Selkosanomat uudistuu. Sekä painettu lehti että verkkolehti julkistetaan uudistettuina perjantaina 24. syyskuuta. Myös Selkosanomien ruotsinkielinen sisarlehti Lätta bladet uudistuu. Lätta bladet ilmestyi aiemmin nimellä LL-Bladet.

Selkosanomien painettu ja verkkolehti kokevat täydellisen muodonmuutoksen niin ulkoasun, sisällön kuin sivumääränkin osalta. Painettu lehti ilmestyy jatkossa kahdeksan kertaa vuodessa, ja verkkolehti muuttuu aiempaa vilkkaammaksi. Painetussa lehdessä on jatkossa aina 20 sivua. Verkossa uusia uutisia julkaistaan tästä eteenpäin joka viikko.

Lehti on uudistettu yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden ja Papunetin kanssa.

Selkosanomat on ilmestynyt vuodesta 1990 lähtien. Lehti ilmestyi vuoteen 2010 saakka nimellä Selkouutiset. Selkosanomat ja Lätta bladet julkaisevat juttuja kotimaan ja ulkomaiden tapahtumista, urheilusta, viihteestä, kulttuurista ja arkipäivän asioista. Selkosanomat julkaisee myös kuvilla ilmaistuja uutisia.

Ensimmäinen uusi Selkosanomien printtilehti ilmestyy 24.9. Samana päivänä avataan uusi verkkolehti. Verkkolehteä voit lukea tutussa osoitteessa:

selkosanomat.fi

Selkosanomien toimitus, kolme ihmistä
Selkosanomien tiimi Heidi Ahlström, Kaisa Kaatra ja Petri Kiuttu on saanut lehtiuudistuksen valmiiksi. Uudistettu Selkosanomat ilmestyy 24.9. Kuva: Laura Oja

Lisätietoa:
Päätoimittaja Petri Kiuttu, p. 09 3480 9246, petri.kiuttu(at)kvl.fi