Selkokirjallisuuden Seesam-palkinto on myönnetty selkokirjailija Tuija Takalalle. Palkinto jaettiin Turun kirjamessuilla perjantaina 4.10.2019.

Selkokeskuksen selkokirjatyöryhmä myöntää joka toinen vuosi Seesam-palkinnon tunnustuksena selkokielisen kirjallisuuden edistämisestä. Palkinto on jaettu vuodesta 1992 lähtien.

Palkinnon perusteet: Takala on edistänyt selkokirjallisuutta oma-aloitteisesti ja pitkäjänteisesti kirjoittamalla useita onnistuneita selkokirjoja. Hän oli myös selkokirjatyöryhmän puheenjohtajana monen vuoden ajan. Takala on kirjoissaan tarttunut rohkeasti eri genreihin – jopa sellaisiin, joilla ei ole aiemmin kirjoitettu selkokirjoja.

Tuija Takala pitelee käsissään Hyvä päivä -teosta.

Tuija Takala on kirjoittanut mm. selkokielisen novellikokoelman Hyvä päivä.

Tiedustelut, yhteydenotot:
Ella Airaksinen
suunnittelija
Selkokeskus
Kehitysvammaliitto
050 309 8466
ella.airaksinen(at)kvl.fi

www.selkokeskus.fi

www.kirjamessut.fi/home/ohjelma/