Kehitysvamma-alalla puhutaan paljon kehitysvammaisten ihmisten lähiyhteisöihin liittymisestä ja sen tukemisesta. Aiheeseen törmää etenkin asumisesta puhuttaessa. Hienoltahan se kuulostaa, mutta mistä oikeastaan on kyse?

Kehitysvammaiset ihmiset tarvitsevat ystäviä. Toisin kuin usein luullaan, kehitysvammaiset ihmiset eivät välttämättä nimeä ystävikseen esimerkiksi samassa ryhmäkodissa asuvia asukkaita. Ryhmämuotoinen asuminen ei voi olla ratkaisu yksinäisyyteen, sillä myös ryhmässä voi kokea itsensä yksinäiseksi.

Aidot ihmissuhteet tarvitsevat syntyäkseen muutakin kuin yhteiset seinät.

Valitettavan usein kehitysvammaisten ihmisten ihmissuhteet muodostuvat yhteyksistä eri alojen ammattilaisiin ja työntekijöihin. Työntekijän näkökulmasta se, että kehitysvammainen ihminen nimeää hänet ystäväkseen, saattaa tuntua kiusalliselta. Työyhteisöissä asiakkaan liiallista kiintymistä omaohjaajaan voidaan pitää jopa ongelmana. Pahimmillaan kehitysvammaiset ihmiset voivat olla riippuvaisia tutuista työntekijöistä. Työntekijöiden näkökulmasta tilanne voi olla kiusallinen, mutta kehitysvammaisen ihmisen näkökulmasta se on kestämätön.

Asiakkaan ja työntekijän välisessä suhteessa toiselle osapuolelle maksetaan siitä, että hän on osa toisen ihmisen elämää. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kehitysvammaisella ihmisellä voisi olla hyvää suhdetta lähityöntekijäänsä. Jos oikein hyvin käy, saattaa ammattilaisen ja asiakkaan välille muodostua aito ystävyyssuhde. Tällöin suhde ei kuitenkaan enää perustu siihen, että toinen saa siitä palkkaa.

Mitäpä sitten tarvitaan? Ihmissuhteita ja ystäviä, unohtamatta apua ja tukea ihmissuhteiden solmimiseen ja ylläpitämiseen. Mitä enemmän ihmissuhteita kehitysvammaisilla ihmisillä on, sitä vähemmän riippuvaisia he ovat niin sanotusta virallisesta, maksetusta tuesta.

Parhaimmillaan toimiva sosiaalinen verkosto voi vähentää ihmisten palvelujen tarvetta.

Ihmissuhteet eivät tule tekemällä eivätkä väkisin vääntämällä. Niitä syntyy, kun luodaan mahdollisuuksia kohdata, tavata ihmisiä ja solmia ihmissuhteita. Kootaan tavalla jos toisellakin yhteen ihmisiä, joilla on tai voisi olla jotakin yhteistä. Siis muutakin kuin se kehitysvamma.

Minna Harjajärvi

Asiantuntija, Kehitysvammaliitto

Kommentit

  • Tärkeä aihe! Tämän vuoksi teen väitöskirjaani – että tähän asiaan panostettaisiin jo aivan varhaislapsuudesta asti. Kehitysvammaiset ja muut kehitykseltään poikkeavat henkilöt tulevat ”järjestelmään” lähes aina terveydenhuollon kautta, jolloin jo siellä pitäisi laittaa alulle lapsen toimijuuden ja osallisuuden tukeminen. Ammattilaisaikuisille (hoitajat, terapeutit, lääkärit, opettajat jne.) on suuri vastuu siinä, ohjaavatko lapsen lähipiiriäkin kuuntelemaan lasta ja rohkaisemaan häntä osallistumaan kaikkeen, mihin muutkin lapset. Eikä vain rohkaisemaan, vaan myös muokkaamaan ympäristöä ja yhteisöä sellaiseksi, että osallistuminen mahdollistuu.

Vastaa

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).