Kehitysvammaisen naisen itsenäistymisestä kertovan elokuvan ensi-ilta on 11.6.2010.

Pekka Karjalaisen ohjaustyössä Siiri (Outi Kero) muuttaa pois kotoa. Hän haaveilee itsenäistymisestä, työstä ja rakkaudesta, kuten muutkin ikäisensä nuoret naiset.

Elokuvan on käsikirjoittanut Leena Virtanen. Pääosissa nähdään Outi Kero, Elena Leeve, Asko Vaarala, Kari-Pekka Toivonen, Svante Martin ja Miia Lindström.

Myös Kehitysvammaliitto on ollut mukana elokuvan toteutuksessa.