”Kokoamme näitä helmikoruja ja myymme paikallisella torilla”, kertoi ryhmänohjaaja minulle Kabwen kaupungissa Sambiassa lokakuussa 2014. ”Saamillamme tuloilla ostamme siemeniä ja istutamme sadekauden jälkeen taas auringonkukkia. Loput rahat pistämme säästöön”, hän jatkoi.

Kehitysvammaisten tyttöjen ja naisten ryhmä on toiminut Sambiassa vuodesta 2006 alkaen. Se on ollut osa Kehitysvammaliiton kehitysyhteistyöhanketta, jossa edistetään naisten ja tyttöjen voimaantumista muun muassa tukemalla toimintoja projektin aikana rakennetussa resurssikeskuksessa, joka sijaitsee kaupungin laitamilla hyvän maanviljelysalueen keskellä. Naiset ovatkin olleet hyvin kekseliäitä ja ahkeria. On viljelty maissia, maapähkinöitä ja tomaatteja. Tänä vuonna he keksivät istuttaa auringonkukkia, joiden siemenistä he valmistivat itse auringonkukkaöljyä. Uusimpana kokeiluna on helmikorujen valmistus.

Tuloja on kertynyt sen verran, että kehitysvammaiset naiset ryhmänohjaajansa opastamana ovat suunnitelleet ja rakentaneet harjakorkeuteen kanalan, jonka he ylpeinä esittelivät meille vierailumme aikana. Katto, ikkunasuojat ja ovi vielä puuttuivat. Koska niillä oli kiire ennen sadekauden alkua, ei ollut vaikeaa tehdä päätöstä lahjoittaa osa Kehitysvammaliiton joulukorttirahoista kanalan viimeistelyyn.

Sambia on yksi maailman köyhimmistä valtioista, ja vammaiset ihmiset ovat siellä kaikkein heikoimmassa asemassa. Köyhimmistä köyhimpiä ovat kehitysvammaiset ihmiset, erityisesti kehitysvammaiset tytöt ja naiset. He kokevat kaksinkertaista syrjintää ja saavat osakseen huonoa kohtelua. He eivät yleensä pääse kouluun, ja jos sinne pääsevätkin, riski joutua seksuaalisen väkivallan kohteeksi on suuri.  Syystäkin vanhemmat eivät halua päästää tyttäriään ihmisten ilmoille.

Vertaisryhmiin ja pienprojekteihin osallistumisella onkin ollut suuri merkitys näiden tyttöjen ja naisten elämässä. He ovat tavanneet toisia samassa tilanteessa olevia nuoria ja saaneet mahdollisuuden keskustella monista aiheista. He ovat oppineet uusia taitoja ja saaneet tehdä työtä, josta he ovat hankkineet omia tuloja. Perheet ja lähiyhteisöt ovat alkaneet suhtautua heihin kunnioittavasti. Tytöt ja naiset itsekin ovat huomanneet, että he ovat onnistuneet. Onnistumisen kokemuksista on alkanut itsetunto ja -arvostus kohota.

Jatkokin näyttää hyvältä. Antamillamme muutamalla sadalla eurolla kanala saadaan valmiiksi. Kanat kasvavat myyntikelpoisiksi kuudessa viikossa, minkä jälkeen myyntituotoilla naiset voivat tehdä uusia hankintoja ja panna loput säästöön. Kenties ensi vuonna Kabwen naiset rakentavat jo kasvihuoneen sienten kasvattamista varten tai hankkivat uuden pumpun lähikoulun kaivoon. Muutos voi alkaa pienestä – ja pienistä puroista kasvaakin suuri puro.

Sisko Rauhala
Kansainvälisten asioiden koordinaattori

 

Vastaa

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).