Hyvin suunniteltu sopii kaikille

Kun käsivarteni murtui pari vuotta sitten, sain monenlaisia uusia ja yllättäviäkin kokemuksia siitä, minkälaista on, kun toimintakyky muuttuu ja arkisia asioita joutuu miettimään vähän eri näkökulmasta. Olisin voinut jäädä sairauslomalle, mutta jatkoin töissä, koska uskoin pystyväni työskentelemään – jos en nyt aivan entiseen tapaan, niin ainakin saisin enemmän aikaiseksi kuin kotona istumalla.

Aamulla matkalla töihin yritin viittilöidä bussia pysähtymään. Olin tottunut tekemään sen oikealla kädellä, mutta nyt kun se oli kantositeessä, jouduin käyttämään vasenta kättä. Mutta vasen käsi ei ylläkään niin pitkälle, että se näkyisi kovin selvästi, ja selkä bussiin päin viittominen tuntui sekin oudolta ajatukselta.

Lopulta bussikuski kuitenkin huomasi heilutukseni, mutta vähän liian myöhään, ja joutui tekemään äkkijarrutuksen. Kuski ojensi minua kertoen, että minun pitäisi seuraavalla kerralla pitää kättäni selvemmin ojossa. Jäin edelleen miettimään, miten siihen pystyisin, ja päätin jatkossa kävellä lyhyehkön matkan juna-asemalle.

Arjen tilanteet opettivat myös mitä tarkoittaa, kun käden motoriikka ei ole samalla tasolla kuin mitä se ideaalitilanteessa voisi olla. Tietokonetta käytin hiiri vasemmassa kädessä tai pelkästään näppäimistöltä.

Hampaiden peseminenkään ei onnistunut vasemmalla kädellä, joten jouduin hankkimaan apuvälineen, sähköhammasharjan. Pianonsoitossa tein pelkästään vasemman käden harjoituksia, ja kitaran soittamisessa täytyi keskittyä vain näppäilytekniikkaan. Valitsin kaupassa sellaisia ruokia, joiden pakkauksen avaaminen ei vaadi kahden käden voimankäyttöä tai monimutkaisia liikkeitä.

Silti olin edelleen sama henkilö, joka on kiinnostunut samoista asioista.

Jokainen palvelu, teksti, laite tai esine tehdään tiettyyn tarkoitukseen ja tietylle kohderyhmälle. Käyttötarkoitus ja sisältö ovat yleensä suunnittelussa keskeisintä. Kohderyhmä taas määrää, millaisia ominaisuuksia käyttäjillä oletetaan olevan ja miten ne otetaan huomioon suunnittelussa.

Usein ajatellaan, että kohderyhmän henkilöt ovat keskenään hyvin samankaltaisia. Vaikka kohderyhmä olisi rajattu hyvinkin tarkkaan, esimerkiksi esikoistaan odottaviin vanhempiin, heidän oletetaan olevan muilta ominaisuuksiltaan hyvin keskimääräisiä: naisia, nuoria, hyväkuntoisia, iloisia, motivoituneita, keskituloisia, terveitä, vammattomia, valkoihoisia, jne. Todellisuudessa kohderyhmä on hyvinkin monenkirjava.

Palveluiden ja tuotteiden saavutettavuudessa (esteettömyydessä) on kyse siitä, että myös keskimääräisestä poikkeavia ominaisuuksia esiintyy kaikilla tavanomaisiin kohderyhmiin kuuluvilla. Voi olla ensisijaisesti tutkija, mutta tutkija jolla on myös näkövamma, ensisijaisesti äiti, mutta äiti jolla on lukivaikeuksia, tai ensisijaisesti punkkari ja samalla myös kehitysvammainen. Silti jokainen heistä haluaisi käyttää samoja palveluita ja tuotteita ja saada saman informaation kuin muutkin samaan viiteryhmään kuuluvat. Ja vaikka ei tällä hetkellä kohtaisikaan niissä esteitä, haluaisi kuitenkin pitää yllä tuttuja tapojaan, jos tilanne muuttuu.

Pienetkin asiat vaikuttavat arjen valintoihin ja saattavat aiheuttaa sen, että osaa tuotteista tai palveluista ei voi käyttää tai siihen tarvitsee ulkopuolista apua. Pahimmillaan se syrjäyttää osan ihmisistä näiden ulkopuolelle, ja sen seurauksena palvelut eivät olekaan kaikkien ulottuvilla yhdenvertaisesti.

Tarvittavat ratkaisut eivät ole monimutkaisia, vaan pienilläkin huomiolla saavutettavuus paranee olennaisesti. ”Erityisominaisuudet” eivät välttämättä tarkoita erillisiä palveluita ja erityisratkaisuja. Yhteiskunnan ja yksilöiden kannalta on mielekkäämpää rakentaa olemassaolevista tuotteista ja palveluista sellaisia, että ne soveltuvat kaikille.

Ihmisten erilaiset ominaisuudet huomioiva suunnittelu parantaa palveluiden ja tuotteiden laatua kaikkien kannalta, ja kaikki huomioiva yhteiskunta kohentaa jokaisen – vammaisen tai vammattoman – elämänlaatua lisäämällä monimuotoisuutta työhön, kulttuuriin ja vapaa-aikaan.

Timo Övermark
Papunet-verkkopalvelun kehittämispäällikkö