min bror Martin (sets.fi)

Merete Mazzarellan kuva: Cata Portin / Tammi