Minulta kysyttiin muutama viikko sitten halukkuutta pitää henkilökunnallemme ”Mindfulness -pysäkkejä”. Tarve oli noussut esiin työpaikallamme tehdyssä hyvinvointikartoituksessa ja tarkoituksena olisi, että syksystä alkaen kokoontuisimme joka viikko viideksitoista minuutiksi ja kokeilisimme yhdessä erilaisia tietoisen läsnäolon harjoituksia.

Osa työntekijöistä oli kuulemma ottanut idean vastaan innolla, mutta osa suhtautui asiaan hieman epäröiden. Yksi työkaverini kommentoi minulle suoraan: ”Voittehan te kokoontua hymistelemään yhdessä, mutta mitä hyötyä siitä on.”

Mindfulness tuntuu olevan tämän hetken muoti-ilmiö, johon ei voi olla törmäämättä, kun lukee aamulehteä tai selaa sosiaalisen median päivityksiä tai hyvinvointiyritysten mainoksia. On hyvä, että asia on esillä, mutta liika hypetys saattaa aiheuttaa myös kielteisiä reaktioita.

Asiaan vihkiytymättömät saattavat kuvitella, että läsnäolotaitojen harjoittamiseen liittyy jotain mystistä tai jopa uskonnollista. Mieleen nousee kuva ekohenkisistä hörhöistä tai hipstereistä, jotka istuvat ringissä ja meditoivat tai ajatuksia siitä, että kyseessä on jotakin niin vaikeaa, että se ei sovi minulle ja minun kiireiseen, tehokkaaseen ja aikataulutettuun elämäntyyliini.

Yksinkertaisimmillaan kyse on kuitenkin aivan arkipäiväisestä asiasta. Jokaisella meistä on kokemuksia hetkistä, joissa yhtäkkiä olemmekin kaikki aistit avoinna, tiedostamme tämän hetken – tässä ja nyt – ja koemme syvää rauhaa olemisestamme. Jotta näistä ohikiitävistä hetkistä tulisi osa jokapäiväistä elämäämme, meidän täytyy harjoitella kiireen katkaisemista ja pysähtymistä säännöllisesti, jopa päivittäin.

Itse ajattelen, että läsnäoloharjoitus on kuin mielen kuntosali. Taidon vahvistamiseen tarvitaan toistoja ja salille täytyy mennä silloinkin ja varsinkin silloin, kun ei huvittaisi tai jaksaisi. Ja usein tuloksiakin pitää malttaa odottaa – lihakset ja mieli eivät vahvistu hetkessä.

Tietoisen läsnäolon hyödyistä on olemassa jo paljon tutkimusta. Aivotutkimuksilla on voitu osoittaa, että harjoitukset muuttavat aivojen rakennetta ja toimintaa tavalla, joka vaikuttaa myönteisesti sekä ajatuksiin että tunteisiin.

Aikuisiin kohdistuvissa tutkimuksissa läsnäolotaitojen on todettu edistävän terveyttä ja hyvinvointia ja auttavan ihmisiä oppimaan tehokkaammin, ajattelemaan selkeämmin, suoriutumaan paremmin ja tuntemaan olonsa rauhallisemmaksi. Näillä asioilla on selvä yhteys työssä ja ylipäänsä elämässä jaksamiseen.

Myös kehitysvammaiset ihmiset hyötyvät

Myös kehitysvamma-alalla on alettu osoittaa mielenkiintoa aihetta ja sen tutkimista kohtaan. Löysin mielenkiintoisen tutkimuskoosteen (Chapman, Hare, Caton, Donalds, McInnis & Mitchell 2013), jonka loppuyhteenvedossa todettiin, että myös kehitysvammaiset ihmiset hyötyvät läsnäolotaitojen opettelusta ja harjoittelusta sekä suoraan että välillisesti. Muun muassa itseen ja ympäristöön kohdistuva aggressiivinen käyttäytyminen vähenivät ja itsehillintätaidot lisääntyivät, kun kehitysvammaisten henkilöiden kanssa tehtiin yksinkertaisia ja heidän tarpeisiinsa mukautettuja harjoituksia.

Osa tutkimuksiin osallistuneista henkilöistä kuvasi, että harjoitukset antoivat heille välineitä hallita omia tunteitaan sen sijaan, että toiset ihmiset hallitsisivat niitä heidän puolestaan, esimerkiksi käskemällä heitä rauhoittumaan.

Yhteisöjen työntekijät, jotka opettelivat läsnäolotaitoja, puolestaan kertoivat positiivisten tunteiden ja työn mielekkyyden lisääntyneen. Henkilökunta, joka harjoitti läsnäolon taitoja, käytti vähemmän rajoittamistoimenpiteitä haastavissa tilanteissa. Työntekijät oppivat vastaamaan ja toimimaan hankalissakin tilanteissa rakentavilla tavoilla sen sijaan, että he olisivat reagoineet havaitsemaansa uhkaan automaattisesti, niin sanotulla autopilotti-asenteella.

Juttelin aiheesta myös tutun erityisopettajan kanssa, jonka tiesin käyttävän läsnäoloharjoituksia kehitysvammaisten ja autististen oppilaidensa kanssa erityisesti rauhoittumiseen ja tunnetaitojen harjoittelemiseen. Hänen mukaansa aikuisen on itse sisäistettävä harjoitukset ennen kuin hän voi opettaa niitä eteenpäin oppilaille.

Hänen luokassaan jokainen tunti alkaa pienellä pysähtymisen hetkellä, jonka tarkoitus on tasata oppilaiden tunteita. Tunteista myös keskustellaan päivittäin ja jopa autistiset oppilaat ovat oppineet arvioimaan tunteita kuvallisen tunnepyörän avulla.

Lisäksi oppilaat osaavat itse ehdottaa, mikä auttaisi tilanteessa, jossa tunne on päällä ja haittaa koulutyöhön keskittymistä. Ärripurripäivinä on otettu esiin voimataulu, johon lapsi on leikannut kuvia asioista, jotka tekevät hänet iloiseksi. Myös opettajalla on oma voimataulu hankaliin hetkiin.

Viikko päätetään siihen, että lapset laittavat myönteiseen juorupurkkiin ajatuksiaan siitä, mitä hyvää he ovat nähneet kaverin tekevän viikon aikana.

Laitan tähän loppuun linkin videoon, jonka katsomisesta minulle tulee joka kerta hyvä mieli. Kannattaisikohan meidän itse kunkin ottaa läsnäolotaidot käyttöön – pysähtyä ja hengittää syvään?

Katja Burakoff
asiantuntija
Kehitysvammaliitto

Videolinkki:
”Just Breathe” by Julie Bayer Salzman & Josh Salzman

Lisätietoa:
Chapman M., Hare D.J., Caton S., Donalds D., McInnis E.E. & Mitchell, D. (2013). The use of mindfulness with people with intellectual disabilities: a systematic review and narrative analysis. Mindfulness, 4, 179 – 189.

Vastaa

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).