Päivänselvää – Biologia ja maantieto (Maria Sjöblom) on suunniteltu yksilöllistetyn oppimäärän mukaan opiskeleville tai muuta erityistä tukea tarvitseville oppilaille.

Materiaali muodostuu yleiskielisistä opettajan ohjeista, oppilaan selkokielisistä tekstikappaleista, tehtävistä sekä erilaisista kuvista. Opettajan sivuilla on esitetty opiskelun tavoitteita sekä ideoita ja pedagogisia vinkkejä aiheen havainnollistamiseksi. Oppilaan sivut ovat vapaasti kopioitavaa materiaalia.

Biologian luvut kirjan alkuosassa antavat oppilaalle tietoa ihmisen kehoon, murrosikään ja ihmisen lisääntymiseen liittyvistä asioista, meille keskeisistä elintarvikkeista sekä metsän elämästä. Maantiedossa käsitellään Eurooppa, Aasia, Afrikka ja Oseania.

Tekstin, kuvien ja piirrosten yhteydessä on aiheeseen liittyviä tehtäviä, jotka voivat olla kysymyksiä, piirrostehtäviä tai pieniä tutkimustehtäviä. Tehtävät on valittu niin, että ne tukevat oppimista ja herättävät keskustelua sekä kiinnostusta biologiaa ja maantietoa kohtaan.

Kirjaa täydentäviä lukuja ovat Puutarha, Uhanalaisia eläimiä sekä Sukupuuttoon kuolleita eläimiä. Ne ovat vapaasti ladattavissa Opikkeen verkkokaupasta.

Päivänselvää – Biologia ja maantieto (www.opike.fi)