Kolme vuotta sitten ystäväpariskuntani pakkasi viimeisenä mahdollisena iltana tavaroitaan muuttaakseen uuteen kotiinsa. Samaan aikaan talon vuokranantaja astui sisään. Hän mittaili asuntoa ja arvosteli pariskunnan toimia. Vuokraemännän mukaan perhe ei saisi missään tapauksessa kaikkia tavaroitaan kuljetetuksi ajoissa pois eikä maalattua seiniä takaisin valkoisiksi. Lopuksi hän uhkaili huimaavan kalliilla korvausvaatimuksella ja häipyi pois.

Arvostelu, uhkailu ja pelottelu aiheuttivat paljon haittaa viimeisenä pakkausiltana. Miehen ja naisen toiminta muuttui pelkäksi tuskaisaksi pyörimiseksi. Molempien silmistä paistoi armoton väsymys ja pelko korvauksen suuruudesta. Stressitaso oli hyvin korkea.

Kun stressitaso on hyvin korkea, tuskin voimme ottaa opiksemme kipakasta kritiikistä, vaikka se lienee sanojan tarkoitus. Ja kun toisen tekemä virhe nostaa meissä itsessämme kielteisiä tunteita, kuten tässä tapauksessa kävi vuokraemännälle, sen tomerammin annamme toisen kuulla kunniansa. Jos suhtautuisimme ymmärtävästi tilanteeseen, voi tulla pelko, että samalla hyväksymme virheellisen teon.

Mitä olisikaan tapahtunut, jos vuokraemäntä olisi kannustanut pariskuntaa? Kyllä te saatte tämän kuntoon! Ja jos joudun maalauttamaan seinät, ne maksavat niin ja niin paljon.

Se olisi ollut reilua ja auttanut pariskuntaa parhaalla mahdollisella tavalla. Miksi meidän kuitenkin tekee mieli rangaista virheen tehnyttä?

Niina Sillanpää
Kouluttaja
Kehitysvammaliitto

Vastaa

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).