Vuodenajoista syksy on usein itelle ollut vaikeeta, masentavaa aikaa. Pelkästään sen kylmyys ja pimeys vaikuttaa jo mieleen ja oma jaksaminen on muutenkin haastavaa. Mua ärsytti oma käytökseni, joka on aika ajoin vittumaista ja joka purkautuu pahimmillaan aina lähimpiin ihmisiin. Tää vuosi on ollut tähän mennessä jo vaikea, mutta vielä loppuvuoteen tulee uusia muuttujia matkaan. Mistä tahansa selviää jos vaan haluaa niin ja nyt oli sen aika, että mä uskallan vihdoin kohdata itseni.


Sanon rehellisesti, että itseni löytäminen uudelleen oli haaste, koska oli niin paljon vaikeiden asioiden kohtaamista. Vielä jonkin aikaa sitten musta tuntui, että epäonni seuraa mua lopunelämääni enkä löydä ulospääsyä. Nyt ne suuret pelot ja itkut ovat takanapäin, kun löysin vihdoin itsestäni sen asenteen, joka oli pitkään hukassa. Ja tässä mä olen kertomassa nyt siitä, että me perkele selvitään mistä vaan, jos oikeasti on halua kohdata ne vaikeudet voittamalla itsensä. Ihanaa loppusyksyä ja naama pois norsunperseestä! <3


FASD-ihmisellä on oikeus tulla kuulluksi. FASD-ihmisellä on oikeus etuuksiin ja tukiin. FASD on ihminen siinä missä muutkin, vammasta huolimatta. Mikä olisi sitten oikea tapa tulla kuulluksi ja nähdyksi FASDina tässä maailmassa ihan tavallisena ihmisenä?

FASDiin ei tunnu olevan vapaudu vankilasta -korttia, mutta mitä jos meillä olisi sen sijaan mahdollisuus selvitä pohjalta muulla tavoin? Se reitti ei ole raivo. Eikä viha. Väärä tapa on myös syyttää muita tai valittaa siitä, kun kukaan ei ymmärrä. Siihen eivät päde edes ne muut kamalat tavat, joita en edes tohdi ääneen sanoa.

Niin karua kuin se onkin, meidän pitäisi mennä juuri sinne mistä se kaikki on alun perin lähtöisin. Jokainen tuntee siinä kohti itsensä parhaiten, eli mikä on se heikoin kohta FASDina ja mikä sen aiheuttaa.

Meidän on kohdattava ne heikkoudet, jotta pystymme nousemaan pohjalta ylös. Meidän on otettava itseämme niskasta kiinni ja katsottava peiliin juuri sellaisina kuin olemme. Se on sitä itsensä hyväksymistä, mutta hyväksyminen vaatii paljon ponnistelua oman mielen kanssa.
Jokainen FASD löytää aivan varmasti oman tiensä siihen miten selviytyä, mutta silloin täytyy oppia myös tuntemaan itsensä.

FASD-ihmisillä tunteiden käsittely on vaikeaa ja se näkyy tavallisesti isoina purkauksina toisiin, oli kyseessä iloa tai surua. Tarkotan tällä sitä, että meidän FASD-aivoissa se pienikin tunneskaala voi tuntua räjähdykseltä, katastrofilta tai maailmanlopulta. Jokaisella FASDilla on omat haasteet, mutta meidän on opittava luottamaan itseemme. On yksinkertaisesti kasvettava ihmisenä niin, että pystyy hallitsemaan erilaiset tunteet ja kohtaamaan myös niitä pettymyksiä. Itsensä arvostaminen ihmisenä on todella tärkeää FASDina. Siihen pääseminen vaatii lujasti hyvää itsetuntoa ja itseluottamusta.


Omien traumojen tai pelkojen käsittely on ihan helvetin rankkaa. Se on nimenomaan sitä oman mielen taistelua. Jos haluamme selviytyä, on meidän kohdattava ne omat haasteet. Ei meillä ole täällä ihmisiä lopunelämäämme meitä viemässä oikeaan suuntaan. Meidän on opittava itse pärjäämään ja otettava tämä elämä vastaan siten, että tästäkin selvitään.

Olen itse kohdannut sitä, miten musta ei ole mihinkään. Mulle on jo lapsena sanottu, ettei itselläni ole tulevaisuutta ja en tule pärjäämään sekä nähty vähintään alkoholistina, samanlaisena kuin biologinen äitini oli. On täysin totta, että elämäni olisi voinut lähteä raiteiltaan ja mennä aivan perseelleen, ilman mitään tulevaisuutta. Sain kuitenkin mahdollisuuden, kun pääsin lapsena sijaisperheeseen, jossa musta pidettiin huolta ja annettiin kaikki mahdollinen oppi siihen miten minä elämässä pärjään.

Vaikka itseni kohdalla sijaisperhe oli elämäni pelastus, niin ei se tarkoita että muilla olisi sijaisperhe pelastavana tekijänä. Jokainen FASD kulkee tasan sitä omaa reittiä aikuisuuteen ja itsenäistymiseen, ja jokaisella on oma tapa löytää se onni ja halu elää juuri sellaista elämää kuin haluaa. Loppujen lopuksi vaikka kasvatuksellakin on iso merkitys, on se suurin päämäärä meidän omassa ajattelutavassa. Ja hei, myös siitä paskastakin lapsuudesta saa aikaan onnellisen aikuisuuden, työstämistä se vaatii, mutta se on täysin kiinni itsestä.

Ja nyt FASD pää pystyyn. Et pysty vaikuttamaan siihen kuinka nopeasti aika kuluu elämässä, mutta sen sijaan pystyt itse vaikuttamaan siihen, miten sen ajan käytät. Ei ole todellakaan itsestäänselvyys, että me FASDit ollaan saatu toinen mahdollisuus tähän elämään erilaisina tavallisina, joten mene ja tee elämästä merkityksellistä. Elä täysillä FASDista huolimatta.

Arjessa selviytyminen ei todellakaan tule valmiiksi tarjottuna eteen, kukaan ei tee sitä puolestasi. FASDin on itse ensin hyväksyttävä se tosiasia, että FASDissa on ja tulee olemaan haasteita elämän aikana. Ne vaiheet täytyy vaan kohdata ja selvittää. Sinä itse määrität sen, haluatko huomenna herätä hymyillen vai naama norsunperseenä.

On totta että FASD-ihminen on väliinputoaja, mutta vain jos jatkamme sellaista ajattelutapaa. Nyt on kuitenkin aika kääntää katseet eteenpäin ja ajatella toisin. Me FASDit emme ole väliinputoajia, me ollaan ihmisiä.

HELMIS

Lue myös aikaisempia Helmiksen blogin postauksia:

Sosiaalinen media ja FASD

Puoli vuotta pimiässä

Voiko FASD-ihminen jäädä yksin?

Kommentit

Vastaa

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).