Kehitys- ja puhevammaisia sekä autismin kirjon ihmisiä, heidän läheisiään ja työntekijöitä huolettaa ja kuormittaa edelleen rokotusjärjestys. THL on todennut 19.2.2021, että rokotteet tulee nyt kohdistaa ikääntyneille ja riskiryhmiin kuuluville siihen asti, kunnes rokotteiden saatavuus merkittävästi kohenee.

Altistumiset ja karanteenit ovat lisääntyneet viime viikkoina myös kehitysvamma-alan toimipisteissä. Jos altistumisia ja karanteeneja on paljon, yksiköiden on haastavaa saada tällä hetkellä korvaavaa henkilökuntaa. Tämä vaarantaa asukasturvallisuuden erityisesti ympärivuorokautisen asumisen yksiköissä, työ- ja päivätoiminnassa ja kotiin vietävissä palveluissa.

Kehitysvamma-alan järjestöt ovat nostaneet esille, että lääketieteellisten riskitekijöiden lisäksi huomioon olisi otettava myös olosuhdetekijöitä. Esimerkiksi tehostetussa palveluasumisessa tai päivätoimintakeskuksissa on enemmän kontakteja ja vaikeuksia pitää yllä sosiaalista etäisyyttä kuin vaikkapa perheissä. Myös näissä yksiköissä työskentelevän henkilökunnan pitää saada rokotus pikimmiten. Käytäntöjen tulee olla yhdenvertaiset eri puolilla maata.

Ongelmia ajanvarauksessa rokotuksiin

Järjestöjen neuvonnassa on noussut esiin koronavirusrokotusten ajanvaraukseen liittyviä ongelmia: puhelinajanvarauspalvelu on ollut ruuhkautunut, eikä linjalta ole päässyt läpi, vaikka verkkoajanvarauspalvelun tietojen mukaan vapaita aikoja on ollut jäljellä.

Se, että rokotusaikoja on käytännössä helpompi saada asioimalla sähköisesti, asettaa terveydenhuollon asiakkaat selkeästi epäyhdenvertaiseen asemaan sen perusteella, onko heillä mahdollisuus käyttää sähköisen tunnistautumisen palveluita tai internetiä ylipäätään. Tämä koskee monia kehitysvammaisia tai vastaavaa tukea tarvitsevia ihmisiä, jotka eivät käytännössä useinkaan saa käyttöönsä verkkopankkitunnuksia ja joille mobiilivarmenteen hankkiminen voi olla esimerkiksi taloudellisista syistä mahdotonta.

Viranomaisen tulisi resursoida koronavirusrokotusten ajanvarauspalvelut niin, että ihmisillä on yhdenvertainen mahdollisuus ajan varaamiseen riippumatta siitä, onko heillä mahdollisuutta sähköiseen tunnistautumiseen.

Lisätietoa:

  • toiminnanjohtaja Marianna Ohtonen, marianna.ohtonen (ät) kvl.fi
  • Kansalaisuusyksikön johtaja Susanna Hintsala, susanna.hintsala (ät) kvl.fi

Covid-19-tilannekatsaus valtioneuvostolle 24.2.2021 (pdf, 245 kt)

Järjestöt kokoavat ja välittävät valtioneuvostolle ja päättäjille säännöllisesti tietoa kehitysvammaisten ihmisten ja heidän läheistensä tilanteesta koronapandemian poikkeusoloissa. Yhteistyössä ovat mukana Kehitysvammaisten Tukiliitto, Kehitysvammaliitto, FDUV, Autismiliitto ja Vammaisperheyhdistys Jaatinen.