Pertti Kurikan Nimipäivät (kuva: KP Wilkman)

Pertti Kurikan Nimipäivät kilpailee tiistaina 19.5. euroviisujen semifinaalissa Wienissä. Kävi kisassa miten kävi, he ovat jo nyt voittajia. Kansainvälisen median kiinnostus on ollut valtavaa ja he ovat omalla esimerkillään vieneet eteenpäin viestiä, että kehitysvammaiset ihmiset kuuluvat valtavirtaan.

Katu-uskottavien ja omassa musiikinlajissaan suvereenien muusikoiden paikka on suuren yleisön ja fanien edessä, median huomion kohteena. Ei ole väliä, onko heillä kehitysvamma, kun heillä on tähän tehtävään vaadittavaa karismaa.

Kehitysvammaliitto toivoo, että kehitysvammaiset ihmiset kaikilla muillakin elämänalueilla pääsisivät murtautumaan marginaalista muiden ihmisten joukkoon. Teemme töitä yhdenvertaisuuden puolesta.

Yhdenvertaisuuden saavuttaminen edellyttää muiden ihmisten tukea ja myönteisiä asenteita. Kun kehitysvammaiset ihmiset saavat tukea niillä elämänalueilla, joilla he sitä tarvitsevat, he pystyvät elämään omannäköistään elämää, osallistumaan ja kehittämään omia vahvuuksiaan – lahjakkaimmat maailman huipulle asti.

Henkilökunta avainasemassa

Keskeisessä roolissa erityisesti vaikeammin kehitysvammaisten ihmisten elämässä on henkilökunta, joka tukee heitä asumisessa, työssä ja päivittäisissä toiminnoissa. Kehitysvamma-alalle kaivataan vastaisuudessakin osaavaa ja hyvin koulutettua henkilökuntaa, joka uskaltaa panna oman persoonansa peliin ja heittäytyä vuorovaikutukseen.

Koska kehitysvamma ilmenee erityisesti oppimisen, ymmärtämisen ja kommunikoinnin alueilla, on vuorovaikutusosaaminen ammattitaidon ydintä kehitysvamma-alalla. Kommunikaatio ja vuorovaikutuksen tukeminen ovat tekijöitä, joilla varmistetaan jokaisen vammaisen henkilön oikeus tulla kuulluksi, nähdyksi ja kohdelluksi ihmisenä – eikä potilaana tai toimenpiteiden kohteena.

Tavallisten suomalaisten asenteet kehitysvammaisia ihmisiä kohtaan ovat muuttuneet paljon viimeisten vuosikymmenten kuluessa. Viimeistään Pertti Kurikan Nimipäivien menestys on selkeä osoitus siitä.

Kehitysvammaliitto järjestää kaikille avoimen kisakatsomon, jossa kannustetaan Pertti Kurikan Nimipäiviä tiistaina 19.5. Bar Loosessa Helsingissä (Annankatu 21) kello 22 alkaen. Tervetuloa kaikki mukaan hurraamaan Pertti Kurikan Nimipäivät semifinaalista finaaliin!

Lisätietoa: Anneli Puhakka, viestintäpäällikkö, Kehitysvammaliitto, p. 09 3480 9217