Kunnallisvaalit lähestyvät ja vaalikuume nousee vaalikeskustelujen ja -mainosten ilmestymisen myötä. Vaalikoneet ovat auki.

Vaalikeskustelussa sote-uudistus ja siihen liittyvät avoimet kysymykset valtaavat edelleen paljon tilaa, vaikka uudistuksen toteutuessa sote-palvelut siirtyvät kunnilta maakuntien vastuulle.

Tulevaisuudessa kunnat päättävät monista tehtävistä ja toimista, joilla on ratkaiseva merkitys asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen ja osallisuuteen. Näitä asioita ovat muun muassa varhaiskasvatus ja koulutus, liikuntamahdollisuudet, liikennejärjestelyt ja kulttuuripalvelut.

Kunnallisalan kehittämissäätiön tekemän tutkimuksen mukaan suomalaiset pitivät  kunnallisvaalien tärkeimpinä asioina vanhustenhuoltoa, kotikunnan taloustilannetta, terveyspalveluja ja työllisyyttä. Muita tärkeitä asioita olivat peruskoulu, tekniset palvelut ja asuinympäristön fyysinen turvallisuus. Näitä aiheita on myös useimmissa vaalikoneissa.

Sen sijaan vammaisuuteen liittyviä asioita ei vaalikoneissa juurikaan ole.

Mietin kertooko tämä siitä, että vammaisten asiat eivät kosketa kaikkia, joten ei kysytä, ei kuulu minulle, ei kantaa. Optimisti voisi harhautua uskomaan, että normalisaation periaate on voittanut, eikä vammaisten ihmisten asemasta tai palveluista tarvitse erikseen kysyä. Näin se ei valitettavasti ole.

Koska gallupit eivät kysyneet, kysyy Kehitysvammaliitto. Miten vammaisten lasten ja nuorten koulunkäynti tulisi kotikunnassasi järjestää? Emme pelkästään kysy vaan tarjoamme ratkaisuja ja jaamme hyväksi todettuja käytäntöjä. Olemme tehneet yhdessä kuuden järjestön kanssa videoita, joissa kerromme miten inkluusio koulussa onnistuu ja mitä unelmia nuorilla on toisen asteen koulutuksesta.

Kehitysvammaliitto haastaa kuntia viestimään ymmärrettävästi. Saavuttaako kuntasi tiedotus kaikki asukkaansa? Tarjoamme kunnille toimintaohjeen siitä, miten kunta voi ottaa selkokielen mukaan osaksi viestintää. Väitämme, että voittaja on se kunta, joka viestinnällään tavoittaa parhaiten kaikki asukkaansa.

Valinnan siitä, kuka kunnassa päättää, teemme me yhdessä, sinä ja minä. Vaikuttaa voi ja kannattaa. Vaaliuurnille siis, tavoitteena yhdenvertainen ja saavutettava kunta!

Marianna Ohtonen
Toiminnanjohtaja
Kehitysvammaliitto

 

Kuva: Shutterstock

Kommentit

  • Kyllä vaalikuumetta on. Hyvä kun teidän sivuilta löytyi videopätkiä eri aihealueista kehitysvammaisuuteen liittyen. Itse olen kehitysvamma-alan entinen työntekijä, nyt eläkkeellä oleva. Yritin katsoa onko teidän järjestönne pitämässä paneelia kehitysvammaisten työllistymisestä. Ei näkynyt. Nimittäin olen kuntavaaliehdokkaana ja minun pitäisi mennä vaalipaneeliin 23.3. torstaina päivällä. Mutta minulle ei ole tullut kutsua eikä sähköpostia siitä, onko kyse kehitysvammaisten työllistymisestä vai yleensä vammaisten työllistymisestä ym. Osoitteeksi on ilmoitettu Asemapäällikönkatu 1, Pasilassa.
    Tervehtien Paula Pennanen-Aitta

    • Hei,
      Kehitysvammaliitto ei ole järjestämässä vaalipaneelia 23.3. joten jonkun muun järjestämästä tapahtumasta on kysymys. Hienoa, jos siellä nousevat esiin myös kehitysvammaisten henkilöiden työllistymiseen liittyvät asiat!

      Työllisyysvideoitamme YouTubessa: Palkkaa mut – kehitysvammaiset ihmiset työelämään

Vastaa käyttäjälle Paula Pennanen-Aitta Peruuta vastaus

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).