Papunetin kuvataidekilpailun voittajat on valittu. Harrastajasarjan voitti Sampo Tyni työllään Hollantilainen jalkapallo. Työ teki kilpailun raatiin vaikutuksen erityisesti eläväisillä ja mielenkiintoisilla hahmoillaan. Harrastajasarjassa palkittiin myös Ville Vartiaisen Upeaa teknologiaa sekä Phuc Nguyenin tunnelmallinen maisemakuva Oma rauha.

Sampo Tyni: Hollantilainen jalkapallo

Kuvataideopetusta saaneiden sarjassa voittajaksi valittiin Casimir Kaarteen herkkä ja kaunis työ Unelmointi. Lisäksi palkittiin Kaija Selinin Iso hauki sekä Hanna Keynäsin työ Päivänsäde, jossa kuvataan sädehoitolaitetta. Lisäksi raati antoi kunniamaininnan Antti Savolaisen yksityiskohtaiselle keramiikkatyölle, jonka nimi on Unelmakaupunki.

Casimir Kaarre: Unelmointi

Kuvataidekilpailun aiheena oli tänä vuonna Minun haaveeni. Kilpailutöissä tuli esiin laaja kirjo erilaisia toiveita ja unelmia. Toistuvia teemoja olivat esimerkiksi oma koti, parisuhde ja rakkaus, lemmikkieläimet, harrastukset sekä kesä ja aurinko. Moni haaveili myös matkustamisesta ja työpaikasta; kilpailutöissä kuvattiin esimerkiksi hierojan, kanttorin ja puutyömiehen ammattia.

Kilpailuun osallistuneista töistä kootaan kiertävä näyttely. Näyttely on ensimmäisenä esillä Lentävä kalakukko -kulttuuritapahtumassa Kuopiossa 10. – 11. kesäkuuta.

Kehitysvammaliiton Papunet-verkkopalvelun järjestämä kuvataidekilpailu on tarkoitettu puhe- ja kehitysvammaisille lapsille, nuorille ja aikuisille. Kilpailu järjestettiin tänä vuonna jo 14. kerran.

Papunet onnittelee voittajia ja kiittää kaikkia osallistujia!

Lisätietoa kilpailusta ja kuvat kaikista palkituista (papunet.net)