Kehitysvammaliiton liittovaltuuston kannanotto 27.5.2025

Kehitysvammaliitto on huolissaan Suomen hallituksen linjaamista sosiaaliturvan ja järjestörahoituksen leikkauksista. Sosiaali- ja terveysministeriö on arvioinut, että jo vuosien 2024–25 sosiaaliturvaleikkaukset lisäävät köyhyyttä noin 100 000:lla. Tässä köyhtyvien ryhmässä on mukana vammaislapsiperheitä, kehitysvammaisia ja autismikirjon ihmisiä. Tulossa on vielä heikennyksiä mm. toimeentulotukeen ja työttömyysturvaan. Kun samanaikaisesti työttömyys kasvaa, se tarkoittaa sitä, että köyhien määrä tulee edelleen kasvamaan.

Hallituksen monet toimet tähtäävät siihen, että entistä useampi tekisi kokopäivätyötä. Tätä tavoitellaan heikentämällä osa-aikatyön edellytyksiä. Työttömyysturvan suojaosan poistaminen ja palkkatuen määrärahojen tuntuva leikkaaminen ovat tästä esimerkkejä.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että kaikki työ on tärkeää, myös osa-aikatyö. Monilla syynä osa-aikatyön tekemiseen on se, ettei työkyky tai elämäntilanne salli täysipäiväistä työskentelyä. Tällainen tilanne on esimerkiksi monilla kehitysvammaisilla ihmisillä tai vaikeasti kehitysvammaisten henkilöiden omaishoitajilla.

Sosiaaliturvan ja osa-aikatyötä tekevien toimeentulon toistuva kiristäminen kertoo ihmiskuvasta, jossa kaikki ihmiset eivät ole yhtä arvokkaita. Tämä on omiaan lisäämään vastakkainasettelua ja ihmisten jakamista menestyjiin ja häviäjiin. Pahinta tässä on, että ne, jotka eivät tässä kilvoittelussa pärjää, syyllistetään omasta tilanteestaan.

Samanaikaisesti, kun ihmisiltä viedään muut turvaverkot, myös järjestörahoitusta aiotaan jälleen leikata entistä enemmän. 22.–23.4. järjestetyssä puoliväliriihessä hallitus päätti leikata järjestöjen valtionavustuksista 10 miljoonaa euroa enemmän kuin aiemmin suunniteltiin. Täten järjestöjen rahoituksesta leikataan yhteensä 140 miljoonaa euroa hallituskauden loppuun mennessä. Hallituksen eri päätökset tuottavat lisää huono-osaisuutta kaikilta suunnilta.

Kehitysvammaliitto näkee järjestörahoituksen lisäleikkaukset kohtuuttomina ja on huolissaan järjestöjen mahdollisuuksista sopeuttaa näin suuria leikkauksia. Käytännössä leikkaukset rapauttavat suomalaisen sosiaali- ja terveysalan järjestötoiminnan, jolla on ollut keskeinen tehtävä hyvinvointivaltion tukena. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ovat merkittävä osa suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää auttamalla haavoittuvimmassa asemassa olevia kansalaisia.

Kehitysvammaliitto muistuttaa, että riittävä sosiaaliturva ja joustavat mahdollisuudet olla mukana työelämässä tuottavat hyvinvointia ja mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään. Ihmisarvo kuuluu jokaiselle – myös ihmisille, joilla ei ole työkykyä tai joiden työkyky on rajallinen.

Ei synnytetä Suomeen sellaista vastakkainasettelua, jossa joillakin ihmisillä ei ole ihmisarvoa.

Espoossa 27.5.2025

Pekka Kettunen
Kehitysvammaliiton puheenjohtaja

Riitta Hakoma
Kehitysvammaliiton liittovaltuuston puheenjohtaja

Susanna Hintsala
Kehitysvammaliiton toiminnanjohtaja