”Vahvan tehtävä on tukea heikkoja”, luki ilmapalloissa, joita jaettiin Espan puistossa 8.9.2015. Noin tuhat kehitysyhteistyön leikkauksia vastustavaa ihmistä kokoontui silloin mielenilmaisuun, joka päättyi marssiin Katajanokalle kehitysyhteistyöstä vastaavan ministerin Lenita Toivakan toimistolle. Tuliaisina Toivakka sai yli 41 000 henkilön allekirjoittaman vetoomuksen kehitysyhteistyön pelastamiseksi.

Suomen hallituksen budjettiehdotuksessa vuodelle 2016 leikataan kehitysyhteistyöhön käytettäviä varoja yli 40 prosenttia. Erityisesti leikkaukset kirpaisevat kansalaisjärjestöjen tekemää yhteistyötä, ja moni järjestö onkin jo ilmoittanut aloittavansa YT-neuvottelut. Myös vammaisjärjestöjen työtä joudutaan supistamaan ja hankkeita jopa lopettamaan kesken. Pitkäjänteinen työ lähes 100 000 vammaisen henkilön ja heidän läheistensä kanssa maailman köyhimmissä maissa on vaakalaudalla. 80 % maailman miljardista vammaisesta ihmisestähän asuu juuri köyhimmissä maissa.

Näillä leikkauksilla, mikäli ne toteutuvat, suuri joukko vammaisia ihmisiä kärsii, mutta lisäksi Suomi saa kyseenalaista julkisuutta maailmalla. Suomi on se maa, joka ei pidä lupauksiaan, vaan leikkaa myös humanitäärisestä avusta Euroopan suuren pakolaiskriisin keskelläkin. Supistusten jälkeen Suomen kehitysyhteistyön taso taantuu bruttokansantuotteeseen suhteutettuna Romanian ja Bulgarian tasolle.

Samalla kun hallitus miettii leikkauksiaan, on Suomessa kuitenkin nousussa ennen näkemätön vimma auttaa maahamme saapuvia pakolaisia. Yksittäiset kansalaiset ovat lahjoittaneet kasapäin vaatteita ja muita tarvikkeita, joita vapaaehtoiset lajittelevat eri puolilla Suomea. Ikään kuin vastauksena tähän haluun auttaa ovat eräät maamme kärkipoliitikoista hyvän tahdon eleenä antaneet kotinsa käyttöön tai lahjoittaneet kuukausipalkkansa.

Kaikki toivo ei ole siis menetetty: vielä löytyy solidaarisuuden henkeä ja halua auttaa heikompia. Onko tämä merkki samanlaisesta liikehdinnästä, jota aikanaan tapahtui 1980-luvulla rauhanmarsseineen ja kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön alkutaipaleella? Me taidamme sittenkin välittää.

Sisko Rauhala
Asiantuntija, kansainväliset hankkeet
Kehitysvammaliitto

Vastaa

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).