Kehitysvammaisten ihmisten ja heidän perheidensä näkökulmasta palveluiden tilanne on edelleen epäselvä. Tulkinnat rajoitustoimien purkamisesta vaihtelevat. Pelkona on, että kun lomakausi heinäkuussa koittaa, vastauksia pulmatilanteisiin ei saa keneltäkään.

Vammaiset ihmiset ja heidän perheensä ovat sinnitelleet koko koronakevään poikkeusoloissa pitkälti ilman normaaleja tukipalvelujaan ja osoittaneet hämmästyttävääkin joustavuutta. Monet ovat kuitenkin nyt hyvin uupuneita. Epävarmuus palveluista ja tulevaisuudesta tuottaa ahdistusta.

Erityisiä väliinputoajaryhmiä ovat olleet esimerkiksi omaishoitajat tai avotyötoiminnassa olevat kehitysvammaiset henkilöt. Omaishoitajista monet eivät vieläkään ole saaneet pitää yhtään lakisääteisiä vapaapäiviään. Avotyötoiminta on keskeytetty eikä sen tilalle ole tullut muuta toimintaa eikä myöskään korvausta tulonmenetyksiin.

Lakisääteisiä palvelusuunnitelmia ei monin paikoin ole pystytty kevään aikana tekemään eikä ole tietoa, ehditäänkö niitä tehdä ennen lomia.

Nyt tarvittaisiin yksilöllisiä ratkaisuja ja selkeitä ennakointisuunnitelmia kesää varten – senkin takia, että kesällä palveluissa on paljon sijaisia, jotka tarvitsevat täsmällisiä toimintaohjeita.

Yksinäisyys painaa

Järjestöjen neuvontapalveluissa näkyy, että monet kehitysvammaiset henkilöt kaipaavat seuraa ja tuntevat itsensä yksinäisiksi, kun kanssakäyminen muiden kanssa ei ole voinut palata entiselleen. Sosiaalisten kontaktien puuttuminen heikentää yleistä hyvinvointia.

Kontaktien välttämiseksi kehitettyjä etätoimintoja aiotaan monin paikoin jatkaa tulevaisuudessakin. Tällöin on huomioitava, että monet asiakkaat tarvitsevat digitaalisten palvelujen käyttämiseen tukea, joka ei voi olla yksin järjestöjen vastuulla, vaan sen tulee olla osa palvelujen lakisääteistä tarjoamista. Kaikkia palveluita ei myöskään voi toteuttaa etänä eivätkä etäratkaisut sovi kaikille.

Vammaisperheissä mietitään jo myös syksyä ja koulun alkua. Riskiryhmiin kuuluvien oppilaiden oikeudesta oppimiseen ollaan huolissaan. Jos opetusta annetaan epidemiatilanteen muuttuessa mahdollisesti vaihdellen lähi- ja etäopetuksen välillä, on huolehdittava riittävän tuen saamisesta oppimiseen. Opetus ei voi olla vanhempien vastuulla.

Perheet toivovat, että kunnat varautuvat kesäloman aikana syksyn opetusjärjestelyihin huolellisesti. Muutoksia tarvitaan paitsi opettamisessa myös koulurakennuksissa, esimerkiksi tarpeeksi eriyttämistiloja, käsienpesupaikkoja jne.

Kehitysvamma-alan järjestöt Kehitysvammaliitto, Tukiliitto, FDUV, Autismiliitto ja Vammaisperheyhdistys Jaatinen kokoavat ja välittävät valtioneuvostolle viikoittain tietoa kehitysvammaisten ihmisten ja heidän läheistensä tilanteesta koronapandemian poikkeusoloissa.

Lisätietoja:

Kansalaisuusyksikön johtaja Susanna Hintsala, Kehitysvammaliitto, puh. 040 741 6179, susanna.hintsala(at)kvl.fi