Selkovaalivideoilla kerrotaan perusohjeet äänestämisestä kuntavaaleissa, eduskuntavaaleissa ja europarlamenttivaaleissa.

Aiemmin on jo tuotettu useista vaaleista selkoesitteitä, mutta nyt välineenä on ensimmäistä kertaa video. Näin hankkeessa on jouduttu perusteellisesti pohtimaan, miten liikkuvan kuvan käyttö ja selkokieli sopivat yhteen.

– Äänestäminen voi olla outo, jopa pelottavakin kokemus osalle äänestäjistä. Näillä videoilla pyritään esittämään mahdollisimman selkeästi, kuinka äänestäminen tapahtuu niin ennakkoon kuin varsinaisena vaalipäivänä, sanoo Selkokeskuksen johtaja Hannu Virtanen.

Selkokielestä on hyötyä ihmisille, joilla on kielellisiä vaikeuksia. Selkokieltä voivat tarvita esimerkiksi monet vammaiset henkilöt, suomea tai ruotsia opiskelevat maahanmuuttajat, lapset ja nuoret sekä ikäihmiset. Selkokielisistä äänestysohjeista on hyötyä myös kaikille niille, jotka äänestävät ensimmäistä kertaa.

Selkovaalivideot ovat tuottaneet eduskunta, Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto, Kehitysvammaliitto, Kuntaliitto ja oikeusministeriö. Videot ovat suomen- ja ruotsinkieliset. Videot tulevat ensimmäistä kertaa käyttöön syksyn kuntavaalien yhteydessä.

Lisätietoa