Prosentteja ja pedagogiikkaa

Pääkaupunkimme Helsingin kouluihin on valmisteltu digitalisaatio-ohjelmaa, jonka on tarkoitus ulottua vuoteen 2019. Sen tavoitteena on saattaa opetuksen ja oppimisen välineitä sekä menetelmiä vastaamaan tämän päivän tietoteknisiä mahdollisuuksia.

Ohjelmaan sisältyvien mittarien mukaan esimerkiksi lukio-opetuksesta pitäisi 70 prosenttia jatkossa olla digitaalista. Myös ilmiöpohjaiselle opetukselle sekä sähköisen portfolion käytölle on asetettu määrällisiä tavoitteita.

Helsingin opetuslautakunta otti kuitenkin lokakuussa asiassa aikalisän opettajilta saadun kriittisen palautteen perusteella. Digitalisaatio-ohjelma palautettiin valmisteluun. Se tarkoittaa muun muassa kiisteltyjen mittareiden edelleen kehittämistä 60 kokeilukoulussa. Lautakunta päättää mittareista uudelleen vuoden 2017 puolella.

Kuinka paljon opetuksesta ja oppimisesta pitäisi olla digitaalista?

Minulla on ollut syksyn aikana tilaisuus seurata erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetusta eri puolilla pääkaupunkiseutua. Vantaalaisen Uomarinteen koulussa sain todistaa toiminta-alueittain tapahtuvan opetuksen ryhmässä, miten päivän työjärjestyksen läpikäynnissä, kommunikoinnissa tai vaikkapa retkien dokumentoinnissa hyödynnetään juohevasti kosketustaulua, tablet-laitteita ja dokumenttikameraa.

Espoolaisen Mainingin koulun 7. luokan pienryhmän musiikin tunnilla on käytössä muun muassa Yousician-sovellus, joka auttaa ja innostaa oppilaita heidän harjoitellessaan ukulelen soittoa. Erikoisvalmisteiset sointujen ohjauspainikkeet, iPadit ja yhteissoiton kokemusta mahdollistavat muut digitaaliset laitteet ovat puolestaan arkipäivää Valteri-koulu Ruskiksessa liikunta- ja monivammaisten lasten musiikin opetuksessa. Näistä esimerkeistä haetaan ideoita myös Kehitysvammaliitossa suunnitteilla olevaan musiikin opetuksen materiaaliin.

Mietin näkemäni jälkeen, että digitaalisaatio toteutui itse asiassa lähes sataprosenttisesti edellä kerrotuissa opetustilanteissa. Merkillepantavaa kaikissa oli kuitenkin se, ettei digitaalisuus ollut itsetarkoitus (isäntä), vaan pedagogiikkaa palveleva työkalu (renki).

Opettajat ja avustajat eivät todennäköisesti olleet juurikaan murehtineet sitä, kuinka suuri osa opetuksesta tapahtuu digitaalisesti. Sen sijaan he olivat sisäistäneet laitteiden perustellun hyödyn oppimistilanteen kannalta, mistä syystä myös oppilaiden suhtautuminen ”digihärpäkkeisiin” oli luontevaa ja tarkoituksenmukaista.

Jos näiden esimerkkien valossa kysyttäisiin, tarvitseeko opetuksen digitaalisuudelle määritellä jotain prosenttiosuutta, niin vastaus olisi selkeä ei. Voisiko ajatella, että oppilasta tai ryhmää palvelevat pedagogiset ratkaisut ensisijaisesti sanelisivat, miten opitaan parhaiten? Digin osuus voi siinä olla vaikka 19 tai 91 prosenttia – tai jotain siltä väliltä.

Digitaalisuus sekä tieto- ja viestintätekniikka ovat tuoneet erityisopetukseen monia oppilasta auttavia ratkaisuja muuallekin kuin musiikin tunneille. Näitä ovat esimerkiksi lukemista ja kirjoittamista helpottavat asetukset mobiililaitteissa, kommunikaatio-ohjelmat, kosketustaulut tai entistä yksinkertaisemmat tavat tallentaa oppimiseen liittyviä sisältöjä. Digitekniikan ansiosta lapsen tai nuoren oman ääni, kokemus ja muu toimintaympäristö on mahdollista tuoda paremmin osaksi koulunkäyntiä.

Olisi hienoa, jos digitalisaatio koulussa toisi erityisopetuksessa jo hyviksi havaittuja käytäntöjä kaikkien oppijoiden hyödyksi. Asian ehkä isoin ”mutta” on digitaalisuuden etenemisen epätahtisuus, joka näyttäytyy monenlaisina haasteina ja huolina.

Samalla kun tabletit saattavat olla arkipäivää jo koulun jokaiselle oppilaalle, voi toisissa kouluissa olla käytössä vain yksi kannettava tietokone 60 oppilasta kohti. Laitekannoissa ja opettajien taidoissa hyödyntää digilaitteita pedagogisesti on yhä suuria eroja kuntien, koulujen ja luokkien välillä.

Opetushenkilöstöä ei voi syyllistää, jos koulu joutuu niukoista rahoistaan valitsemaan, hankitaanko lyijykynät, vihkot ja aapiset vai tabletit. Pitkässä juoksussa digitalisaation vaatimuksiin on valtakunnallisesti kuitenkin pystyttävä vastaamaan laadun sekä volyymin näkökulmasta. Tässä avainasiana on teknisen tuen lisäksi pedagoginen täydennyskoulutus.  Lupaava askel voi olla peruskoulujen omien digitutorien koulutus, jonka ensimmäisen vaiheen määräraha (7,5 miljoonaa euroa) tuli hakuun tänä syksynä.

Sakari Kilkki
tuottaja
Oppimateriaalikeskus Opike
Kehitysvammaliitto

Vastaa

Pakolliset kentät merkitty tähdellä (*)